Type and press Enter.

Mausteretkellä Sansibarilla

Sansibar on turismin lisäksi tunnettu mausteista. Tästä syystä tuntui melkein velvollisuudelta osallistua mausteretkelle. Päädyimme tässäkin helppoon ratkaisuun: oman matkatoimiston tarjoamalle kierrokselle. Se oli hinnaltaan noin kaksinkertainen verrattuna kaupungilla myytyihin, mutta oli meille siitä hyvä, että pääsimme lähtemään haluamaamme aikaan, emme olleet riippuvaisia järjestäjän aikatauluista, saatoimme yhdistää retkeen oleilua Stone Townissa, ja retki ei päättynytkään hotellille vaan lentokentälle.

Retki oli erilainen kuin olin odottanut. Odotin, että meitä kierrätetään pitkin peltoja, joilla sitten kasvaa kymmeniä metrejä pitkissä riveissä kaikenlaisia maustekasveja. Turistikierroksella ei kai oltu lähelläkään kaupallista viljelyä, vaan metsikössä, johon oli kai tätä tarkoitusta varten istutettu joitain lajeja. Tällaisenaankin vierailu oli ihan mielenkiintoinen. Saimme haistella (ja myös maistella) erilaisia mausteita ja hedelmiä. En esimerkiksi ollut ennen syönyt litsiä tai guavaa. Moni muukin asia tuli yllätyksenä, esimerkiksi miten kasvaa ananas tai pippuri.

mausteretki
Opas ja sitruunaruoho
mausteretki1
Kaneli
mausteretki2
Ananas
mausteretki3
Vanilja
mausteretki4
Arvasinhan minä, etten mitenkään muista kaikkieln nimiä jälkikäteen.
mausteretki5
Lehdistä saa askarreltua kaikenlaista rekvisiittaa.
mausteretki6
Kaveri kiipesi palmun runkoa ketterästi. Yritimme kieltäytyä kookosmehua enemmän kuin yhdestä pähkinästä, koska emme erityisesti pidä sen mausta, tarjoamalla toista oppaalle ja muulle mukana kulkeneelle väelle. Me huonomuistiset urpot emme tietenkään muistaneet ramadania. Onneksi tilanne ei muuttunut kiusalliseksi.

Vaikka retki periaatteessa oli erittäin kiva, siitä jäi sittenkin varsin epämiellyttävä fiilis. Opas tuli liian tykö. En tarkoita fyysisesti vaan puheissaan. Alkoi tölviä vähän turhan henkilökohtaisesti. En myöskään pitänyt välillä kovin seksuaalisväritteisistä puheistaan, miten esimerkiksi naisen voi jollain kasvilla saada suosiolliseksi seksiin, vaikka tämä olisi siitä jo kieltäytynyt. Myös avoin tippien pyytäminen tuntui kiusalliselta. Oletimme oppaiden saavan retkien vetämisestä palkkaa. Tilanne oli siksikin erittäin ikävä, ettei meillä ollut enää paikallista rahaa kuin sen verran, että saisimme Stone Townissa ostettua jotain juotavaa. Viimeiset jäivät antamatta. Matkatoimiston kaverilta lainasimme sen verran, että saimme muutaman maustepussin ostettua ennen lähtöä. Kierroksen päätteeksi saimme hyvän lounaan. Istuimme maassa matolla ja nautimme erinomaista afrikkalaista currya ja sansibarilaisittain maustettua riisiä.

Facebookissa on video laulavasta ja ketterästä puuhun kiipeäjästä.

st2

st21

Mausteretken ja lentokentälle lähdön välissä meillä oli pari tuntia aikaa Stone Townissa. Opastettu kaupunkikierros päättyi rantaan, mutta jäi tunne, että sitä aluetta olisi ollut kiva katsella enemmänkin. Aivan aluksi piti kuitenkin löytää vaatekauppa, jonka olin edellisenä päivänä nähnyt ja sivuuttanut, mutta joka jäi kaihertamaan. Harmikseni luomani mielikuva oli kiinnostavampi kuin todellisuus. Liikkeessä myytiin sansibarilaisen suunnittelijan vaatteita ja asusteita, jotka sittenkin olivat liian afrikkalaisia Helsingissä pidettäviksi (tai ainakin minun makuuni).

En tiennyt Sansibarin kaupungissa olevan rantaelämää, mutta pieni biitsi oli ainakin Tembo-hotellin kohdalla. Aivan uimarannan vierestä lähti autolautta johonkin. Sille todella ajettiin hiekkarannan poikki ilman, että olisi ollut tietä perille asti. Se loppui jo rannassa olevien rakennusten kohdalle. Yritin kysellä, mihin Kasa-nimisellä aluksella olisi päässyt, mutta lähistöllä ei ollut englannintaitoisia.

st22

st23

st24

En toisellakaan kerralla erityisesti ihastunut Stone Towniin. Tiedän, että liikuimme todella pienellä alueella, eli meiltä on saattanut jäädä näkemättä vaikka mitä, mutta siitä huolimatta tuntuu, että tämä kaupunki on osaltani nähty. Kaupungissa ei ole mitään, miksi en pitäisi siitä, mutta se ei myös herättänyt tämä on minun paikkani -ajatuksia. Pajen minikylääkään en erityisesti jäänyt kaipaamaan, valkoista hiekkaa ja turkoosia merta kylläkin. Sansibarin saariryhmään kuuluu myös Pemban saari, ja kun katselin siitä kuvia, alkoi kovasti tuntua siltä, että ei haittaisi, jos sinne joskus päätyisin. Sitä odotellessa lähden Uzbekistaniin.

Afrikka 3248
Yhden hotellin kattoterassilta oli hyvät näköalat linnoitukselle.

Afrikka 3249

Sen verran kuitenkin vielä kotimatkasta, että kohtuullinen härdelli oli lentokentällä. Sama kone lentää kierrosta Nairobi – Sansibar – Dar es Salaam – Nairobi. Meille kävi tuuri, että pääsimme molempiin suuntiin ilman välilaskua, lensimmehän paluumatkalla Dar es Salaamista Amsterdamin kautta kotiin. Meillä oli liput vuorolle, jolla jäisi kohtuullinen vaihtoaika Amsterdamin-koneeseen. Olimme jo lähtöportilla, kun mies huomasi, että meidät on kirjattu vasta seuraavalle lennolle, jolla ei enää ehtisi vaihtaa. Juoksemme turvatarkastuksen läpi takaisin lähtöselvitystiskille, jossa kerrotaan, että meillä on uudet liput portilla, ehditte jos juoksette. Juoksimme. Liput olivat. Matkatavaratkin luvattiin toimittaa oikeaan koneeseen. Portilta käveltiin koneelle. Tullessa kenttää pitkin käveli muuten kissa. Olimme perillä ennen kuin koneen olisi pitänyt aikataulun mukaan edes lähteä. Niin oli muuten se seuraavakin. Matkalaukutkin tulivat, molemmat eri hihnoille, toinen maan sisäisten, toinen kansainvälisten lentojen puolelle lasiseinää.

Afrikka 3253
Sansibarin lentokenttä on suloinen kaikessa vanhanaikasuudessaan. Laukut punnitaan mekaanisilla vaaoilla ja kärrätään tavallisilla matkatavarakärryillä pois lähtöselvityksestä. Itse ei tarvinnut kamoja onneksi koneeseen asti roudata.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

2 comments

  1. Ei ole tainnut juuri mikään muuttua 8,5 vuodessa! Kasa oli ilmestynyt tokana päivänä rantaan, siihen hiekalle. Mitä sitä nyt rahoja satamainfraan tuhlaamaan, kun onnistuu noinkin – niin afrikkalaista!

    Mausteretki oli kyllä kiva. Olin valmistautunut pikkuseteleillä, niin sain sitten annettua niitä juomarahoja, kiitos vinkistä. Se on kyllä suomalaiselle niin vieras ajatus. Että kun on retkestä maksettu se mitä pyydetään, niin se ei sitten riitäkään. Kyselin “oikeista” maustefarmeista, niin kuulemma niitä on saarella runsaasti, yksi farmi kasvattaa yhtä maustetta eli esim. pelkkää vaniljaa.

    Ja kiitos myös tuosta “Arvasinhan minä, etten mitenkään muista kaikkieln nimiä jälkikäteen”, nimittäin osasin nyt miettiä etukäteen, miten tuon ratkaisee, ja tein niin, että lähetin jokaisen kuvan kaverille whatsapissa heti kuvan oton jälkeen, tekstillä varustettuna. Sieltä poimin niitä sitten illalla hotellissa ja laitoin tiedoston nimeen, että mitä se oikein esittää. Noista kolmesta sun kuvasta vasemmanpuoleisin on neilikka, mutta muita en kyllä tunnista, vaikka pitäisi olla tuoreessa muistissa. Ehkä “minun” farmillani ei ollut niitä.

    1. Tuollaisenaan mausteretki siis kuitenkin kiinnostavampi kuin vierailu tilalla, jossa olisi silmänkantamattomiin pelkkää pippuria.

      Jestas miten suomalaiselle tippikulttuuri onkin niin vieras. Pitäisi aina olla taskussa dollarin tai viiden seteleitä, joita voisi sitten kylvää kaikkialla maailmassa.