Namibia on pitkälti kuivaa ja vielä kuivempaa autiomaata. Siellä on kansallispuistoja ja eläimiä. Mutta sinne on mahdollista lähteä myös rantalomalle. Maalla on lähes 1600 kilometriä rantaviivaa. Kuivuuden ja pölyn keskeltä oli aika jännä päätyä Atlantin rannalle Swakopmundiin. Swakopmund on siitä jännä paikka, että jos turisti pudotettaisiin kylille kertomatta, missä hän on, voisi olla mahdotonta päätellä sijaintiaan. Siellä on käsittämättömän leveät kadut, saksalaistyyppisiä rakennuksia, kivoja ravintoloita, palmuja, joitain kivoja liikkeitä, joiden tarjontakaan ei paljasta sijaintia eteläisessä Afrikassa. Historiaa tunteva saattaisi osata arvella jotain saksalaisuudesta, onhan Namibia ollut Saksan siirtomaa, mutta meille hissantunneilla lähinnä vihon kulmiin piirrelleille haaveilijoille Swakopmund olisi voinut olla vaikka eteläisessä Euroopassa.
Kahden viikon rekkaretkellä olon ja tauottoman sosiaalisuuden jälkeen oli kiva myös olla 1,5 vuorokautta lähinnä kahden. Kävelimme kylillä ja rannalla, söimme hyvin ja vuokrasimme auton (eihän nyt hyvänen aika sentään voinut olla istumatta autossa vuorokautta). Swakopmund on pieni ja helposti kävellen haltuun otettavissa. Meren rannalla kulkee kävelykatu, keskusta-alueella on pieni uimaranta, muutama kortteli kauppoja ja pieni lähinnä matkamuistoja myyvä tori. Ilma oli lämmin ja vesi oli jäätävän kylmää, olihan kesäkuussa Namibiassa keskitalvi. Uimarannalla riitti kuitenkin vilskettä.
Niin hyvää ruokaa kuin opas meille iltaisin tekikin, oli ihana parina iltana syödä hyvissä merenrantaravintoloissa, ei leirintäalueella retkituoleilla. Swakopmundin suosituimmat ovat Jetty 1905 ja The Tug. The Tug on laiturin päässä ja Jetty siinä, mistä laituri alkaa. Jos ikinä eksyt huudeille, näihin paikkoihin kannattaa varata pöytä. Auringonlasku The Tugin kulmilla on myös upea.
Swakopmund on kiva, mutta rehellisyyden nimissä onhan se pieni ja tarjoaa varsin vähän virikkeitä sellaiselle, joka ei ole valmis viettämään päiväkausia rannalla. Meillä kävi tuuri, että saimme viimeisen auton Avisista, jolla on toimisto keskustassa. Ajaminen rannikolla oli helppoa ja tiet hyvät. Minut pakotti liikkeelle kaverin Facebookissa julkaisemat kuvat vaaleanpunaiselta järveltä. Hyvänen aika sentään, jos olen 50 kilometrin päässä vaaleanpunaiselta järveltä, jonka pinta kimmeltää kuin timantit, en mitenkään voi jättää sellaista väliin. Lisäksi kaikki näkemäni Instagram-kuvat tietenkin saivat paikan näyttämään ihan mielettömältä.
Olisi pitänyt riisua ruusunpunaiset Insta-lasit ja selvittää tilannetta enemmän. Jos kuvissa näkyy yhtään enemmän kuin nätisti poseeraava nainen ja vaaleanpunainen järvi, saattaisi huomata, että järvi on itseasiassa teollisuusaluetta ja kimaltavat kiteet suolaa. Valokuvista on myös käsitelty hiekkakasat ja muut kaivamisen jäljet. On saatu näyttämään, kun järvi jatkuisi loputtomana pinkkinä ja jossain kaukana on vähän hiekkadyyniä. Pettymykseltä en siis välttynyt, mutta oman elämäni Insta-pimuna minäkin menin kovalle suolapinnalle kävelemään – tietenkin. Googlen kartan avulla löytää hyvin perille: Walvis Baysta vähän etelään. Salt mine -merkintä vie ihan oikeaan paikkaan.
Ihan siinä lähellä on Flamingo Lagoon eli järjetön määrä flamingoja. Kuulimme ryhmänsä kanssa olleen oppaan kertovan, että tuona päivänä lintuja oli ehkä puolet tavallisesta määrästä. Tämäkin määrä riitti olemaan enemmän kuin olin eläissäni nähnyt flamingoja yhteensä. Syömässä kävimme Walvis Bay Waterfrontissa, jossa oli muutamia ravintoloita ja matkamuistoliikkeitä. Jollain tavalla eurooppalainen fiilis tuli täälläkin terasseineen ja noutokahveineen. Kiva paikka ehdottomasti tämäkin.
Ehkä unohtumattominta päivässä oli kuitenkin Vambo / Wamboo Beach (eri lähteissä eri nimiä). Yritimme Walvis Bayn sokkeloisesta keskustasta löytää rannalle. Ajauduimme teollisuusalueelle, jossa ei toki ollut turvatonta oloa, mutta ei mitään kiinnostavaakaan. Merta kohti kuitenkin saimme ajauduttua, koska miehen piti päästä uimaan. Siellä me kohta olimme keskellä namibialaista rantapäivää ainoat valkoiset. Meille uimakavereiden värillä ei tokikaan ollut väliä, mutta uimakavereille oli. Herätimme huomiota. Keräsimme katseita. Tytöt vähän hihittelivät, niin kuin teinitytöillä on tapana. Kohta meihin oli totuttu ja rantaelämä jatkoi omaa rataansa. Emme me jälkeenpäin juurikaan ole puhuneet flamingoista tai pinkistä suolajärvestä. Wamboo Beach sen sijaan päätyy puheisiin edelleen.
Matka Swakompundista etelään pitkin rannikkoa on muuten upea. Toisella puolella meri, toisella korkealle nousevia hiekkadyynejä. Merituuli on kovettanut dyynien hiekan niin kovaksi, että kävelijä ei uppoa. Dyynille noussut reissumuija tunsi merelle katsellessaan olevansa aika kaukana kotoa.
Lue lisää overland truck -matkasta tästä linkistä. Firmoja on useita, mutta ainakin Acacia Africaa voin suositella.
4 comments
Namibiassa tosiaan on paljon rantaviivaa ja sinällään kuvauksellisia rantakohteita. Varsin hyytävää taitaa vesi kuitenkin olla ihan ympäri vuoden, kiitos kylmän Benguelan virran.
Okei, se on myös etelän kesällä kylmää. Sitä en tiennytkään. Se on vähän harmi. Mutta upeita maisemia on rannikolla joka tapauksessa. 🙂
Mä jostain syystä tykkään tuollaisista paikoista, joista ei voi yhtään päätellä, että missä sitä oikein onkaan. Muistan tulleeni ekan kerran Australiaan, Melbourneen, tapaninpäivän aamuna varhain. Hotelli antoi huoneen mulle joskus klo 6 aamulla, mikä oli todella hienoa. Nukuin puoleen päivään ja lähdin sitten kävelylle todetakseni, että olen tullut johonkin alieneiden rakentamaan englanninkielisen maan replikaan, jossa pilvenpiirtäjät ja liikennemerkit on USA:sta, vasemmanpuoleinen liikenne ja ihmisten puhe Britanniasta ja raitiovaunut Keski-Euroopasta. Istuin penkillä ja ihmettelin, että tämä alieneiden epäonnistunut hybridikö on nyt sitten Australia, totaalisen toisella puolella maapalloa kuin kotimaa 🙂 Tykkäsin kyllä Melbournesta paljon ja palasin sinne pari vuotta myöhemmin toisenkin kerran.
Swakopmund näyttää kuvissa todella siistiltä ja hyvin erilaiselta kuin se Afrikka, jossa mä olen käynyt. Ja flamingot kauniin pinkeiltä juuri kuten kuuluukin! Jännä, ettei noille hiekkarannoille ole ilmaantunut isoja rantahotelleja, kun Namibia on kaiketi aika turvallinenkin maa.
Juu, ei näyttänyt Afrikalta ollenkaan. Olisikohan syynä se, mitä Mikko tuossa aiemmin kommentoi, että meri on kylmä ympäri vuoden. Namibia mitä ilmeisimmin on turvallinen, joten rantaloman ja safarin yhdistämisen luulisi kiehtovan monia.