NoMo SoHo – tyylillä hip hotelli

Kun hotellin edustalla on parkissa vain omakotitalon kokoisia mustia autoja ja kaartaa pimeässä paikalle keltaisella taksilla, on usein väärässä paikassa. Ainakin henkisesti. Tämä oli asetelma, kun kurvasimme hotellille New Yorkissa. Alkuillasta sen edustalla liikkuvat vieraatkin näyttivät jotenkin siltä, että aika moni muotilehti voisi ikuistaa heidät siltä seisomalta aukeamilleen. Mutta eipä siinä auttanut poiskaan kääntyä, olihan hotelli jo maksettu.

Hotellin aulassa on jännä tuoksu, jotenkin itämainen. Se on aika voimakas. Aika jännä ilmiö, minulle uusi. Kiinnostavaa, että halutaan vaikuttaa kaikkiin aisteihin. Vastaanotto ei ole sisääntuloaulassa, kuten yleensä, vaan kerrosta ylempänä. Aulasta tulee heti enemmän olohuonemainen, kun virastomainen tiski puuttuu. Kiinnostava ratkaisu minusta. Samaa tunnelmaa lisää ainakin ilta-aikaan erittäin himmeä valaistus. Tässä aulassa ei ole tarkoituskaan kenenkään työskennellä vaan viihtyä. “Shaped by Benjamin Noriega Ortiz’ provocative design based on Jean Cocteau’s 1946 French film “La Belle et la Bête”, kirjoitetaan hotellin omilla sivuilla.

Sisääntuloaulan ja huonekäytävän pimeyden ja neonvalojen jälkeen oli melkoinen yllätys nähdä oma huone: valkoinen, valoisa, kukkatyynyjä sängyllä. Yleiset tilat ja huone olivat kuin eri hotellista. 

Kuten aiemmillakin New Yorkin matkoillamme, tämäkin huone oli pieni. Kaupunkilomalla huoneessa harvoin kovin paljon aikaa viettää emmekä mekään juuri muuta kuin nukkuneet siellä, mitä nyt joskus mussutimme aamiaista sängyllä tai illalla väsyneenä ihmettelimme Donald Trumpin riehumista telkkarissa (tai katsoimme salaista pahettani: eläinohjelmia, kaikkia söpöjä pikkuolentoja, joiden puolesta saa olla sydän syrjällään…). Tällaiseen tarkoitukseen huoneeseen kyllä mahtui kaksi aikuista.

Voisin kuvitella, että rakennus ei alun perin olisi ollut hotelli, tai jos on, joitain huoneen ratkaisuja oli syytä hämmästellä: Käsienpesuallas on sijoitettuna huoneeseen, ei kylppäriin. Toisaalta jos se olisi wc:n ja kylpyhuoneen yhteisessä pitkulaisessa ja kapeassa tilassa, siellä ei olisi suihkua. Tähän vaihtoehtoon nähden valittu ratkaisu oli ihan onnistunut. Astetta ongelmallisempi oli wc:n seinärakenne, josta en sen enempää tässä, kuin että ihan ensimmäiselle yhteiselle reissulle lyhyen tuntemisen jälkeen en uuden siipan kanssa suosittelisi tätä hotellia. Mietin vain, että kun tämä huone oli deluxe (toiseksi halvin), kuinka pikkuruinen on classic (halvin).

Kun pesee hampaat purskuttelemalla kristallilasista, on aamussa minusta aika kivaa tyyliä. Hotellien monenlaisiin hygieniatuotteisiin varautuvana ja omat hiustenhoitotuotteet mukana kuljettavana on aina suuri ilo löytää kylpyhuoneesta laadukkasta kosmetiikkaa. Molton Brownilla ei minunkaan pehkoni näytä Simpsonien Margelta, kuten se näyttää suihkugeeli-sampoo-kertakäyttöpaukkausten jäljiltä. Eihän se suuri asia ole, millaisia kylpytuotteet ovat, mutta toisaalta jos hotelli sanoo olevansa luxury, voi siltä odottaa – ja ovathan purkit ja purnukat kivoja.

Vaikka huoneessa jotain toivomisenkin varaa oli, sille oli helppo kääntää selkä, avata verhot ja paljastaa melkein koko seinän kokoinen ikkuna. Siitä avautuva maisema on se, mitä New Yorkin kaltaisessa suurkaupungissa ei kyllästy katsomaan – ja kuinka erilaisia tunnelmia se tarjosi pimeässä illassa, aamun auringossa, sateessa.

Hotellin muista palveluista emme nauttineet. Myönnän syyn: hinta. Ravintola ja kirjastobaari näyttivät aivan ihanilta, mutta kun aamiainen (continental) maksaa 21 dollaria ja melkeinpä mikä vain tuplaa hinnan, esimerkiksi munakas tai bagel, menimme muualle syömään, vaikka ympäristö olisi ollut kuinka viehättävä. (En kyllä voi väittää, että halvalla olisimme päässeet muuallakaan. Kustannuspostauksia reissusta on tässä ja tässä.) Olimme myös tehneet valinnan, että mukaan ei oteta ykkösiä, ei pikkutakkia eikä -mustaa, mikä myös rajasi drinksuille menon pois.)

Sijainti Crosby Streetillä on erinomainen, jos haluaa hengailla Downtownissa. Kaikkialle on kävelymatka. Ihan vieressä on ravintoloita ja ostoskatuja, mm. Broadwaylle kaksi korttelia. Lähin metroasema on korttelin toisella puolella, ja siitä pääsee suoraan mm. Macylle ja Times Squarelle.

Kun lähdimme kotiin, mustat autot kuljettivat muita (75 dollaria lentokentälle). Me säästimme ja hypppäsimme taas siihen keltaiseen (52 dollaria). Pääsi unohtumaan, että limusiinit kuuluvat kulttuuriin, että ollaan se pieni väliraha maksettu joskus itsekin ihan vain huvikseen. Ja ihan tavallisia ihmisiä kohtasi hississä, ihan kaikenlaisia. En minä sittenkään ollut eksyksissä. Olin kivassa hotellissa.  

Yhteistyössä hotelli NoMo SoHon kanssa