Miri kaupunkina ei ole kovin kiehtova, mutta en silti keksi syitä, miksei sinne voisi matkustaa. Suurin osa turisteista luultavasti menee Miriin matkalla johonkin muualle. Minä viestin siellä kolme yötä. Yhden päivän olin sademetsässä, yhden täydellisen eksyksissä ja muuten suunnilleen näköetäisyydellä hotellista, joka onneksi oli aika korkea ja näkyi kauas.
Jouduin hotellilla kysymään, missä on keskusta. Jotenkin kuvittelin, että suuren kaupungin keskustassa olisi korkeita taloja. Ei ollut, olimme keskustassa. Miri oli vastakohtien kaupunki: toisaalta länsimaisia ostareita, jotka kyllä ovat valloittaneet havaintojeni mukaan mitä merkillisimmät maailmankolkat, mutta toisaalta pieniä nyrkkipajoja, kuten aina ennenkin.
Missään en ole kohdannut ennen niin paljon huutelua kuin Mirissä. Se ei ollut siis mitään seksististä, tietääkseni, koska siihen osallistuivat naisetkin. Ilmeisesti yksikseen kulkeva länskärinainen vain oli kummajainen. Olin Kota Kinabalussa tottunut käyttämään Überiä ja jatkoin Mirissä. Kuskit taantuivat kuin kolmevuotiaan kyselykaudelle: mistä olen, kuinka kauan olen ollut Mirissä, pidänkö Miristä, mihin aion seuraavaksi matkustaa jne. Saatoin siis tulla vaikka pesulasta hotellille Überillä, koska en vain jaksanut enää kuumuudessa kävellä. Kyllä siitä ilosta euron maksoi.
Visiitti jalkahierontaan oli vähän outo. Hieronta itsessään oli ihan kuin kaikki aiemmat, mutta hierojalla päällään miniminihame, ja hänen puhelimensa piippaili taukoamatta. Siinä varpaanvälien painelun lomassa parhaimmillaan myös vastaili viesteihin. Annan aina hierojalle tippiä – paitsi nyt. Kun oven raosta tarkkailin välillä ohitse kulkevia, näkyi aika monta muutakin miniminiä. Kun tarkemmin katsoin hierontapaikkojen ulkomainoksia, niistä saattoi ehkä päätellä tarjonnasta jotain muutakin. En tiedä. Mutta ehkä naku nainen palmusaarella viittaa enemmän happy endiin kuin taas juoksukunnossa oleviin kinttuihin.
Viikonloppuillat vaikuttivat vilkkailta, kuppilat täysiltä mutta meno kuitenkin rauhalliselta. Alkoholia ei saa joka paikasta, mutta ei se pannassa ole. Samanlaista bilemeininkiä en löytänyt kuin Kota Kinabalusta, mutta en etsinyt edes. Parhaana auringonlaskupaikkana pidin oman Pullman hotellini edustaa. Ajelin Überillä kyllä Brighton Beachille (Tanjung Lobang), jota Sarawakin tutistitoimiston sivut kehuivat, mutta ei se yltänyt samalle tasolle ollenkaan. Mutta siellä oli Madame Choo -ravintola, josta sai reilulla parilla eurolla mukillisen frozen daiquiria ja huippuhyviä dimsumeja.
Toinen turistitoimiston todellinen hasardi oli Hawaii Beach. Kuvissa se näytti kivalta. Pakkasin pyyhkeen ja kirjan ja ajattelin viettää pari tuntia varjossa kuuntelemassa meren kohinaa, syödä ehkä helpon lounaan. Über-mies löysi kyselyjen jälkeen perille. Ihmettelin kyllä, kun jätti minut vähän kuin asuinalueelle, ei rannalle. Kapusin yli kämäisen sillan, kuikuilin ihmisten takapihoille ja löysin lopulta polun likaiselle, törkyiselle, oikeastaan aika vastenmieliselle rannalle. Pienen kävelyn jälkeen löysin kohdan, josta turistitoimiston kuvat oli otettu. Olihan siinä palmuja. Mitään palveluja ei tietenkään ollut.
Halusin pois. Äkkiä. Pikkubussin piti kulkea, mutta tajusin, etten ollut nähnyt mitään busseja ajavan edes vastaan. Lähdin kävelemään kaupunkiin päin ajatuksella, että pysäytän minkä tahansa linja-auton, kun sellainen tulee. Kyltissä luki Miri 18, ei ensimmäistäkään tarkoitukseen sopivaa autoa, Über-kuskeja ei tietenkään näin kaukana ytimen ulkopuolella, lämpötila reilusti yli 30 ja minulla ei edes vettä. Silloin oli ankea olo. Muistin kuskin näyttäneen jotain paikkaa, jossa käy joskus syömässä. Arvelin matkaa olevan joitain kilometrejä, ehkä 3-5. Sieltä ehkä saisin jotenkin kyydin.
Sitten näin kaupunkiin päin ajavan taksin. Heilutin. Se pysähtyi sata metriä eteeni. Vien sinut kaupunkiin, kun ensin olen vienyt asiakkaan lentokentälle. Kiitin vuolaasti molempia. Ja maksoin sitten aika paljon myös lentokenttämiehen matkasta, mutta ehkä piti vain olla kiitollinen pelastajille. Olen miettinyt, mitä tästä pitäisi oppia. Eikö turismiviranomaisten nettisivujen luulisi olevan luotettavimmat? Mihin voi luottaa, jos ei niihin? Palvelut kuvittelin rannalle itse, mutta bussia en. Mutta sen opin, että ilman vettä en enää lähde hortoilemaan mihinkään.
Tuon reissun jälkeen oli vähän turvaton olo. Huomasin, etten ollutkaan muka enää kiinnostunut paikoista, joihin olin suunnitellut meneväni. Reviiri kutistui. En sentään mennyt hotellin ravintolaan syömään tai tilannut huonepalvelusta, vaikka lähellä oli. Läheltä löytyneen boutiquehotellin fiinihkö ilmapiiri tuntui turvalliselta, ruokalista kyllä valitettavan länsimaiselta. Mikäs siinä, spagettia ja viiniä, molemmat hyviä mutta kumpaakin vähän liian pieni annos.
