Type and press Enter.

Vietnamin rantasuosikki Nha Trang ikkunasta katsottuna

Nha Trang on Vietnamin suosituin rantakohde. (Tähän väliin pitkä hiljaisuus.) Mutta en ollenkaan ymmärrä miksi. Otimme lentokentältä shuttlebussin, jonka kyydistä jäimme viimeisenä. Siinä ympäri kaupunkia kurvaillessa ehti nähdä valtavan määrän hotelleja, vielä suuremman määrän pelkkää turisteille rakennettua kaupunkia, joka oli suunnilleen yhtä aito kuin Playa Del Ingles, hiekalle rakennettu lomakylä Kanariansaarilla. Ihanan Halong Bay -risteilyn jälkeen olo oli pettynyt. Mutta kuten aina olen sanonut, viihtyminen on itsestä kiinni. Olin nähnyt huudeilta myös todella ihania kuvia, joten pakkohan kaupungissa on jotain kivaakin olla. 

Ensimmäisenä iltana löytyi ihana Alpaca-niminen ravintola. Ei se vietnamilainen ollut, mutta se oli ihana. Ajattelin pyhittää neljä päivää sitten vaikka ruumiinkulttuurille ja etsiä nautiskeluun tällaisia kauniita paikkoja, jotka tarjoavat huippuhyvää ruokaa. Ehkä meksikolainen saisi jäädä yhteen kertaan. Ihanista paikoista saisi varmasti herkullista vietnamilaistakin. Mutta niin kävi, että pyhitin kyllä Nha Trang -päivät ruumiille, mutta ihan toisella tavalla: olin niin järjettömässä flunssassa, että keskityin ne ajat, jotka jaksoin olla hereillä, maiseman katsomiseen hotellihuoneen ikkunasta. Myanmarissa alkanut flunssa meni onteloihin ja kaatoi kahdeksi vuorokaudeksi täydelliseen vuodelepoon.

Nha Trang

Nha Trang

Nha Trang

Nha Trangissa oli käynnissä jokin tapahtuma, mikä täytti hotellit ja nosti hinnat hämmästyttävän korkeiksi. Havana hotelli oli tien toisella puolella rannasta, sijainti oli hyvä, huoneisto suuri. Hinta-laatusuhteeltaan se oli kuitenkin todella huono. 150 eurolla yöltä pitäisi saada jotain ihan muuta. Mutta sekä makuu- että olohuoneessa oli suuri ikkuna, josta huomasin vuorokaudenaikojen vaihtelun, katselin rannalle ja vähän surkuttelin omaa kohtaloani. Onneksi en ollut yksin. Reissukaveri kävi välillä sukeltamassa mutta piti minut ruoassa ja haki apteekista lääkkeet (ohjeet suomalaiselta lääkäriltä, ei mitään itsehoitoideoita). 

Nha Trang
Näkymä sängystä. Kännykkää järeämpää kuvausvälinettä en jaksanut nostaa.

Nha Trang

Nha Trang
Kattoterassilta oli kiva näkymä.

Nha Trang
Vaikka hotellit olivat monet täynnä, ranta oli käsittämättömän hiljainen.

Nha Trang

Viimeisenä päivänä jaksoin rannalle ja auringonlaskun aikaan hotellin katolle, jonka terassissa olisi voinut olla ainesta hyvinkin viihtymiseen, mutta huono henkilökunta pystyy pilaamaan hyvätkin puitteet. Jos ruokaa ei tilauksesta huolimatta saa ja perään kysellessä kukaan ei ymmärrä kieltä, jää asiakkaalle aika helpolla nälkä. Puolikuntoisena jaksoin raahautua syömään, mutta hyydyin ostarin kohdalle. Ankeasta food courtista ei oikein riittänyt Nha Trangin pelastajaksi. 

Ehkä oli vain huonoa tuuria – sairaus ja surkea hotellivalinta -, että Nha Trangista tuli minulle täydellinen floppi. Sukellukset olivat kuulemma ihan antoisat, eli onneksi kaupunki ei ollut molemmille täysi pettymys. Mutta näillä kokemuksilla en ihan heti lähtisi suosittelemaan. Mutta ei se kai umpisurkea voi olla, koska on Vietnamin suosituin rantakohde?

Nha Trang

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

12 comments

  1. Samoilla linjoilla. Nha Trang on mulle niitä harvoja kohteita, josta en saanut irti yhtään mitään ja johon en missään tapauksessa menisi uudelleen. Kamala turistirysä, josta saa vain ylihintaisia palveluita ja huonoa palvelua. En tosiaan ymmärrä miksi paikka on niin suosittu. Harvoin sanon mistään matkakohteesta näin, mutta en tykännyt yhtään.

    1. Hyvä postaus ja mielenkiintoinen on Arnankin kommentti. On ollut yhtenä vaihtoehtona talven lomakohteeksi, niin siirtyi kyllä kolmesta vaihtoehdosta kolmostilalle tällä hetkellä.

    2. Ehkä kannattaa pudottaa listalta. Toisaalta jos lapsiperheenä lähtee, Nha Trangilla voisi olla enemmän annettavaa. Silloin ranta nousee tärkeämpään osaan. Mutta Vietnamissa jo pelkästään on paljon kiinnostavampia rantakohteita, En haluaisi mitään kohdeta dissata näin vähällä kokemuksella. Jos olisin ollut terve, käsitys kaupungista olisi niin paljon laajempi. Mutta pakko myöntää, että turistirysävaikutelmahan siitä tuli.

    3. Sama juttu. En juuri sano, että jokin paikka ei sytytä ollenkaan. Minusta viihtyminen on niin paljon itsestä kiinni. Onhan ranta pitkä, ja todella mielelläni olisin sitä kävellyt vesirajassa tunteja, jos olisin ollut kunnossa. Tuo ravintola, josta kuvat ovat ja jonka nimeä en tietenkään enää muista, oli palvelultaankin hyvä. Mutta eihän näistä oikein vielä riitä syyksi matkustaa.

    4. Ihmettelen vaan, missähän mediassa kohde on niin suosittu? Kaikki Vietnamia kierrelleet tietävät minkälainen paikka se on ja jättävät sen suosiolla väliin. Riippuu tietysti mitä kukin hakee…

    5. Enhän minä nyt muista, mitä olen lukenut, mutta sanotaanhan sitä esimerkiksi Vietnamin suosituimmaksi rantakohteeksi. Suosittu voi toki olla synonyymi rysille, mutta suosittu voi tarkoittaa myös hyvää, eikö? Tokihan, jos paikalla on käynyt, tietää, millainen paikka on. Mutta jos on ollut Vietnamissa muualla, eihän se korreloi sen kanssa, että tämä kohde on aika huono. En oikein tykkää tällaisesta toisten arvostelemisesta blogini kommenteissa. Hyvähenkinen keskustelu on paljon mukavampaa.

  2. Ranta oli joo kai ihan kiva. Joskin täynnä jotain banaaniveneitä ym. Jos kohdetta vois jollekin suositella niin ehkä nuorille bileporukoille? Omasta käynnistä on jo tosin useampi vuosi aikaa, mutta baaria ja yökerhoa siellä muistini mukaan riitti. Ja hieromalaitosta ja tyttöbaaria. Lapsiperheenä valitsisin jonkun muun Vietnamin-kohteen, ehkä Mui Nen tai Phu Quocin? Ja haluan tosiaan vielä painottaa, että useimmiten löydän kaikista matkakohteista jotain hyvää ja antoisaa, enkä todellakaan herkästi lyttää näin kokonaisvaltaisesti mitään paikkaa, mutta Nha Trangista en vain tykännyt yhtään. Toisaalta muistelin, että Otto tykkäsi ainakin jossain määrin? Eli makuasioita nämäkin.

    1. Sama juttu, kohteesta kuin kohteesta löydän yleensä myös mukavia asioita. Tyttöbaareja ja hieromalaitoksia (ainakaan siinä míelessä, mitä tarkoittanet) en todella lomaani minäkään kaipaa. Lapsiperheelle voisin suositella hyvin Hoi Aniakin. Sielläkin on pitkä ranta, mutta kuitenkin historiallisessa keskustassa myös kivaa hengailua koko perheelle. En muista Nha Trangista lukeneeni blogeista. Hienoa, että joku on löytänyt senkin hyvät puolet. Kuten sanoin, terveenä olisi ollut mahdollisuus minullakin. Mutta ei jäänyt oloa, että haluaisin lähteä toista kertaa kokeilemaan.

  3. Olen lukenut postauksiasi muutaman kerran kuukaudessa viimeisen puolen vuoden aikana Facebookin kautta sattumalta ja lähes poikkeuksetta nämä postauksesi ovat olleet lähinnä negatiivissävytteisiä. Miksi edes matkustat, saatika pidät siitä blogia, jos matkustaminen on sinulle niin vastenmielistä kuten annat teksteissäsi ymmärtää.

    1. Kovin vähän olet blogia lukenut, jos sinulla on siitä tuollainen käsitys. Toisaalta kaltaisesi negatiivinen kommentoija löytäisi vikaa, kirjoittaisin ihan mistä tahansa. 😀 Minusta on tärkeää olla rehellinen. Joskus (harvoin tosin) osun kohteisiin, joilla ei oikein ole annettavaa. Eikö olisi lukijoiden harhaanjohtamista, jos olisin hehkuttanut Nha Trangia?

  4. Vastauksesi vaan vahvistaa kuvaa sinusta.

    1. Muistathan, että matkablogien lukeminen on täysin vapaaehtoista. On hassua, kuinka eri tavalla tätäkin blogia voi lukea. Juuri muutama päivä sitten sain kommentin, jossa todettiin, miten postauksestani näkyy rakkauteni matkustamista kohtaan. Selvästi sinulle blogi aiheuttaa jotenkin pahaa mieltä, kun täytyy nimettömänä käydä arvostelemaan. Olkoon saamasi käsitys minusta ihan millainen tahansa, toivoisin, ettet purkaisi pahaa mieltäsi minun blogissani.