Notting Hill merkitsee monelle Portobello Roadin antiikkimarkkinoita, mutta minulle se on elokuva ja kaupunginosa, tuon hömpän rakkaustarinan kulissi. Parin netistä löytyvän sivuston ohjeiden mukaan lähdin etsimään elokuvan kuvauspaikkoja – ja kyllä vain Notting Hill näyttää ihan samalta vielä 16 vuotta elokuvan ensiesityksen jälkeen.
Aloitin Notting Hill Gaten metroasemalta. Pari sataa metriä asemalta Notting Hill Gaten varrella on Coronet Cinema, jossa elokuvan William käy katsomassa Annan tähdittämää elokuvaa tietääkseen, missä ihastuksensa on esiintynyt. Pieni ja mitätön kohtaus elokuvassa, eikä sen näkeminen vielä herättänyt Notting Hill -romantikkoani.
Vähän paremmin pääsin fiilikseen Bellan ja Maxin talon luona (91 Lansdowne Road). Päivälliskutsut kuitenkin olivat elokuvassa hauskat, ja romanssikin alkoi vähän edetä. Yksityinen puisto, johon William ja Anna juhlien jälkeen aidan yli kiipeävät, ei todellisuudessa ole Notting Hillissä, enkä minä lähtenyt sitä muualta etsimään (vaikka koordinaatit olisivat olleet).
Entinen karibialaisten maahanmuuttajien asuttama slummi on nykyään siisti ja vähän boheemi ylemmän keskiluokan asuinalue. 1980-luvulla vielä, kun olen ollut Notting Hillissä ensi kertaa, muistan Portobello Roadin punkkarit, jotka olivat aika eksoottinen näky varhaisteinille. Eipä ollut moisia Turun katukuvassa näkynyt. 2010-luvun vaurastuneessa Notting Hillissä eivät punkkarit viihtyisi – jos heitä asenteiden ja arvojen muututtua ylipäätään enää samassa merkityksessä on.
Lighthouse Familyn Ain’t No Sunshine When She’s Gone alkoi soida mielessäni, kun kävelin Portobello Roadilla myyntikojujen ohi, kuin Hugh Grant ikään, vaikka oikeasti aurinkokin välillä näkyi pilvien lomasta. Kadulla oli hiljaisempaa kuin elokuvassa, mutta kyllä minä tunnelmaan pääsin.
Portobello Roadin ja Westbourne Park Roadin kulmalla minuun ei törmää kukaan, kuten William Annaan, joten jatkan matkaani matkakirjakaupalle. Tässä kohdassa vähän mokasin. Kuvani on Blenhein Crescentiltä kirjakaupasta, jonka kohdalla oikeasti oli kymmeniä vuosia matkakirjakauppa ja joka on ollut jonkinlainen esikuva elokuvan vastaavalle, mutta tämä ei ole elokuvan kuvauspaikka lainkaan. Oikeankin näin, mutta en mitenkään tajunnut, että matkamuistoja myyvä rihkamakauppa olisi se romanttisten kohtaamisten näyttämö.
Notting Hill -pyhiinvaellukseni kohokohta oli maailman – tai ainakin elokuvahistorian – tunnetuin sininen ovi. Downing Street kympissä lienee tunnetuin musta, ja osoitteessa 280 Westbourne Park Road kuuluisin sininen. Oikeasti kirjakaupalta siniselle ovelle pitää kävellä Portobello Roadia pitkin, ohittaa kaikki sen kojut, mutta kahvila on samalla kadulla oven kanssa, ei varmasti lähin, jos kirjakaupalta katsoo. Tokikaan tällaisilla ei ole elokuvan katsojalle mitään merkitystä, kortteli sinne tai tänne ei ole mitään verrattuna vaikkapa The Tourist -elokuvan Venetsia-kuvaan: kattoja pitkin juoksemalla pääsee Canal Granden yli Hotel Danielilta vihannestorille. Sinisen oven luona en suinkaan ollut ainoa, joka halusi sen kamerallaan ikuistaa.
Viikonloppuisin Portobello Roadin täyttävät antiikkimarkkinat. Pysyvissä liikkeissä antiikkia on aika vähän, ja suositumpia ovat matkamuistot, mutta hauskannäköisiä liikkeitä ja taloja kadun varrella on.
4 comments
Mahtavaa! Ja Notting Hill näyttää myös kuviesi kautta kaupunginosalta jossa voisin viihtyä pidempäänkin. Hyvää ystävänpäivää!
Ainakin minun makuuni Notting Hill tosiaan on (vaikkei leffaromantikko edes olisi). Myöhästyneet ystävänpäivätoivotukset sinullekin.
Onpa hienoja kuvia! Tuli fiilis, että Lontooseen ois kiva mennä taas käymään.
Kiitti, Ulla. Heräsin itsekin Lontoon ihanuuteen vasta tällä kerralla.