Koska Castriesin kaupunki ei ollut kiinnostava tai edes kaunis, vietimme tuon risteilyn ainoan kunnon rantapäivän St. Lucialla. Rannalla ollessani olen levoton, en jaksa keskittyä lukemiseen vaan oikeastaan mieluiten vain kävelen. Mutta rantakuvia katsoessa taas tuntuu aina siltä, että voi kunpa nytkin voisin olla tuossa ihanassa lämmössä ihanan turkoosin veden äärellä.
Aloin jäljittää valokuvien perusteella, mille rannalle menimme. Koska kuvissa näkyi Saint Lucia Yacht Clubin kyltit, väittäisin meidän olleen Reduit Beachillä noin kymmenen kilometrin päässä Castriesista. Rannalla oli hyvät palvelut. Aurinkovarjon ja -tuolit sai vuokrata, juotavaa myytiin kylmälaukuista, ja jos tilasi rantaan ruokaa, saattoi käyttää myös sen toimittaneen hotellin vessaa.
Kävelemiseen ranta oli kohtuullisen mukava. Paljon nähtävää sillä ei ollut, mutta jo pelkästään jalkojen upottaminen hiekkaan tai merivedessä kahlailu on mukavaa. Jäyhän suomalaisen usein myös sulattaa lasten tai nuorten miesten kisailu. Moottoriveneen perässä vedettävän banaanin sijaan tällä rannalla vedeltiin kumisohvaa, joka poukkoili ja liukui vedessä kuin huvipuistolaite ikään. Suositulta vaikutti.
Kelluva mehubaari oli selvästi tämän rannan kuvatuin ja innovatiivisin nähtävyys. Se ajeli pitkin rantaa edes takaisin, ja parin tunnin aikana osui kohdallemme monta kertaa. Koska olimme investoineet ämpärilliseen juotavaa, ei mehulle enää ollut tarvetta. Riski joutua muiden turistien kotialbumeihin bikineissä olisi myös ollut liian suuri otettavaksi.
