Type and press Enter.

Ostarin kautta Comolle

Aamulla oli aika jättää Rapallo ja Casa Adriana ja lähteä parin päivän kotimatkalle. Olenkin moneen kertaan jo puhunut asunnon heikkouksista, ja tänään otin ihan kierroksia, kun rouva tuli käymään asunnolla. “Kai sinä kirjoitat hyvää palautetta asunnosta? Sijainnista, siisteydestä, varustelusta?” Että kehtaa vaatia sellaista! Kun sanoin, että sänky ei oikein ollut hyvä, että selkä on vähän romu, ei vika oikeastaan ollut sängyssä vaan siinä, että minä vain olin asunnossa niin kauan. Kun olin vielä tyhjentämässä jääkaappia, olisi rouva ottanut nektariinitkin, jotka olin heittämässä pois. Kun kerroin niiden olevan jo nelisen viikkoa vanhat, antoi sentään hävittää.

Koska äidin lento lähti vasta illalla, piti päiväksi keksiä ohjelmaa. Satoi. Vicolungo-ostarin innostamana googlasin seudulta muita, ja todella hyvä löytyikin Serravallesta, vain reilun 70 kilometrin päästä Rapallosta matkalla Milanoon. McArthurGlen on todella monipuolinen – ja alennusmyyntiaikaan loistavan hintainen. Omat ostokseni jäivät vähiin, mutta kaksi tuntia oli ihan liian lyhyt aika kunnolliseen kiertämiseen. Joissain liikkeissä (esim. Burberryllä) todella huomasi, että ollaan outletissa ja tarjolla oli kamaa, joka muualla ei tee kauppaansa mutta jota japanilaiset silti vain kassikaupalla ostivat. Olimme Serravallessa ennen puolta päivää, ja silloin vielä parkkipaikalla oli ihan hyvin tilaa, mutta kun lähdimme, moni autoilija kysyi, olemmeko lähdössä, voivatko saada paikkamme. Kesäviikonloppuina tungos on hurja. Niin oli Vicolungossakin.

comossa
Joihinkin liikkeisiin jonotettiin. Tosiostelijat olivat ymmärtäneet varautua omilla eväillä.

Jätin äidin Milanossa lentokentälle ja jatkoin itse vielä yhdeksi yöksi Comolle. Eilen selittelin syitä, miksi tulin vielä tänne. Olin taas päättänyt vähän säästää, ja sen kyllä huomasi hotellista. Voi hyvä tavaton, minkä kopin sain. Huone parveili myös hyttysiä. Onneksi yksi pyöri ärhäkkänä kimpussa, kun omistajakin oli paikalla. Annoin ymmärtää, ettemme ole ystäviä, moskiitot ja minä. Kesti hetken, ja mies tuli jonkin vempeleen kanssa, jonka pitäisi tappaa ötökät. Kehuin häntä sankarikseni. Oli mielissään. Kyllä masiinalla jotain vaikutusta on, sillä lähtiessäni kaupungille näin kuusi tappolistalle joutuvaa, enää vain yhden. (Toim. huom. Heräsin yöllä kirveleviin puremiin. Aamulla laskin vauriot: viisi kunnon paukamaa. Ei auttanut koje. Ei.)

Kesä-heinäkuu 2012 2616
Kesä-heinäkuu 2012 2626

Kauaa en ehtinyt Comoa tutkia, kun alkoi sataa ja ukkostaa. Istuin hetken terassilla varjon alla sadetta paossa. Minulla oli hihaton mekko, ja naapuripöydän naisilla farkkutakkia ja neuletta. Lämpömittari näytti 24 astetta. Suomalainen kesä taitaisi olla heille aika järkytys. Kivalta kaupunki vaikutti, mutta jäin ihmettelemään, missä täällä on ranta, jolle voisi mennä uimaan. Sellaista en nähnyt. Iltapuhteena pitänee vielä etsiä netistä, jos vaikka lukisin dekkarin loppuun ihan vain rannalla makoillen huomenna. 

Kesä-heinäkuu 2012 2627
Kesä-heinäkuu 2012 2629

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

2 comments

  1. Comosta lisää ,pliis …sillä silmällä, että kannattaako ensin comolle, ja sieltä sitten milanoon….aikaa ois vko-10 pvää, lomaa ja shoppailua jossakin hyvässä outletissa milanossa, julkisilla…..
    mutta varmaan jo ihan kiva tulla kotiin…..!?

    1. Olin eilisen vielä Comolla, aamun Comon kaupungissa, sitten ajelin Bellaggioon. Olin niin vähän aikaa, että paljon en osaa sanoa, mutta laitan kuvia ja jotain juttua, kunhan olen ensin aloittanut pyykkirumban. 🙂

      Rautatieasema näytti Comon kaupungissa olevan, ja busseja ajoi ainakin Bellaggioon. Järvellä voi liikkua myös vesitse. Julkisilla kulkeminen näytti siis täysin mahdolliselta. Ainakin Vicolungoon on Milanosta bussikuljetus (tietääkseni ilmainen, kokopäiväretki, nettisivuilla kerrotaan lisää). Tuohon Serravallen ostariin pääsi Genovasta, mutta en tiedä, miten Milanosta, koska on jo sen verran kauempana.