Type and press Enter.

Mr. Guitaria etsimässä – iltamenoja Yangonissa

Yllätimme ihan itsemmekin ja lähdimme jo toisena iltana ulos. Shwedagonilta otimme taksin ja pyysimme ajamaan Mr. Guitariin, josko tällä kertaa pääsisimme oikeaan. Päädyimme rakennustyömaalle. Taksikuski sanoi osoitteen olevan oikea ja kyseli kulmilla pyöriviltä tyypeiltäkin, mikä on tilanne. Hekin osoittelivat korkeaa lauta-aitaa.

Onneksi minulla oli Lonely Planet mukana. Seuraavaksi rokeimmalta kuulosti Zero Zone Rock Restaurant. Kuski sanoi sijainnin olevan sellainen, että jos tämä baari ei ole auki tai olemassa, kulmilla on paljon muitakin. Selvä. Paikka löytyi. Vähän epämääräinen olo tuli, kun mustiin pukeutunut korvanappimies saatteli meidät hissiin.

Ensi vilkaisulta Zero Zone näytti hyvältä: suuri terassi, grillikatos, hyvät tuoksut, jonkin verran asiakkaitakin, vaikkei kello ollut vielä kovin paljon. Tarkempi silmäily osoitti, että naisia oli vain vähän, mutta ihan ainoa en ollut. Tarjoilijoilla verrattain lyhyet hamoset.

Bangkok ja Yangon 2 140
Jospa olisin ymmärtänyt, mikä tämän Zero Zone Rock restaurantin show’n idea on.

Bangkok ja Yangon 2 143

Drinkkilista oli, mutta vain muutamaa oli saatavilla. Sain tuopillisen 1,50 eurolla. Hetken kuluttua tuotiin pilli. Muuttui kai naisellisemmaksi. Asiakkaat istuivat ulkona, ja sisällä, lasiseinän takana, oli menossa show, joka ei ollut rock, mutta en kyllä tiedä, mitä se oli. Tyttöjä käveli edes takaisin kuin catwalkilla, epätahtia, värikkäissä vaatteissa. Välillä yksi, välillä kaikki ryhmänä. Sitten valot pois, ja kohta kävelemässä uudet tytöt.

Koska show ei ollut erityisen huomiota herättävä, ehdin tehdä havaintoja, mitä ympärillä tapahtui. Vähän epämääräiseltä vaikutti. Tarjoilijatytöt kiersivät niissä pöydissä, joissa oli vain miehiä. Hetken kuluttua tarjoilijoiden poistumisen jälkeen viereiseen pöytään tuli kaksi, jos mahdollista vielä niukemmin pukeutunutta, naista. En tiedä, oliko kaikki sitä, miltä näytti, mutta sen verran epämukavaksi tunsimme olomme, että lähdimme pois. Monta senttiä ei ehtinyt tuopin pinta laskea.

Nyt riitti eksotiikka. 50th street barin kuuden dollarin pitsailta vei voiton elämysten keräämiseltä. Harmittavan ulkomaalaisvoittoinen oli asiakaskunta, mutta paikka on miellyttävä kaikin tavoin. Illan kruunasi livebändi. Ei päässyt samalle tasolle israelilaisen kanssa (Muistelen sitä kokemusta kaiholla! Muutaman sadan ihmisen kylä, paikallinen kuin saluuna, mahtava meno! Elämän pieniä suuria hetkiä!), vaikka rokkiviulu soi (jazzbändi, mutta musiikkia laajasti tuntemattomana en olisi osannut jatsiksi sanoa), ja rokkikukko otti yleisönsä.

Bangkok ja Yangon 2 158

Bangkok ja Yangon 2 175

Bangkok ja Yangon 2 152

Bangkok ja Yangon 2 169

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.