Merielämää Pireuksessa

Merielämää Pireuksessa

Psirin ja Kolonakin jälkeen lähdin vielä tiistaina alkuillasta retkelle Pireukseen. Halusin nähdä vettä ja satamaelämää. Omalta kotiasemaltani (Monastiráki) pääsee sinne suoraan metrolla. Jäin pois Pireusta edeltävällä Fáliron asemalla ja lähdin taivaltamaan pitkin meren rantaa (kunhan ensin löysin merelle. Asemalta näkyi vain stadion ja tiehässäköitä. Ateenalaiset ovat onneksi ystävällisiä neuvomaan hukassa olevaa kulkijaa.) Pireuksen niemellä on kolme satamaa, jotka kaikki ovat omanlaisiaan. 

Mikrolímanon satamassa on pikkuisia kalastusveneitä ja huviveneitä. Satama on pyöreä muodoltaan ja ehkä vartissa käveltävissä ympäri. Rantaan ei pääse kuin joidenkin terassien poikki tai hylätyn ravintolan kohdalta, koska se on koko matkan toinen toistaan viehättävämpien kalaravintoloiden reunustama. Ravintolat ovat todella houkuttelevia, mutta juuri sellaisia, joihin ei mennä yksin, tai siis minä en osaa ja halua mennä. Nopealla vilkaisulla hinnatkaan eivät vaikuttaneet kalliita, joten jos joskus tulen Ateenaan herraseurassa, hakeudun ehdottomasti tänne syömään ja viettämään iltaa.

PAP10352

PAP10356

PAP10357

PAP10361

PAP10360

Jatkoin kävelyäni kohti Zéa Marina -satamaa. Välillä tie kiemurteli ylös rinnettä ja pois rannasta, laskeakseen sinne taas. Mikrolímanon ja Zéan välinen alue näytti olevan erilasten urheilupaikkojen reunustama.  Pienten tenniskoulu oli suloinen, altaassa saattoi uida, pikkupojille vedettiin futistreenejä. Aikuiset pelastivat beach volleyta. Pienellä hiekkarannalla ei vielä ollut uimareita, mutta eivätpä päivälämpötilat ole tainneet olla vielä kahtakymmentäkään. Rannassa oli siis elämää.

PAP10366

PAP10367

PAP10368

Zéa Marinan satamassa veneet olivat selvästi suurempia ja ravintoloiden sijaan rantakatua reunustivat kahvilat. Tämä satama oli jotenkin eläväisempi, ehkä siksi, että ranta oli kenen tahansa käytettävissä. Mutta huhtikuun alku ei ehkä ole paras aika mitata suosiota. Suurten huviveneiden rinnalla kalastajat myivät päivän saaliitaan suoraan pikku aluksistaan.

PAP10376

PAP10378

PAP10380

PAP10382

Koko päivän kävelyn jälkeen jalat alkoivat jo kaivata rauhaan. Halusin kuitenkin pikaisesti nähdä Pireuksen pääsataman, jossa laivatkin ovat suuria. Zéan ja suuren sataman välillä on mantereen kapeimmalla kohdalla vain muutama sata metriä. Kohti avomerta katsomalla näkyi suuria laivoja, ja matkalla metroasemalle lähinnä pienempiä, olettaisin, että Kreikan saaristoon vieviä autolauttoja ja katamaraaneja. Satama-alue ei houkutellut jäämään. Míkrolimano ja Zéa Marina ovat viihtymiseen, täältä vain lähdetään kohti päämäärää. Sataman itäisestä nurkasta pääsin metrolla takaisin kotiin. Sataman kalseudelta kuitenkin pakenin vielä hetkeksi Agía Tríadan, Pireuksen suurimpaan ja ehdottomasti loisteliaaseen kirkkoon.

PAP10386

PAP10387

PAP10394

PAP10398

Ateenassa 1.4.2014

Next Post:
Previous Post:
There are 4 comments for this article
  1. Avatar
    Pirkko at 11:51

    Haa, muistoja – Piraeuksen satamasta lähdettiin joitakin (kai siitä jo on aika monta) vuotta sitten purjehdukselle Kreikan saaristoon – välille Piraeus – Kos (jonne veneen palautimme) mahtui aika monta saarta: Naxos, Santorini, Leros, Pafos … hienoja hetkiä merellä ja ainakin yksi öinen lähtö tuulen noustessa ja sataman isoimman veneen ankkurin pettäessä ja vene sitten painuessaan muiden päälle pakotti meidät muutkin merelle aamuyöstä. Ja lähtö Pirauksen satamasta, kun ennen lähtöä oli saapumisilta aikaa hankkia 6 hengelle 10 päivän muonista pääosa, koska saarilla tarjonta on vähäisempää, melkein meni kiireeksi ja melkein kävi työstä – ei siinä paljoa idyllisiä kalastajaveneitä sillä kertaa ehditty ihailemaan!

    • Avatar
      Annika / travellover maailmalla at 14:48

      Nyt näytti olevan jättimäinen Carrefour satamassa. Sieltä varmaan saa tankattua kaiken.

    • Avatar
      Pirkko at 18:14

      Tuli varmaan tarpeeseen – noilla saarilla ainakin kymmenen vuotta sitten tilanne oli se, että hiukan vihanneksia, hyvällä tuurilla leipää ja jonkin verran juustoja ja maitotuotteita saattoi ajatella ostavansa lisää matkan varrelta, mutta ei juuri muuta. Lisäksi veneilyssä kaupan tulisi myös kätevä olla suhteellisen lähellä satamaa, kovin kaukaa ruokakasseja ei haluaisi kantaa.
      Karibialla (ainakin Mooringsilla) on kätevä palvelu, lähettävät etukäteen listan, johon voi listata mitä haluaa ja vene on sitten tankattu valmiiksi, myös ruualla ja juomalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.