Syksyisenä ja vähän sateisenakin päivänä on hyvä palata – ainakin ajatuksen voimalla – kesään, aurinkoon, rantaan, lämpimään mereen… Palataan Penangille, jonne minäkin palasin kesän reissullani. Kertaalleen sieltä lähdin Langkawille ja mantereelle Cameron Highlandsiin, jossa panin kaikki sunnitelmat uusiksi sinä sateisena iltana, jolloin palelin sisälläkin.
Palasin George Towniin, koska siellä tuntui, että minulla on hyvä olla. George Townista pääsee rannalle tunnissa. Bussi 101 aloittaa matkansa satamasta ja ajaa ainakin Chulia-katua keskustassa. Euron lipulla pääsee Batu Ferringhiin, jos haluaa resortien keskelle, turistien kansoittamaan paikkaan, jossa ei nopealla vilkaisulla bussin ikkunasta ollut mitään alkuperäistä, vain resortia ja turistikauppaa vieri vieressä. Samalla rahalla ja bussilla pääsee myös Penang National Parkiin, jossa (ilmaisen) rekisteröitymisen jälkeen voi päättää, hakeutuuko Monkey Beachille patikoimalla vai veneellä. Ei muuten ehkä ole vaikea arvata, mistä ranta on saanut nimensä.
Tapasin baarissa edellisenä iltana kivoja tyyppejä, joiden kanssa lähdin rannalle. Niin, mieti, minä, lomaileva erakko! Yöllä oli satanut niin paljon, että paikalliset kehottivat olemaan menemättä maitse. Reitti olisi luultavasti turhan liukas. Matkaa on kuitenkin tunnista kahteen, riipuen kunnosta ja tyylistä, jolla haluaa edetä. Venekyydin hinta ei ole mitenkään vakio. Luin National Parkin sivuilta hinnan olevan 50 ringgitiä suuntaansa. 40 suuntaansa pyysi meille kyytiä myynyt miekkonen, ja ihaillen katsoin tinkimisen hallitsevaa kaveria, joka sai meidät edestakaisin 50 ringgitillä (noin 12 euroa).
Venematka sai olemaan tyytyväinen, etten ollut syönyt lounasta. Jos olisin, se olisi löytänyt tiensä kalan ruoaksi aika pian. Sateen jälkeen meri oli vielä aika eläväinen, eikä kuskikaan säästellyt. Rannalla sen sijaan pienestä ravintolasta sai ihan kelpoa nasi gorengia parilla eurolla. Ravintolalla oli lemmikkiapina. En oikein ymmärtänyt vaipoissa olevaa pikkueläintä, mutta ymmärsin, että se olisi löydetty ihan pienenä ja nyt ihmiset pitäisivät siitä huolta. Mutta kun apinan paikka on luonnossa!
Jos etsit hienoa paikkaa kaikkine palveluineen, ei Monkey Beachille kannata mennä. Sieltä ei saa sateenvarjodrinkkejä eikä kyllä oluttakaan. Omat eväät toki voi halutessa ottaa mukaan. Jonkinlaiset vessat näin, joten sen puoleen perustarpeet saa kyllä hoidettua: ruokaa, vettä, limua ja vessa. Mutta ranta on siisti, pieni kyllä, rauhallinen (paitsi vissiin vapaapäivinä), vesi on puhdasta uitavaksi, rauhallinen. Meidän lisäksemme toki oli porukkaa, mutta minkäänlaisesta ruuhkasta ei voi puhua. Ehkä aurinkoisena päivänä tilanne on toinen.
Batu Ferringhin rannan ohi ajettaessa olin tyytyväinen, etten ollut toteuttanut suunnitelmaani asua Hard Rock hotellissa. Ainakin minulle George Town oli ehdottomasti kiinnostavampi kohde, ja rannalle pääsee jos ei nyt ihan helpolla, niin kuitenkin kohtuullisella vaivalla.