Type and press Enter.

Nessebar on yksi Bulgarian Unesco-helmistä

Nessebar

Nessebar on minusta Mustanmeren ehdoton helmi. Se sijaitsee reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Burgasista (jonne ainakin WizzAir lentää suoraan Turusta taas kesällä 2022) ja noin 1,5 tunnin ajon päässä Varnasta, jonne itse lensin. Vanha kaupunki on pieni, suloinen niemen kärki, ja uuden kaupungin puolella on heti kilometreittäin hiekkarantaa. Siinä on kuuluisa Sunny Beach. 

Monelle Bulgaria tarkoittaa nimeomaan Sunny Beachia, all inclusive -hotelleja, halpaa kaljaa, bileitä ja bilettäviä nuoria. Usein mielikuvat ovat vieläpä aika vanhoja, hotellit nuhjuisia ja meininki menneestä maailmasta. Tätä kuvaa vastaan haluan taistella, koska se ei vastaa alkuunkaan minun tuntemaani 2000-luvun Bulgariaa. Mitä lähemmäs 90-luvun alkua mennään, sitä todennäköisemmin mielikuva on juuri tuo. 1989 syrjäytettiin kommunismi ja Bulgarian nykykehitys saattoi alkaa. En tiedä Sunny Beachin nykymenosta enkä oikeastaan välitäkään tietää. Kerron mieluummin vaikka Nessebarin vanhasta kaupungista, joka on siis yksi Bulgarian yhdeksästä Unescon maailmanperintökohteesta (7 kulttuurikohdetta ja 2 luontokohdetta). Aikaisemmin olen nähnyt Rilan luostarin, Madaran ratsastajan (kallionseinämään hakattu kohokuva) ja Ivanovon kallioon louhitut kirkot.

Kuljeskelemalla mukulakivikatuja ja -kujia ei oikein arvaakaan, kuinka merkittävä Nessebar historialtaan on. Jotain käsitystä saa, kun lukee Unescon kriteerejä: monikerroksinen kulttuuriperintö, monien sivilisaatioiden jälkiä, hengellinen keskus yli tuhat vuotta, yli 3000 vuotta vanha kaupunkirakenne, yhdistelmä Balkanin ja itäisen Välimeren arkkitehtuuria.

Nessebar
Nessebar
Nessebar

Turistille vanha Nessebar on kauniita vanhoja rakennuksia, linnoituksen rauniot, kirkkoja ja niiden raunioita, pieni satama ja rantabulevardi, sen laidalla pieniä keskitasoisia hotelleja, toisella puolella niemeä rantaravintoloita, auringonlaskun lämpimässä valossa kylpevä tuulimylly, kaupungin symboli, hyvää ruokaa (Ah, mitä tuoretta kalaa!), viininmaistelua. Normaalioloissa Nessebar ei valitettavasti ole rauhallinen idylli. Tietenkin se vetää paljon turisteja puoleensa. Nyt se oli suorastaan unelias. 

Nessebar
Nessebar
Nessebar

Kun mietin Nessebaria, oli siinä jotain hyvin kreikkalaista. Oli sinisiä pieniä veneitä rannalla, viiniköynnöksen kattamia ravintoloita, kirkkojen muotokielikin enemmän idästä kuin lännestä. Mutta muuten en osaa kuvailla, miltä rakennuskanta vaikutti. Jos minut olisi pudotettu vanhaan kaupunkiin noin vain, en olisi osannut paikantaa itseäni. Olisin voinut yhtä hyvin sanoa olevani Syyriassa tai Lijiangissa Kiinassa. Ehkä juuri tällainen yhdistelmä jotenkin tuttua mutta silti niin vierasta teki Nessebarista niin kiehtovan. 

Nessebar
Nessebar
Nessebar

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

4 comments

  1. Mainiota, eka ulkomaanpostaus pitkään pitkään aikaan! Toivottavasti näitä tulee tässä kesän mittaan lisää. Pikku hiljaa riskimaiden luettelostakin on tippunut maita pois niin, että mm. Saksasta, Italiasta, Tsekistä ja Puolasta palaavilta ei vaadita enää mitään.

    Nessebar näyttää oudolta – siis positiivisessa mielessä. Kolmanneksi alimmasta kuvasta tulee etäisesti mieleen alppikylien arkkitehtuuri. Ja Kreikka-vertauksen ymmärrän kuvien perusteella hyvin. Minä kävin viime kuussa Rusessa, joka näytti aivan toisenlaiselta, jonkunlaiselta miniatyyri-Wieniltä pienin Lasnamäe-maustein. Bulgaria taitaa olla aika monipuolinen maa, ja tosiaan paljon muuta kuin mitä stereotyyppinen Suomi-turisti ajattelee.

    Kuvista päätellen ei sentään satanut koko lomaa, onneksi!

    1. Tuo oli niitä harvoja päiviä, jolloin ei satanut. 🙂 Nessebar tosiaan on erikoinen. Sitä ei osaisi heti paikantaa. Mutta viehättävä. Erittäin viehättävä.

      Bulgaria-juttuja tulee, ja kyllä minä Viroonkin aion mennä. 😀

  2. Minä en ole ikinä käynyt Kreikassa, mutta siitä huolimatta itsellenikin tuli kuvista mieleen Kreikka. Varsin kivalta kuulostava ja näyttävä paikka. Ja tosiaan voin hyvin kuvitella, että ihmisiä on normaalisti varsin paljon liikkeellä. Viime kesänä otettiin myös samalla tavalla hyöty irti koronasta, kun muuten hyvin ruuhkaisissa Alppikohteissa oli oikein rauhallista.

    1. Hassuin kokemus minulla on ollut Sintrasta, joka oli viime kesänä aikalailla tyhjä. PAlatseilla oli ihana haahuilla ilman juuri muita turisteja. Pikkuhijlaa porukka alkaa taas liikkua, mutta ainakin Bulgaria kärsii vielä kovasti turistikadosta.