Type and press Enter.

Nähdä Napoli ja rakastua palavasti

Napoli

Napoli on viimeinen kohde, jossa olen Suomen ulkopuolella ollut. Sen muisto säilyy vahvana, koska se on viimeinen kosketukseni siihen ulkomaailmaan, joka minulle on niin tärkeä. Italia oli elokuun alussa vielä ns. vihreä maa, ja Campanian alueella koronavirustartunnat olivat silloin vähäisiä. Julkisissa tiloissa, kuten kaupoissa, museoissa ja julkisissa liikennevälineissä oli maskipakko, tarjoilijat käyttivät maskia myös terasseilla, mutta vaikka korona oli läsnä, kaupunki oli täynnä elämää. Ulkomaalaisia turisteja oli hyvin vähän. Tuntui ihanalta nähdä Napoli aitona, italialaisena, meluisana, kaoottisena.

Kauas on tultu ajasta, jolloin Napoli hukkui jätteisiin. Jätteistään, mafiasta ja pitsastahan kaupunki tunnetaan. Mafiasta en osaa sanoa mitään, mutta pitsasta sitäkin enemmän. En ole eläissäni syönyt niin paljon pitsaa, mutta koska napolilainen Unescon maailmanperintötuote on myös jotain aivan muuta kuin koskaan ennen syömäni, en voinut vastustaa vaan tungin rasvaa valuvaa herkkua suuhuni, huuhdoin sen alas viinillä ja taas muistin lukion biologian opettajani sanat: “Mutta kun rasvat ovat hyvänmakuisia.”

Lue lisää: Gino e Toto Sorbillo – maailman paras pitsa

Asuin espanjalaisessa kaupunginosassa ihastuttavassa, pienessä B&B-paikassa. Kun avasin ikkunan ja roikuin ikkunalaudalla, avautui alla katu juuri sellaisena, kuin sen voi Napolissa odottaa avautuvan: naruilla kuivuvia pyykkejä, parvekkeilla toisilleen huutelevia rouvia, kadun liikennekaaos. Rakastin aluetta. Se oli niin täynnä elämää. Autot tukkivat tiet, Vespat vaikuttivat hengenvaarallisilta kaahaillessaan kapeita mukulakivikujia vailla liikennesääntöjä. Mutta kuskien refleksit kai ovat kehittyneet vuosien varrella kuudennella aistilla toimiviksi. Itse en olisi uskaltanut ajaa noilla kujilla millään moottoroidulla. Kävellessä keskityin olemaan mahdollisimman vähän tiellä. 

Napoli
Napoli
Napoli
Napoli

Ensimmäisenä päivänä en halunnut poistua kotikaupunginosastani lainkaan. Kävelin sen mäkisiä katuja sinne ja tänne vailla päämäärää. Tiesin karttasovelluksen ohjaavan takaisin kotiin, koska todennäköisesti en sinne muuten löytäisi. (En oppinut löytämään viiteen päivään. Ai mikä ruutukaava? Ei tunneta espanjalaisessa kaupunginosassa.) Parasta tuossa kaupunginosassa olivat sen tunnelma ja yllätyksellisyys. Yhtäkkiä päädyin kujalle, joka oli kuin taidenäyttely. Kujan nimi on Via Portacarrese a Montecalvario. Seinät olivat katutaiteen peitossa. Jossain kortteleiden sekamelskassa oli Diego Maradonalle pyhitetty kadunkulma muraaleineen. Katutaidetta, graffiteja ja valitettavasti myös töhryjä oli kaikkialla. Baarit mainostivat halvimmillaan euron take away Aperol spritzejä, jotka tarjoiltiin pienistä rimpuloista muovimukeista, mutta kyllähän minä paheeseen tartuin. Istuin graffitien reunustamilla portailla keskellä päivää seitinohuessa päivähiprakassa. Napoli teki minut onnelliseksi.  

Napoli street art
Napoli street art
Napoli street art
Napoli street art
Napoli street art
Napoli Maradona murals
Napoli

Minun Napolini oli noilla espanjalaisen kaupunginosan kujilla. Vanha kaupunki tuntui liian turistiselta, vaikka ei siellä mitään turisteja oikeastaan edes ollut. Mutta sieltä puuttui tavallinen arkielämä. Via dei Tribunalia kävelee varmasti jokainen. Sen varrella on pitserioita, paljon pitserioita. Sen poikkikatu Via San Gregorio Armeno on vuosia myynyt vain jouluseimiin liittyvää tarpeistoa ja pienoismalleja, mutta nyt sen kojut valuivat kujalle samaa krääsää kuin kaikki muutkin kaltaisensa. Mutta tällaiset vanhat kaupungit ovat silti ihastuttavia. Ne ovat paikoin pimeitä, vaikka aurinko paistaisi, ja kun auringonvalo osuu oikeasta suunnasta, ne muuttuvat vielä kauniimmiksi. Niiden rakennukset henkivät historiaa (ja ehkä vähän homettakin). Onhan vanha Napoli myös Unescon maailmanperintökohde.

Napoli
Napoli graffiti
Napoli
Napoli
Napoli
Via dei Tribunali

Omasta kotikaupunginosastani vanhaan kaupunkiin vie Via Toledo, jonka varren vaatekauppojen alennusmyynnit yrittivät saada minut ylittämään käsimatkatavaroiden kapasiteetin. Piazza Dantelta kohti vanhaa kaupunkia on portti, jolta lähtee kirjakauppojen reunustama katu. Mieti! Kokonainen katu, jossa myydään vain kirjoja. Ihanien aukioiden kaupunki Napoli ei ole. En löytänyt yhtään söpöä, pientä, talojen reunustamaa peri-italialaista aukiota. Sellainen ei ollut edes Piazza Dante.

Vielä yksi alue, jolle kehottaisin Napolin-kävijää menemään, on Lungomare. Jonkin löytämäni artikkelin mukaan se on yksi maailman kauneimpia rantoja käveltäväksi. Ihan tätä en allekirjoita, mutta vaikutti kivalta paikalta istua iltaa. Omaan hienoiseen nihkeyteeni vaikuttanee se, että pääseminen kyseiselle kävelyosuudelle vei sellaiset kymmenen ylimääräistä kävelykilometriä. Lähdin etsimään sitä aivan liian kaukaa. Vaelsin asuinalueiden läpi, huomasin vähän kauempana keskustasta graffitien kadonneen kokonaan, koin Napolin hetkeksi aika tylsäksi, ihmettelin puheita baareista, koska eteeni tuli vain kioskityyppisiä myyntikojuja, joista toki sai hyvää jäätelöä. Kun vihdoin palasin rantaa pitkin takaisin keskustan suuntaan ja löysin oikeat kilometrit, olin aika valmis vain imaisemaan pari Aperolia ja menemään pitsalle ja kotiin nukkumaan. Jotta voisit löytää oikean paikan helpommin kuin minä, pidä maamerkkinä vaikka Castel dell’Ovoa. Jossain Lungomaren ja Espanjalaisen kaupunginosan välissä on muuten hyvä ostosalue, jossa sitten sorruin mekkokaupoille.

Napoli Lungomare
Napoli Lungomare
Napoli Lungomare
Napoli Lungomare

Ai niin, ja olihan siellä Castel Sant’Elmo. Itse linnoitus ei ole minusta mitenkään kukkulalle kiipeämisen tai edes funikulaarimatkan arvoinen, mutta sieltä on mielettömät näkymät yli kaupungin. Pelkistä näkymistä kannatti maksaa parin euron päätymaksu. Jotain kiehtovaa oli myös reitissä, jonka kävelin linnoitukselta alas: graffiteja, kulunutta vanhaa muuria, kaunis näköala kaupunkiin.

Napoli
Napoli
Napoli

“Kävitkö Vesuviuksella ja Pompeijilla”, minulta on kysytty. Tietenkin jokainen Napoliin matkustava käy myös niissä. Minä jätin ne seuraavaan kertaan. Jostain syystä en halunnut vuokrata autoa (siihen oli varmaankin jokin pätevä syy, jota en enää muista), ja ahtaat turistibussit eivät tuntuneet korona-aikaan hyvältä ratkaisulta. Enhän minä tiedä, olisivatko olleet ahtaita tai kuinka paljon ylipäätään turisteja olisi retkillä ollut, mutta nyt päätin näin. Auton vuokraamattomuus ehkä kaduttaa nyt. Olisihan ollut mahtava vierailla noissa paikoissa nyt, kun ne eivät olisi olleet täynnä turisteja. Kuinka mahtavaa olikaan ollut vaellella Sintran kuuluisimmissa nähtävyyksissä melkein yksin. Mutta jäipähän syy palata. Muutamaan keskustan nähtävyyteenkin yritin, mutta niihin myytiin niin vähän lippuja, että en onnistunut omaani saamaan. Hetken harmittelin, mutta sitten ymmärsin, että turvallisuudesta huolehtiminen on kuitenkin kaikkein tärkeintä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

6 comments

  1. Voi ei. Minun ei ehkä olisi pitänyt lukea tätä juttua eikä katsoa kuvia. Välittyi niin kiduttavan elävästi matkustamisen ihanuus, aihe jota yritän parhaani mukaan kartella – mutta en voi kuitenkaan olla lukematta suosikkiblogieni postauksia silloin harvoin kun niitä ilmestyy. Yritän nyt sitten taas karistaa ikävästi nousseen matkakuumeen kimpustani.

    1. Tämä on varmaan syy, miksi itse kirjoitan niin vähän. Ei tietenkään ole matkojakaan, joista kirjoittaa, samalla tavalla kuin normaalioloissa. Mutta on näitä vielä kertomattomia tarinoita, jotka ansaitsevat tulla kerrotuiksi. Minulla on niin hirveä ikävä maailmalle, mutta sen sanomista nykyoloissa pidetään itsekkyytenä.

  2. Oma kokemukseni Napolista on juurikin tuo rähjäinen, meluisa ja kaoottinen. Kirjoitin aikanaan Napolista otsikolla ei rakkautta ensi silmäyksellä. Mutta jo oikeastaan heti Napolista poistuttuani tiesin, että kaupunki ansaitsee toisen mahdollisuuden. Oma vierailuni siellä kesti vain puolikkaan päivän. Se oli koko lomani toiseksi viimeinen päivä ja takana oli jo kymmeniä käveltyjä kilometrejä päivittäin 30 asteen helteessä. Reissuväsymys siis vaivasi.

    Tämä sinun kuvauksesi vain vahvistaa omaa käsitystäni. Joskus, kun maailma sen taas sallii niin tieni vie Napoliin ja siellä täytyy ehdottomasti myös yöpyä. Ihana oli lukea tuoreita reissukokemuksia maailmalta. Kaipuu reissuille on kova.

    1. On mahdollista, että ilman koronaa Napolikin olisi erilainen. Voi olla, että minä näin sen parhaimmillaan. Toisaalta olin myös virkeä: kesälomaa jo hyvän tovin takana, kaipuu johonkin ihanaan paikkaan. Mutta Napolissa oli jotain mielettömän ihanaa. Etenkin Espanjalaiset korttelit hurmasivat, koska olivat niin autenttiset. Voi olla, että historiallinen keskusta turistiruuhkissa on uuvuttava. Nyt sielläkin oli varsin väljää. Puolikkaassa päivässä Napoli ei kyllä pääse oikeuksiinsa, ainakaan väsyneenä.

  3. Hienoja kuvia! Napoli on itselläni ollut mielessä erityisesti Vesuviuksen ja Pompeijin vuoksi, mutta Roomassa ollessa on kyllä tullut tykästyttyä napolilaistyyliseen pitsaan. Sillä perusteella uskaltaisin sanoa, että jo pelkästään se olisi varmasti oikein hyvä syy matkustaa Napoliin. Ja onhan kaupunki toki myös ihan itsessään muutenkin kiinnostava.

    1. On! Se pitsa nimeomaan on syy matkustaa! Kävin juuri tällä viikolla ensimmäistä kertaa Helsingin kehutussa Via Tribunalissa, ja voi sitä pettymystä! Juu ei ollut kuin napolainen pitsa se! Voi mitä kuivaa käkkyrää tarjosivat!

      Usein kaipaan eniten juuri sitä kohdetta, jossa olen ollut viimeksi. Mutta rakkauteni Napoliin ei haihdu, vaikka kävisin välillä missä. Voi että tykkäsin siitä.