Minilomat ovat arvokkaita. Toinen päivä Madridissa

Lämpimästä ja aurinkoisesta loppukesän säästä huolimatta lähdin toisena Madridin-aamuna kohti sisätiloja: halusin nähdä kuninkaallisen palatsin, Palazo Mayerin. Kaikista näkemistäni palatseista se on ehdottomasti yksi upeimmista. Valtavat kattokruunut ja kattojen koristeet ovat uskomattomia. Aina välillä lyöttäydyin johonkin englanninkieliseen ryhmään kuuntelemaan hetkeksi, mutta enimmäkseen vain vaelsin salista toiseen. Kympin sisäänpääsy on aika kallis, mutta hintansa arvoinen. Muutaman iltana EU-kansalaiset pääsevät palatsiin ilmaiseksi, mutta niinä iltoina en ole täällä. Ainoa harmin aiheuttaja oli se, ettei palatsissa saanut kuvata kuin yhdessä portaikossa ja ulkona. 

Palatsin viereiseen Almudenan katedraaliin pääsisi ilmaiseksi, jos osaisi mennä oikeasta ovesta. Minä en osannut. Palatsin puoleiselta ovelta päätyy kirkkoon museon ja kattoterassin kautta. Katolta oli ihan kivat näköalat ja museossa jalometalleja eri muodoissa, mutta ehkä en saanut kuudelle eurolle vastinetta. Kirkko oli vaatimattomampi kuin osasin odottaa.

Kartalla Madrid vaikuttaa valtavalta, mutta mittakaava hämää. Keskusta-alue on helposti käveltävissä. Kirkolta jatkoin La Latinan kautta tutuille kulmille Plaza Mayorille. La Latina on eläväinen ja vähemmän turistinen osa kaupunkia, työläiskortteleita, luin. Kauppahalli oli siellä autenttisempi kuin Mercado De San Miguel eikä lainkaan niin viehättävä. Nopeammin kuin huomasinkaan, olin taas Mayorilla ja tulin huijatuksi syömään päivän menun yhteen ravintoloista (Tineo). Aivan kamalaa kuraa! Alkuruokaa haukkasin, pääruokakalasta (friteerattua pakastekalaa, sanoisin) närkin vähän kulmasta. Pitäisi jo vihdoin tajuta, että halvalla (9,50 euroa, kaksi ruokalajia ja juoma) ei tällaisissa paikoissa voi saada hyvää. Kalliiksihan tällainen “halpa” syöminen tulee, kun pitää mennä perään toiselle lounaalle. Sisäänheittäjien aggressiivisuus alkoi myös etoa.

Aukiota sinänsä en kehota välttämään. Se on upea. Muutama terassi kylpee auringossa ja tarjoaa viiniä käypään hintaan (cavaa vain pikkupulloissa – mikä pettymys!), ja jätskiannokseenkin sorruin. Ehkä listalta tilattuna ruokakin olisi kunnollista, mutta päivän (halpa) menu luultavasti muuallakin kuin Tineossa rahan tuhlausta.

Surkean lounaan jälkeen siirryin vain toiselle terassille ja jatkoin elämää auringossa. Kuvittelin tekeväni töitä, olenhan varsinaisesti työlomalla, omalla lomalla tekemässä etätöitä. Mutta. Aurinko voitti. Elämä voitti. Nautinnot voittivat. Kostautuuhan tämä, mutta jos kaatosateet ja hyinen sää Helsingissä jatkuvat, on helppo tehdä töitä muutama piiitkä päivä ja ottaa takaisin kaikki, mitä tämän ihanan päivän vuoksi jätin tekemättä.

Siinä terassilla istuskellessani aloin miettiä, kuinka arvokkaita vain parinkin päivän irtiotot voivat olla. Arvokkaalla on tietenkin monta merkitystä. 500 euroa (+ käyttörahat, mutta söisin minä kotonakin) tämä minulle maksoi. Se on yksi näkökulma arvokkuuteen. Mutta jos siihen on mahdollisuus, jos se ei pakota kaurapuurokuurille, tinkimään välttämättömistä, ottamaan velkaa, silloin hinta ei minusta ole liikaa. Minulle tämä on ollut jokaisen euron arvoista. Sain kaksi kokonaista kesäpäivää kevyissä mekoissa. Sain kaksi kokonaista päivää ilman velvollisuuksia (töitä kyllä, eilen ja lennolla, mutta omaan tahtiini, missä halusin), kaksi päivää täysin itselleni. Uusi kaupunki koluttavaksi, vain minua kiinnostavia asioita, hidasta elämää, pitkiä hetkiä vain paikallaan. Siinä terassilla oleillessani elämä kulki ohi, turistiporukat nauttivat, nauroivat. Minä olin yksin omassa onnellisuuden kuplassani.

Palasin vielä La Latinaan. Ei siellä edelleenkään mitään ihmeellistä ollut, mutta kujat olivat kauniita, aukiot eläväisiä. La Tomasan terassilla pysäköin taas aurinkoon, söin pari pintxosta täyttämään lounaan jättämän vajauksen ja huomasin, että ilmeisesti näillä kulmilla turistit ovat sittenkin harvinaisia, koska “white wine” ei ollut tarjoilijalle ymmärrettävää kieltä.

Madridissa on monin paikoin kylttejä yleisestä ilmaisesta wifi-yhteydestä, mutta kertaakaan en ole onnistunut niillä saamaan yhteyttä. Ravintoloissa verkkoja on varsin vähän. Yksin ollessani roikun liiankin kanssa somessa, ja siksipä onkin pelastukseni uusi hintakatto EU-alueella (2,95 euroa/50 mt tiedonsiirtoa). Ainakin Soneralla tulee ilmoitus, kun suurin osa kiintiöstä on käytetty. Sitten voi päättää, ottaako toisen vastaavan paketin käyttöön. Olen siis niin säälittävä, että sain toisena päivänä tuollaisen viestin. Mutta ehkä raaskin maksaa vielä toiset kolme euroa ja jakaa Instagram-kuviakin ihan reaaliajassa.

Vaikka hotellin kulmilla oli todella kivan näköisiä kuppiloita, vei tieni illalla vielä San Migueliin. Siellä baaritiskin päässä pintxoja haukkaillessani ei tuntunut niin orvolta kuin ravintolapöydässä olisi tuntunut. Suolaisten palojen jälkeen oli helppo siirtyä cava-lasi (vihdoin oli tarjolla laseittain) kädessä konditorian tiskille ja ottaa pieni suklaaherkku viimeistelemään tämä miniloma.

En minä lopulta monen neliökilometrin alueella kulkenut, joten epäilemättä Madridista riittäisi toiseenkin pikkumatkaan. Jos vielä palaan, otan hotellin ehdottomasti samalta alueelta Puerta del Solin kupeesta kuin nytkin. Majapaikkoja näkyi ympäri kaupungin, mutta minusta tästä oli helppo liikkua kaikkialle ja elämä alkoi heti alaovelta.