Minusta tuntuu, etten ole oikein sinut Instagramin kanssa. Sinne on kiva laittaa reissukuvia, sitä on kiva selailla kauniiden maisemien ja ihan oikeasti reissuinspiraationkin vuoksi, mutta mitä kauemmin palvelu on ollut olemassa, sitä enemmän siitä on tullut monelle minäprojektin osa. Omakuvakulttuuri on paisunut järjettömäksi. Melkein haulla kuin haulla ruutu levähtää täyteen tissejä ja pyllyjä, niitä, joita nuoremmat sanoisivat herutuskuviksi. Kirjoitin joskus aikaisemmin laajemmin siitä, miten maailmasta on tullut kuin kulissi omakuville. En seuraa itse tilejä, joiden keskiössä on vallan ihminen. Minulle kukaan ei ole niin kiinnostava. Mutta kaikesta tästä kriittisyydestäni huolimatta minunkin Instagramissani on kuvia minusta. Kesti kauan laittaa ensimmäistäkään, se vain tuntui niin vieraalta. Samoin oli blogissa. Vähitellen niitä alkoi tulla molempiin, kai ajatuksella, että nämä ovat minun juttujani.
Tässä on nyt muutama, jotka ovat jollain tavalla kai minulle tärkeitä.
Minulla vie aina aikansa rauhoittua lomalla. Olen alkuun kuin sähköjänis, joka ei saa oltua paikallaan. Viime kesänä olin tullut Bangkokin ja Phnom Penhin kautta Kepiin, Kambodzaan. Tähän kuvaan mennessä olin ollut reissussa jo pari viikkoa. Taisi olla viimeinen päiväni Kepissä, kun otin veneen Rabbit Islandille. Silmiini osui riippumatto, jonka vapautumista jäin odottamaan. Tiesin, että kun siihen pääsen, voin hetkeksi sulkea silmät, kuunnella vain rannan ääniä ja rauhoittua. Toki kaikki seesteisyys alkoi vasta, kun kun olin ensin touhunnut tämän kuvan. Tunnen itseni aina vähän hölmöksi omakuvia ottaessani.
Tämä kuva alkoi oikeastaan vitsistä. Olin Pietarissa New Hollandissa, kun näin nuorten naisten poseeraavan vanhaa tiiliseinää vasten. Kateellisina katselin heidän nuorta kauneuttaan. Pyysin matkaseuraani ottamaan minusta kuvan samassa paikassa. Nauruksihan se meni, koska olo tuntui niin epäluontevalta. Mutta myönnettävä on, että tykkään itse tuosta kuvasta. Sen jälkeen olen rohkaistunut ottamaan ja julkaisemaan entistä vähän enemmän myös kuvia minusta.
Tähän kuvaan liittyy parikin hauskaa tarinaa. Olin tekemässä juttua matkailusta Levillä hiihtosesonkin ulkopuolella. Koska hotellihuoneessani Break Sokos Hotel Levissä oli sauna, pitihän siitä kuva saada. Ensimmäinen setti kuvia näytti ihan hyvältä, kunnes onnekseni zoomailin niitä vähän lisää. Ymmärsin seuraaviin kuviin vaihtaa jalkojen asentoa… Toinen jaksaa naurattaa minua edelleen. Linkitin blogijutun Twitteriin saatesanoilla “Tapaa tämä söpö ja monta muuta kaveria #levi’llä hiihtosesongin ulkopuolellakin”. Kuvittelin näyttökuvaksi tulevan kuvan porosta. Mutta kas, siinä olin minä saunassa.
Jokainen tarvitsee ystävän, jonka kanssa voi vaikka kulkea noita-asussa Prahan keskustassa. Minulla on sellainen. Viime vappuna olin ystäväni luona noitien yön aikaan, ja me toki otimme siitä kaiken irti. Eihän tässä mitään erikoista muuten olisi ollut, mutta lisäksemme pukeutuneita ei ollut monia. Perinne alkaa olla kai väistymässä. Iän myötä välitän yhä vähemmän, mitä muut minusta ajattelevat. Mutta tuona iltana tiesin, että osa takuulla kadehti. Näkivät, että meillä oli epäilemättä hauskempaa kuin monilla muilla. Joskus on hyvä irrottaa sovinnaisuudesta. Totuuden nimissä emme toki osanneet kuvitella erottuvamme näin paljon joukosta. Toisaalta saatamme tehdä saman ihan helpolla uudelleen.
Tuona päivänä, tuona hetkenä, olin tuon viinilasillisen tarpeessa. Lentoyhtiö oli jättänyt matkalaukkuni Helsinkiin ja minä olin lämpimällä Gozolla ainoassa vaatekerrassani, siinä, missä olin lähtenyt kotoa. Oli pääsiäinen ja kaikki kaupat kiinni, joten lähdin kaksi vuorokautta niin Segway-retkelle kuin kaikkialle muuallekin samassa pitsipuserossa. Mutta Gozo hurmasi minut täysin. Ei matkalaukkukoomaaminen ollut saaren vika.
Tämä on oma suosikkini kaikista omakuvistani. Siihen tiivistyy yhden ihanan lomapäivän tunnelma. Lomalla ei ole huolta huomisesta. Voi syödä hyvin, juoda vähän viiniä hyvässä seurassa, ottaa pullon pohjan mukaan, ottaa kengät pois ja kävellä paljain jaloin juhlamekossa, jos siltä tuntuu. Kun olen vapaa kaikista velvollisuuksista. Kun kukaan ei odota minulta mitään.
Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -kampanjaa. Jaa oma Instagram ja matkailu -aiheinen, suomenkielinen postauksesi alla olevasta add-linkistä. Instagram Travel Thursdayhin voit osallistua Travelloverblogin ja Vagabondablogin kautta. Voit lisätä linkkisi kumpaan tahansa blogiin, ja se näkyy molemmissa. Muista lisätä postaukseesi linkit emoblogeihin ja kertoa, että osallistut IGTT-kamppikseen. Tällä kertaa teema on Instagramin omakuvat.
Instagram Travel Thursdayn kantava ajatus on sosiaalisuus. Muistathan myös lukea toisten juttuja, osallistua keskusteluun, kommentoida ja tykkäillä muiden mukana olevien kuvista Instagramissa sekä jakaa kuviasi #IGTT- tai #IGTravelThursday-tunnisteella. Minut löydät Instasta nimellä @travelloverblogi.
IGTT-uutiskirjeen (kerran kuussa, muistuttaa kamppiksesta ja tulevista teemapostauksista) voi tilata tästä linkistä. Kirje saattaa mennä roskapostikansioon.
18 comments
Hienot tyylit ekassa ja vikassa kuvissa
Kiitti! Joskus on reissussa kiva pukeutua nätisti. 🙂
Samoja ajatuksia hyvin pitkälti itselläkin. En ymmärrä instatilejä, joissa on pelkkää omakuvaa. Ja ne kyllä jäävät sitten seuraamattakin. Jos joskus laitan kuvan itsestäni, niin se on voimauttava juuri tuohon tyyliin, kuin itselläsikin tämän postauksen kuvat. Mutta ehkä se erilaisuus näissäkin asioissa on rikkaus ja kaikkea ei aina tarvitsekaan yrittää ymmärtää. 😀
Niin, ei meidän tarvitse ymmärtää. Ollaan vain seuraamatta. 🙂 Tavallaan olen ihan hyvilläni, että olen rohkaistunut julkaisemaan joitain omakuvia, koska olen kovin kriittinen itseäni ja ulkonäköäni kohtaan. Ehkä ikä on alkanut tuoda jotain lempeyttä.
Kyllä on kauniit kuvat! Tuo iltapukukuva ja eka kuva, missä astut viinilasi kädessä ovat parhaat. Noin kai niitä omakuvia reissulla pitäisi ottaa; niin että näkyy paikka, missä on. Toisaalta itse esim instassa en edes huoli kavereksi niitä, joilla instatili on täynnä selfieitä….
Voi kiitos. Minustakin on kiva, että kuvissa on ympäristö, ja oikeastana se on pääasia, ja jos olen siinä itse, yritän välittää tunnelmaa. Viinilasi kädessä kuljen Mikulovissa, Tsekissä, viinijuhlilla. Siellä kaikki kulkevat oman lasin kanssa, ostavat siihen täydennystä ja nauttivat viinistä ja kauniista kaupungista. Oranssin mekon tarinan kerroinkin postauksessa.
Hauska Levi-tarina ^_^ Huomasin, että se näyttää muuten olevan näistä aika harvoja kuvia, joissa katsot kameraan. Itselläni on sama käytäntö kuin Mariluu tuossa sanoo, eli IG-tilit, jotka täynnä selfieitä jää useinmiten seuraamatta vaikka sieltä tuliskin mulle seuraaja.
Minusta tuo Levi-tarina on hauska ja ansaitsee tulla kerrotuksi. 🙂 Instassani – tai minjusta ylipäätään – on todella vähän kuvia, joissa katsoisin kameraan. Hymyillessäni näytän kuvissa hamsterilta korkeiden poskipäiden takia. Siinä syy. 😀
Minulla sama juttu, ettei omien kuvien julkaisu Instaan aluksi tuntunut luontevalta. Sitten kun oli sen ensimmäisen laittanut, niin seuraavaa ei niin paljon enää miettinyt. Myös blogin myötä omien kuvien julkaisu ei enää tunnu niin oudolta. Ai että, nauroin tuolle Levi-jutulle. Tykkään myös tuosta viimeisestä. Siihen on hyvin vangittu vapaus 🙂
Mun Levi-juttu on vähän kuin ne Insta-tilit, joissa sanotaan, että kuvaan kaikkea kaunista ja sitten kuvissa on lähinnä selfieitä. 😉 Mietin vain, luuliko joku oikeasti, että tarkoitin itseäni. Luultavasti. 😀
Kuulosti ihan minun tekstilleni tuo alku. Olen myös ollut hieman hakusalla Instagramin kanssa. Joillakin tosiaan jokaisessa kuvassa on oma itse, ja yleensä vielä bikineissä. Ei ole ihan minun juttu se. 🙂 Mutta tykkään kyllä, että tileillä joita seuraan saisi välillä olla ihmisiäkin välillä niin tulee enemmän persoona esiin, ja jotenkin paremmin oppii tuntemaan esimerkiksi bloggaajaa. Ihan pelkkiä maisemia en loputtomasti jaksa katsella. Olen sitten sillä ajatuksella yrittänyt itsekin postata kuvia, sellaisia mitä ehkä itsekin voisin seurata.
Minä olen varmaan vähän vanha, kun vieläkin ajattelen, että alan julkaisut ovat erikseen ja Instagram voisi olla muuta kuin bikiniä ja tissiä ja pyllyä. 🙂 Kai olen vaan kateellinen nuorille ja kauniille… heh.
Nämä sinun omakuvat ovat juuri sellaisia joista minä pidän: ilman sinua nämä kuvat olisivat vain tavallisia kuvia matkoiltasi, mutta nyt ne kertovat tarinoita.
Olen sitä mieltä, että ainaking blogissa tulee kirjoittajan näyttää naamansa aina silloin tällöin, sillä ainakin minulla kiinnostus lopahtaa nopeasti jos kirjoitetaan kasvottomana ja nimimerkin takaa. Mutta siitäkin huolimatta omien kuvien postaaminen ei tunnu minusta luontevalta ja joudun puolipakolla laittamaan kuvia itsestäni. Ehkä syynä on se, että olen niin laiska ottamaan itsestäni järkeviä omakuvia, eikä käsivarren päästä otetuissa kuvissa useinkaan ole mitään pointtia.
Että nauratti tuo Twitteriin tullut kuva. Kai jätit kuvan ja tekstin sellaiseksi? 😀
Jätin kyllä ”tämän söpön” Twitteriin. En muista, miten siinä kävi niin, että hotelli jakoi saman postauksen omalla Face-sivullaan, ja kas, siinä oli ”tämä söpö” myös. 😀
Olen blogissa yrittänyt, että jokaisen reissun yhdessä postauksessa olisin minä. Nykyään ehkä olen jopa useammin. Itse en oikein tykkää sellaisista, joissa bloggaja itse on lähes kaikissa. Kuitenkin kiinnostaa kohde enemmän kuin ihminen.
Nämä ovat kaikki kauniita ja tyylikkäitä omakuvia. Myös minä jätän seuraamatta sellaisia instatilejä, joissa on pelkkiä poseerauksia. Ei vaan kiinnosta.
En voinut osallistua tämänkertaiseen igtt-haasteeseen, sillä instassani on vain yksi kuva, jossa itse olen. Jotenkin vierastan omakuvia. Mutta tämän sinun postauksesi luettuani alkoin miettiä, että tuon tyyppisen kuvat voisivat olla kivojakin.
Kaikkeen tottuu, vaikka sitten kuvassa olemiseen. En edelleenkään pidä siitä, koen lähes aina, että en onnistu kuvissa, näytän joltain muulta kuin peilissä. Ja toisaalta koska vierastan omakuvien virtaa, miksi ottaisin omakuvia? Silti tykkään, että edes yhdessä kuvassa joka matkalta olisin blogissa minäkin, minähän siellä matkalla olen ollut. Tasapainoilua.
Kivoja kuvia! Porojuttu leviltä oli ihan paras 😂 Kaipa niihin omakuviinkin tottuu ajan myötä…
Porojuttu jaksaa naurattaa edelleen. 😀 Jotenkin olen vähitellen omakuvien tottunut. Joissain blogeissa niitä on minusta ärsyttävän paljon. Pyrin, etten itse alkaisi ärsyttää itseäni. 🙂