Lokakuussa kerroin Rooman-matkastani ja taisin moneen kertaan mainita vierailuni Vatikaanin museoissa (Dei Musei Vaticani), mutta luultavasti Kiinan matkan tohinoissa unohdin puhua itse kokemuksesta mitään.
Ennakkokäsitykseni oli, että museokompleksi on suorastaan järjettömän kokoinen ja että sen suosituin kohde on Sikstuksen kappeli. Olin myös varautunut väenpaljouteen ostamalla lipun netistä etukäteen.
Lähdin kierrokselle sillä taktiikalla, että koska nähtävää on mielettömästi, pitää edetä melko ripeästi ja pysähtyä vain oikeasti mielenkiintoisten töiden eteen, jotta ei tule mieletöntä ähkyä. Tosiasiassa pysähtely ei aina ollut edes mahdollista, koska väkijoukko vain vyöryi eteenpäin. Vauhdissa piti ihailla. Kaikkialla oli opastekylttejä nimenomaan Sikstuksen kappelia kohti, ja näiden kylttien perässä minäkin menin. Paikoin valitsin suorimman reitin ja jätin jonkin osaston katsomatta, koska en tiennyt, onko matkalla taidetta kymmeniä vai satoja metrejä.
Sikstuksen kappeli oli toki mielenkiintoinen, ja sitä varten suurin osa museovieraista luultavasti oli tullut. Ainakin se oli aivan täynnä. Valokuvaaminen oli tietysti kielletty, mutta sisäinen pieni anarkistini pakotti ottamaan tuon salakuvan. Minusta Scrovegni-kappeli Padovassa oli vaikuttavampi, samoin kuin yksi kesällä Bulgariassa näkemämme. Ehkä odotukseni olivat liian suuret aiemmin näkemieni jälkeen.
Lopun kierroksen etenin samalla taktiikalla, koska halusin nauttimaan iltapalaa museon pihalle. Siinä on tunnelmallinen ravintola, joka tarjosi happy houria, eli kympin hintaan lasin viiniä tai pullon olutta ja ihan kivasti varustellun seisovan pöydän salaattia, leikkeleitä, juustoja. Nautin syksyn viimeisestä illasta ulkona.
En tiedä, mikä museon käytäntö on päivällä, mutta ilta-aikaan on niin, että lippua varatessa saa valita sisäänmenoajan, jos vain aikoja on jälkellä, mutta poistua ei voikaan oman mielen mukaan, vaan ulos pääsee vasta puolta tuntia ennen museon sulkemista (siis 22.30 alkaen). Iltapalan jälkeen palasin vielä museoon, ettei ilta mennyt pelkäksi viinin lipittämiseksi terassilla. Tunnelma oli aavemainen. Monissa saleissa olin yksin. Olo oli kuin elokuvassa. En voi sanoa, että olisin pelännyt, mutta oli oloni vähän epämukava, kun en muutamaan minuuttiin nähnyt ketään.
Enää en saanut mennä niihin paikkoihin, jotka olin jättänyt väliin. Minut ohjattiin suorinta tietä kappelille. Yhtäkkiä olin taas keskellä ihmispaljoutta. Siellä oli valtavasti ihmisiä! Ilmeisesti osa vieraista viihtyy siellä pitkiä aikoja. Minulle uskonnollinen kuvasto on kuitenkin aika vierasta, mutta istuin kuitenkin vielä hetkeksi penkille ihmettelemään kuuluisaa kappelia.
