Miten kävi muijan Kiina-ennakkoluuloille?

Itsehän minä Kiinaan päätin lähteä, mutta myönnän, että minulla oli käsilaukullinen ennakkoluuloja mukanani. Olen ollut Kiinassa kolmesti aiemmin ja viihtynyt vallan hyvin, mutta ennakkoluulot ovat kasvaneet lähinnä maailmalla tapaamieni kiinalaisten vuoksi. Minusta on myös tärkeä myöntää omat ennakkoluulot ja suhtautua avoimesti siihen, josko ne eivät pitäisikään paikkaansa. Toisaalta jos pitävät, ei niiden tarvitse olla pelkästään huonoja. Sitä paitsi eikö matkustamisen yksi tarkoitus ole kohdata uusia kulttuureja, erilaisia ihmisiä ja tapoja?

Tässä on lista ennakkoluuloista, joita minulla oli lähtiessäni, ja kommentit, miten niille kävi 11 päivän Kiinan-matkan aikana.

Kiinalaiset ovat tylyjä

Minulla oli jostain syystä ajatus, että kiinalaiset ovat epäkohteliaita ja tylyjä. Tällaisiiin ikäviin ihmisiin törmäsin vain vähän. Saman verran heitä on epäilemättä myös meissä suomalaisissa. Enimmäkseen ihmiset olivat erittäin auttamishaluisia, vaikka ei ollut edes yhteistä kieltä. Haluan kertoa kaksi ihanaa tarinaa.

Ensimmäinen oli apteekki. Anteeksi liika informaatio, mutta se liittyy olennaisesti tarinaan. Sain hiivatulehduksen. Tunnistin oireet. Sain kiinalaisella selaimella, Baidulla, ensin selville, mikä se on englanniksi, sitten vielä kiinaksi. Tällä tiedolla menin apteekkiin. Rouva antoi heti oikeat pillerit ja puikot, mutta ongelmaksi oli muodostua annostus. Mutta niin me vain käsimerkein selvitimme, että kolme pilleriä päivässä ja yksi puikko ennen nukkumaanmenoa. Käsillä puhuminen toimii, mutta on minua jälkeenpäin naurattanut aika tavalla, kuinka demonstroimme puikkoasiaa. Ja kyllä, pinkit pillerit ja musta muu töhnä paransivat minut.

Toinen ihana tarina liittyy nettiasioihin. Sain viestin, että SIM-kortillani on jäljellä 15 RMB, joka oli puolet lataamastani. Oletin tietenkin, että hyvinhän tämä riittää vielä muutaman päivän. Mutta yhtäkkiä minulla ei ollut enää nettiyhteyttä. Ilman karttaa taas olin tavattoman orpona. En tiennyt, missä olisi lähin China Mobilen toimipiste, joten menin Huawein myymälään. Ajattelin nuorten miesten puhuvan englantia. Ei yksikään. Sanaakaan. Mutta tiedätkö, he selvittivät puhelinnumeroni soittamalla China Mobileen ja latasivat omalla Alipayllaan minulle lisää rahaa kortille, eikä tullut puheeksikaan, että tarjoaisin edes kahvit. Sanoin kääntäjän välityksellä, että olette enkeleitäni, jos tiedätte, mitä enkelit ovat.

No tapasin minä tylyjäkin, mutta näiden ihanien ihmisten jälkeen he eivät pystyneet muuttamaan käsitystäni.

Kiinalaiset rynnivät joka paikassa

Kyllä. Kiinalaiset rynnivät. Metro, sinne meneminen ja sieltä poistuminen ja rullaportaisiin meneminen ovat kaikki kuin suorituksia, joista voittajana selviää vain, jos on kyynärpäät edellä ja härskiysmittari punaisella. Toisaalta kiinalaiset voivat madella kadulla tai missä vain aivan järjettömän hitaasti, koska samalla pitää somettaa tai katsoa videoita. Tänä ristiriita on hassu.

Mutta vaikka kiinalaiset rynnivät esimerkiksi lentokentillä muualla maailmassa omaan metrotyyliinsä, omilla kentillään he seisovat säntillisesti jonoissa.

Kiinalaiset ottavat jatkuvasti selfieitä

Muistan Borneolta muutaman vuoden takaa kiinalaistytön, joka käytti saarihyppelyllä yhdelle saarelle varatun 1,5 tuntia vain ottamalla itsestään selfieitä. Lokakuussa Koh Sametilla kivan rannan täyttivät pikaveneillä tulleet kiinalaiset, jotka lähinnä viettivät aikaansa ottamalla kuvia itsestään ja toisistaan. Milloin ovat turisteina omassa maassaan, sama meno jatkuu. Enemmän vielä kuin selfieitä ottavat kuvia toinen toisistaan. Nämä fotosessiot ovat loputtomia, ja niitä on myös miehille. Miesten omakuvakulttuuri on ihan eri tasolla kuin Suomessa.

Kiina on byrokraattinen

Sain esimakua byrokratiasta, kun hain viisumia, ja kyllä, sama meininki jatkui Kiinan maaperällä. Kun missä vain muualla olen ostanut paikallisen SIM-kortin, se on laitettu puhelimeeni ja olen maksanut myyjälle rahaa. Kiinassa pitää olla passi ja ostaja rekisteröidä ihan virallisesti. Tästä toki oli minulle myös hyötyä myöhemmin, kun numeroani selviteltiin, mutta melkoinen prosessi kortin hankkiminen oli.

Vielä älyttömämpi oli rahan vaihtaminen. Menin pankkiin. 400 euron vaihtamiseen meni tiskillä yli 20 minuuttia, koska minut piti ensin rekisteröidä pankin asiakkaaksi. Ilmainen vinkki: vaihda kaikki tarvittava raha lentokentällä tai maksa tarvittaessa kortilla. Lentokentällä kurssi on sama mutta prosessi noin kahdeksan kertaa nopeampi.

Kiinassa myydään hirveästi piraattikamaa

Kiinalaiset tunnetusti kopioivat kaiken autoista leluihin. Sitten niitä vain myydään jollain muulla nimellä Kiinassa. Aika usein huomaa missä vain maailmalla, että matkamuistot ovat made in China, vaikka kuinka esittäisivät Eiffel-tornia tai venetsialaista gondolia. Siksi oletin piraattikamaa olevan myynnissä enemmän kuin oikeasti oli. Muistan Chongqingin ostarit, joissa aitojen brändiliikkeiden vieressä myytiin samaa kamaa piraattina. Kopiokamaa näkyi nyt yllättävän vähän. Toki Lijiangissa saattoi kangaspuilla olla tulossa aitoa Burberryn ruutukuosia ja lompakoissa olla ties mitä logoja, mutta enemmän oli ihan rehellistä kiinalaista, mikä ainakin minun silmissäni on huomattavasti kiinnostavampaa.

Ilma on hirveän saastunut

Shanghain ilmaa pelkäsin. Varauduin jo siihen, että pitää itsekin ostaa maski. Näin unta kirkkaankeltaisesta. Näytin siinä erittäin vakuuttavalta. Nyt ilmeisesti oli hyvä tilanne ilmanlaadun suhteen, koska maskit olivat lähinnä satunnaisia poikkeuksia. Iltaisin kasvoja puhdistaessa huomasi, että likainenhan tuo on, mutta sama juttu on missä vain, missä on paljon autoja tai teollisuutta.

Minulle tulee vaikeuksia löytää ruokaa

Kiinalainen ruoka ei suinkaan ole Kiinassa sellaista kuin Suomessa. Jos joka kuppila tarjoaisi sweet and sour kanaa ja mitä noita nyt omassa noutokiinalaisessa onkaan, mikäs siellä olisi syödessä. Mutta kun ei tarjoa. Kun ruokalistat ovat enimmäkseen kiinaksi, mahdolliset kuvat kuppiloiden seinällä mallia en syö, koska ei ole hajuakaan, mitä tuo on, myönnän syöneeni aika huonosti. Olisi ehkä pitänyt turvautua vaikka TripAdvisoriin ja vartavasten mennä suositeltuihin paikkoihin. Jos olisin ollut jonkun kanssa, olisin varmasti ollut avoimempi kokeilemaan erilaisia juttuja. Päädyin muuten McDonaldsiin kahdesti. Se on täysin vastoin periaatteitani, mutta tällä kertaa siihen oli todellinen syy: vain länsimaiset pikaruokapaikat olivat Lijiangissa lämmitettyjä. En halunnut taas kerran syödä takki päällä.

Kiinalaiset eivät puhu englantia

Satunnaiset nuoret puhuvat Shanghaissa, mutta muuten englanninkielentaitoisia saattaa tavata vain vahingossa. Yhden bisnesmiehen kanssa juttelin lentokentällä, mutta hänen kaltaisiinsa harvoin törmää turistin arjessa. Siksi oli hassua, että tapasin kaksi Suomessa vaihto-opiskelijana ollutta kaveria. Olivat molemmat hotelleissa töissä. Toinen puhui sujuvaa englantia. Toisesta ihmettelin, millä kielellä on Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa mahtanut opiskella. Suurin osa hotellien henkilökuntaa oli aivan ummikkoja. Mutta erilaiset käännösohjelmat auttoivat hurjasti. Ne vaativat itseltä edes kohtuullista englannintaitoa. Suomesta eivät suinkaan käännä.

Ravintoloissa minulla oli apuna kuvasanakirja. Siitä on hyvä näyttää, mitä eläintä vaikkapa joissain annoksissa on.

Kaikkialla näkyy kaupallinen amerikkalainen joulu

Oletin amerikkalaisuuden ihannoinnin olevan suurempaa kuin se oli. Ostareilla ja kansainvälisten brändien liikkeissä joulu näkyi, mutta katukuvassa hyvin vähän. Tästä näkökulmasta Kiina oli mainio paikka joulupakolaiselle. 

Kaikki toimii, koska maassa osataan toimia miljardiväestön kanssa

Yleensä maissa, joissa asuu hirveästi ihmisiä, myös kaikki järjestelyt on mitoitettu tuolle väkimäärälle. Näin ajattelin olevan myös Kiinassa. Vaikkapa Shanghaissa metrot kulkevat kolmen minuutin välein, junat ovat pitkiä ja kaikki mahtuivat mukaan ainakin niinä aikoina, jolloin itse olin metrossa. Rullaportaisiin syntyy hetkittäisiä ruuhkia, mutta asemilla mahtuu muuten kulkemaan. Ruuhkan tuntua lisäävät lähinnä kaiken aikaa kännyköitä räpläävät ihmiset. Heidän vuokseen syntyy tukkoisuutta.

Autoja on paljon, mutta myös kadut leveitä, siis monikaistaisia. Ruuhkassakin liikenne eteni paremmin kuin Helsingissä. Toki kokemukseni ovat Kiinasta vain vähäiset, mutta puhun nyt sillä tiedolla, mitä ehdin vajaassa kahdessa viikossa kerätä.

Nähtävyyksille ei tarvinnut jonottaa lippukassoilla. Mutta. Nyt oli talvi. Tässä on epäilemättä eroja vilkkaampien turistiaikojen ja näiden hiljaisempien välillä. 

Kiinalaiset sylkevät koko ajan

Minua, kuten varmaan aika monia muitakin länsimaalaisia, ällöttää ihmisten tapa räkiä ympäriinsä. Tapa oli vähäisempää kuin muistin, mutta olemassaolo on ilmeinen, koska näin myös kylttejä, joissa kehotettiin olemaan sylkemättä. Ja kyllä kovaäänistä rään kirnuamista ja ulos sylkemistä näki ja kuuli tarpeettoman paljon.

Ainoat lapset ovat hemmoteltuja ja lihavia

Vaikka yhden lapsen politiikasta on luovuttu, enimmäkseen perheissä näkyi vain yhtä lasta. Toisaalta muutos on sen verran uusi, että sen vaikutukset eivät vielä ole ehtineet täysimääräisesti katukuvaan. Mutta ylipainoisia lapsia on silmämääräisesti enemmän Suomessa kuin Kiinassa.

Ennakkokäsitykseni pitivät siis paikkaansa yllättävän hyvin, mutta ihmisten ystävällisyys pääsi yllättämään. Oli jännä, kuinka hyvin pystyi kommunikoimaan, vaikka yhteistä kieltä ei ollut lainkaan. Mutta kuten olen niin monesti ennenkin sanonut, kaikki yleensä onnistuu, jos ihmisillä on hyvä tahto ja halu ymmärtää toisiaan.