Orheiul Vechi – parasta, mitä Moldova tarjoaa

Lonely Planetin mukaan Moldovan upein paikka on Orheiul Vechin luostari. Sinne on Chișinăusta reilut 50 kilometriä. Hotellivirkailija ystävällisesti soitti autovuokraamoon ja varasi meille menopelin, auto tuotiin aamulla, kuten oli sovittu. Papereita täytettiin huolella puolisen tuntia, mutta koska mistään ei käynyt ilmi vakuutuksen omavastuu, päätimme sitä vielä kysyä. Silloin asiat muuttuivatkin monimutkaisiksi. Vuokraamon mies ei puhunut lainkaan englantia, mutta saimme hotellin naiset tulkiksi. Lopputulema oli, että Moldovasta ei voi saada vuokra-autoa, jossa olisi vakuutus. Kaikki vastuu on vuokraajalla. Jos jotain sattuu, pitää kutsua paikalle poliisi ja vuokraamon edustaja, joka sitten arvioi vaurion hinnan. Kalleimmillaan pitää maksaa koko Fordin hinta, joksi oli arvioitu 8000 euroa. Liian paljon olimme lukeneet Moldovan poliisin epärehellisyydestä. Paikallista kieltä taitamattomana ulkomaalaisena olisimme liian turvattomia ja liian heikoilla. Entä jos tulisi henkilövahinkoja? Kuka ne korvaisi?  Emme uskaltaneet ottaa riskiä. Jos joskus ajattelit autoilla Moldovassa, kannattaa selvittää, onko Herziä, Avista tai muuta kansainvälistä vuokraamoa ja mikä niiden vakuutuskäytäntö on.

Luostarin halusimme kuitenkin nähdä. Vaihtoehtoisia liikennevälineitä siis kaksi: bussi ja taksi. Voi olla, että tietomme on väärä, mutta ilmeisesti bussivuoroja ei olisi kuin muutama päivässä, ja aamukymmenen auto oli jo mennyt, joten oli löydettävä taksi. Osa takseista on Moldovassa mittarilla, osa ei. Hinta kannattaa aina sopia etukäteen. Takseja parveilee Chișinăun  keskustassa paljon. Asetimme muutaman ehdon: mieluusti eurooppalainen auto, vaikka vanhempikin, kuin Dacia tai muu itäauto, jonka turvallisuudesta ei ole takeita, kuskin ei tarvitsisi polttaa autossaan ja jos on iäkkäämpi nahkatakkikuski, hän luultavasti ymmärtää hyvin bisneksen päälle. Pari ensimmäistä, joita lähestyimme, kessuttelivat autossaan, kolmas ei syystä tai toisesta halunnut ottaa keikkaa. Seuraava päivysti hienohkon hotellin edessä, ovessa olevat hinnat olivat nelinkertaiset tavalliseen verrattuna, mutta uudehko ja suurehko Skoda, kuskin habitus sekä hotellin tunnukset herättivät luottamusta. Kieliongelmien vuoksi menimme vastaanottoon hieromaan kauppoja. Aivan varmasti olisimme jostain saaneet halvemmalla, mutta koska tinkimisen jälkeen 750 leitä (50 euroa) kuulosti ihan kohtuulliselta, hyppäsimme kyytiin

Oli erinomainen päätös ottaa kuski ja auto pelkän auton sijaan. Kaupungissa ei ole minkäänlaisia kylttejä, mihin suuntaan pitäisi lähteä. Vasta selvästi Chișinăun ulkopuolella alkoi olla jonkinlaisia tienviittoja. Teiden kunto on myös huono. Ajaminen olisi ollut varsin raskasta. Teiden kunto heijastelee suoraan sitä, että Moldovaa pidetään Euroopan köyhimpänä valtiona. Kuskin kyydissä oikeastaan ainoa huono puoli on, etten kehtaa pyytää pysähtelemään, kun haluaisin ottaa valokuvia. Moldovan maaseutu on kaunista, jokaisessa kylässä on oma kirkko, ja kylien yllä kimaltavat kullan- ja hopeanväriset sipulikupolit ovat vaikuttavia. Toisaalta tien varressa oli kaikenlaista myyjää, kukkakimppujen lähinnä, joten pysähtymällä olisin kai luonut turhia toiveita kauppojen syntymisestä.

Orheiul Vechi näytti kaukaa aika vaatimattomalta pikku kirkolta mäen päällä, mutta ensivaikutelma hämäsi todella pahasti. Vierailun aikana ja jälkeen todella ymmärsin, miksi paikkaa pidetään upeimpana, mitä Moldovassa on.

Luostari sijaitsee kapealla harjulla, jonka toisella puolella on pieni kylä, toisella joki laaksoineen. Itse kirkkorakennukseen ei päässyt sisälle, mutta pihapiiri on viehättävä. Pikkukylässä on yksi talo entistetty luultavasti 1800-luvun asuun ja avoinna yleisölle, vähän kuin Turun Käsityöläismuseossa. Historiallisesti arvokas talokokonaisuus tuskin on, mutta ihan söpö ruokokattoineen. Kylän eläimet laiduntavat luostarinkin alueella. Moldovan köyhyydestä kertovat ulkopuuseet ja kaivot talojen pihoilla. Kylässä oli kuin aikamatkalla menneisyydessä.

Joenpuoleiseen rinteeseen on kaivettu 1200-luvulla munkkien asunnoiksi ja myös herranhuoneiksi luolia, joihin saattoi kiipeillä. Samanlaisia luolia nähtiin Petrassa pari vuotta sitten. On ihan mahdotonta kuvitella, minkälaista elämää munkit ovat Orheiul Vechissä viettäneet. Jos satut kulmille, suosittelen hyviä kenkiä. Paljon jää näkemättä, jos haluaa vain näyttää sievältä.

Orheiul Vechi on hieno ihan vain paikkanakin, mutta sen lumo moninkertaistuu, jos osuu paikalle jumalanpalveluksen aikaan. Luostarikirkon kellotornin juuressa ollut avonainen ovi tottakai houkutteli katsomaan, mihin ovesta pääsee. Eteen avautui alaspäin viettävä kallion sisään louhittu käytävä. Päädyimme kallioon louhittuun kirkkosaliin keskelle palmusunnuntain messua. (Ortodoksien pääsiäinen oli tänäkin vuonna viikon meidän pääsiäisemme jälkeen.)

Viime syksynä kiertelimme Vilnassa ystäväni kanssa jonkin verran ortodoksikirkkoja, ja silloin jo kiinnitin huomioni aivan erilaiseen kirkkokäyttäytymiseen kuin meillä Suomessa luterilaisissa kirkoissa. Vaikka käynnissä oli messu, ihmiset rupattelivat hiljaisesti kirkon takaosassa, lastenkaan ei tarvinnut istua paikoillaan vaan he saattoivat liikuskella riehumatta, kynttilä- ja jonkinlainen matkamuistokauppa kävi vilkkaana. Samoin näytti olevan tässäkin kirkossa, vaikka se oli kovin pieni. Papin sanaa kuunneltiin joko pakkautuneena pyhän miehen eteen tai taustalla jotain muuta ehkä samalla puuhaillen. 

Ortodoksisesta uskosta ja tavoista tiedän häiritsevän vähän. En esimerkiksi lainkaan tiedä, miksi kirkkoon tuodaan suuria määriä ruokaa. Kiinnitimme ystäväni kanssa tähän huomiota jo Vilnassa, ja Orheiul Vechissa ruoan määrä oli ehdottomasti vielä huomattavasti suurempi. Jäi myös häiritsemään, olisiko ollut kohteliasta itse tuoda kirkkoon leipää. Tapani mukaan kuitenkin ostin ja sytytin kynttilät. Jos vain sinulla on tietoa asiasta, mieluusti kuulisin! 

Kirkon peränurkassa on ovi. Ajattelimme, että sitä kautta ehkä pääsee ulos. Pääsi kyllä, mutta vain kapealle kallionkielekkeelle harjun toiselle puolelle.