Miksi minulta on tähän asti pimitetty Ninh Binh? 

Miten on mahdollista, ettei kukaan ole kertonut, että maailmassa on jotain sellaista kuin Ninh Binh Vietnamissa? Miten sen olemassaolo oli minulta pimitetty? Toki tiesin Halong Bayn, olin siellä risteillytkin, mutta että mantereella olisi kuin sisämaan versio Halonginlahdesta karstikallioineen. Tai jospa nyt vasta oli oikea aika minun se kokea? Ainakin nyt nautin siitä ihan valtavasti. Luonto oli jotenkin niin ainutlaatuinen. Lisäksi liikkuminen skootterilla oli helppoa, liikenne vähäistä, majoitus edullista ja hyvätasoista, ihmiset pääosin tosi kivoja ja halusivat auttaa.

Molemmissa majapaikoissani sain käsiini saman piirretyn kartan alueen paikoista, jotka ehkä turistia kiinnostaisivat. Ihan tuon kartan avulla en lähtisi suunnistamaan, mutta Maps.me:n offline-kartta ja googlemaps kavereinani liikkuminen oli melko helppoa. Välimatkat ovat aika pitkiä. Muutamia turisteja liikkui fillarilla, mutta useimmat skootterilla (vuokra noin 5 – 6 euroa päivä) tai taksilla. Tottumatonkin motoilija pärjää sen puoleen, että muuta liikennettä on aika vähän, jollei satu eksymään moottoritielle kohti Ninh Binhin kaupunkia, kuten jollekin suunnistustaidottomalle saattoi käydä. Jollei kaupunkielämää tai jotain tiettyjä palveluja kaipaa, ei Ninh Binhin kaupunkiin varsinaisesti ole mitään syytä mennä. Suurin osa turisteista asuu Tam Cocissa ja sen läheisyydessä.

Minusta kauneimmat maisemat olivat Mua Cavessa, kun kapusin sadat portaat ylös. Vähän harmittaa, että kiipesin jo ensimmäisenä päivänä. Samaa wau-oloa ei sitten tullut enää myöhemmin. Toisaalta sain niin kovan ruokamyrkytyksen sinä samana päivänä, että toivuttuani olin monta päivää aika heikkona. Siinä kunnossa en olisi jaksanut kiivetä ja olisivat maisemat jääneet näkemättä.

Mua Caven lisäksi toinen, mitä luultavasti kaikki turistit tekevät, on veneajelu joissa ja luolissa karstikalliomaisemissa. Veneitä soutavat naiset. Trang An on paikoista suosituin. Siellä pisimmät reitit kestävät kolme tuntia ja pisimmillään tunnelit ovat kilometrin. Se tuntui minusta ahdistavan pitkältä, joten valitsin seitsemän tunnelin ja kolmen temppelin kierroksen. Jaoin veneen kahden keskieurooppalaisen tytön kanssa. Soutaja oli puhelias. Vähän väliä kuului veneen perästä ”hello!” ja toteamus jonkun meistä kauneudesta tai kysymys iästä tai kotimaasta. Paahtavassa auringossa veneretki oli hikistä hommaa. Missään ei sanota, että matkustajilla on soutuvelvollisuus, mutta meidän kuskimme selvästi hidasti ja osoitti olevansa väsynyt. Tuli olo, että säälistä pitää meloa, vaikka millään ei olisi oma kunto antanut periksi.

Maisemat ovat hienoja. Tällä kierroksella rantauduimme kolmeen temppeliin. Ne olivat kauniita, eivät erityisiä mutta kiva lisä maisemiin.  Kaikilla temppeleillä on myös jonkinlainen kioski ja siistit vessat (varaa pikkurahaa), eli matkalta saa ostettua juomia. Ei tarvitse olla litratolkulla vettä mukana. Veneretken lopusta jäi huono maku. Toinen tytöistä sai täyttääkseen palautelapun. Soutaja vahti, mitä hän kirjoitti. Kun kaikkeen ei tullut ”erinomainen”, hän alkoi valittaa. Tyttö yritti kääntäjän avulla selittää, että heikko arvio ei liittynyt soutajaan vaan ihan muuhun. Mutta sättiminen ei päättynyt. Nainen pysäytti veneen keskelle ei mitään saadakseen tytön muuttamaan mielipidettään. Oli pakko vähän korottaa ääntä, että jos nyt kumminkin soutaisit perille asti.

Kävin toisen kerran veneilemässä Van Long Nature Reservessä. Olin lukenut siitä tosi hyviä arvioita, joten ajelin sinne, vaikka matka oli ehkä 30 kilometriä suuntaansa. En oikein löytänyt sitä, mistä sitä kehuttiin. En tiedä, mihin minun olisi pitämnyt mennä, koska mitään opasteita ei ollut eikä kyllä oikein mitään reittejä, joita olisin voinut motolla tai jalan lähteä tutkimaan. Veneretken tein. Se oli paljon halvempi kuin Trang An, kesti tunnin ja pääsin sinne yksin, joten mikä ettei. Siellä oli ihan nättiä, mutta ei mitään niin erityistä, että olisi syytä ajella näin pitkälle. Toisaalta kuvat ovat ehkä kauniimpia kuin Trang Anista, mutta näitä tosi kauniita hetkiä ei ollut paljon.

Olin antamassa soutajalle vähän tippiä, mutta se oli rouvan mielestä liian vähän. Hämmentävä tilanne. Laitoin rahan takaisin taskuun. Olin kuitenkin maksanut retken. Rannalla jotkut tyypit vielä huutelivat, että pitää tippiä antaa. Jäi huono maku.

Kaakkois-Aasian suurin temppeli sijaitsee myös näillä huudeilla. Parkkipaikka on aika kaukana, ja perille pääsee shuttlella. Temppeli tuntuu jatkuvan ikuisuuksia. Sen käytävä vain jatkuu ja jatkuu. Koko matkan on patsaita, joita ihmiset ohi mennessään koskettelevat. Ne ovat hauskasti kuluneet vain tietyistä kohdista. Koko tekee vaikutuksen, mutta muuten Bái Đính Temple ei ole esimerkiksi erityisen kaunis. Jos jatkaa käytävää loppuun asti, ylhäällä on torni, jonka huipulle pääsee hissillä. Näkymä oli minusta ehdottomasti pienen pääsymaksun arvoinen. Jos ikinä tänne lämpimällä säällä eksyt, osta parkkialueelta juotavaa. Temppelillä ei ollut mitään myyntiä. Tornilla olin jo läikähtyä janoon. Onneksi hissilipun myyjä neuvoi minulle, missä on keidas. Menemällä alueelta ulos löytää tien varresta pelastavan kojun.

Ninh Binh oli minulle ehkä parhaimmillaan, kun välillä poikkesin jollekin pikkutielle tai ihan vain ajelin samaa tuttua reittiä motollani. Temppeleitä on paljon, jos niitä haluaa kierrellä. Myös esimerkiksi Hoa Lun muinainen pääkaupunki vaikutti suositulta. Hämmästyin, kuinka hiljaista kuitenkin oli Tam Cocissa kylillä, vaikka porukkaa tuntui nähtävyyksillä jonkin verran olevan. Ehkä kuumuus sai jengin pysymään ilmastoiduissa huoneissaan? Tam Cocissa suosikkiravintolani oli intialainen Aroma. Pääkadun varressa minimarketin yläkerrassa oli myös aivan hurjan hyvä hieroja. (Marketin kulmalla lukee tattoo ja massage.)

Kun näin yritän purkaa fiilikset sanoiksi, tuntuu, etten saa välitettyä sitä hyvää fiilistä, jonka Ninh Binh sai minussa aikaan. Olin kaikkiaan viisi päivää, ja olisin minä tekemistä keksinyt pidemmäksikin aikaa. Janosin lisää kauniita maisemia ja niiden perässä jatkoin matkaani Cat Ban saarelle.