Olin ollut kesällä reissussa seitsemän viikkoa, kun oli aika palata kotiin. Olin ollut viimeiset kolme viikkoa matkassa yksin, kun viimeisenä iltana päivitin lentokenttähotellissa Facebookiin olevani murheissani, koska matka on loppumassa. Eräs ystäväni kysyi, enkö jo kaipaa kotiin. “En, koska olen onnellisimmillani näin”, vastasin. En saavuta samanlaista iloa ja onnellisuuden tunnetta missään, kuin saavutan ollessani jossain muualla. Siellä toisaalla ei ole arkea, mikään ei muistuta minua velvollisuuksista, olen vapaa.
Olen reissaamisen takia luopunut osittain ystävieni tapaamisesta. Kun minulla on viidenkin päivän vapaa, lähden, kuten nyt Italiaan. On muuten 19. kertani täällä. Kun ystävilläni on kesäloma, minä olen muualla. Iltaisin perheelliset ovat aika huonoja lähtemään kahville, syömään tai leffaan, vaikka minulla olisi silloin aikaa, ainakin useimpina iltoina. Samoin viikonloppuisin. Aika paljon teen töitä, mutta viivana lähden, jos mihin vain pyydetään mukaan. Mutta toivon, että he ymmärtävät, eivät hylkää minua, koska jokainen heistä on rakas. Pakolle varata taas seuraavat lennot, nähdä taas seuraava paikka – sille minä en mahda mitään. Enää ei päde sanonta pikkusormista ja koko käsistä. Tämä on vienyt kaikki raajat ja torson myös.
Ostin matkalukemiseksi tarjoushintaisen Glorian. Hitaasti hyvä loma tulee -tekstissään Venla Pystynen puhuu hitaan matkustamisen puolesta asenteella, että oikeastaan tämäkin Italian-matkani on väärin matkustettu. Miten minä törmään tähän väärin matkustettu -asenteeseen kaikkialla? Matkalla pitäisi matkustaa hitaasti, jättää kiinnostaviakin asioita kokematta, ettei vain suorita. En siis saisi matkustaa itselleni ominaisella tavalla, koska se nyt vain on väärin.
Tekstissä ihaillaan vaikkapa 18 tuntia junassa mieluusti istuskelevaa taiteilijaa tai Pariisista Marokkoon kävellyttä ranskalaista. Entä jos minä nimenomaan haluan matkustaa näin? Jos vain en osaa olla neljääkään päivää samassa paikassa vaan haluan nähdä ympäristöäkin, koska voin. Toisaalta en oletakaan näkeväni kohteistani kaikkea. Kunhan fiilistelen. Entä jos olen onnellinen tehdessäni asiat juuri minulle ominaisella tavalla?
Lentokentät ovat aika samanlaisia kaikkialla. Onhan niissä tietenkin eroja, mutta niillä ollaan ei kenenkään maalla, tavallaan turvassa. Lentokentän ulkopuolella odottaa tuntematon, kaikki mahdollisuudet. Uuteen maahan tai kaupunkiin astumisen tunne on ihan parasta. Kaikki on uutta, oikein mitään ei osaa ennakoida. Vaikka kenttä olisi tuttukin, kuten minulle nyt Milano oli, tiedän ulos astuessani kaiken olevan vielä edessä.
Saavuin Milano Centralen rautatieasemalle. Olisin halunnut taas nähdä sen kauniin katon, tarkistaa, ovatko samat tutut liikkeet vielä paikoillaan. Olisin mennyt pitseriaan, jossa on huono ruoka. Vaikka tiesin tämän, olisin silti mennyt. Jo kolmannen kerran. Koska siellä on turvallisen epäkohteliasta. Mutta en ehtinyt. En ehtinyt edes ostaa lippua Bergamon junaan. Juoksin vain lentokenttäjunalta suoraan seuraavaan ja ostin kalliin lipun junasta.
Aseman parhautta on, että sieltä pääsee mihin tahansa. Mutta minulla oli päämäärä. Olin sen itse valinnut, kaikista mahdollisuuksista. Olin yksin. Olin itse vastuussa omasta viihtymisestäni. Vapaus. Se tekee minut onnelliseksi.
Junat. Trenitaliaan minun suhteeni on vahva mutta tunteeni eivät ole pelkästään positiiviset. Mutta junassa olen aina matkalla johonkin: kohti uusia seikkailuja tai palaamassa niistä. Kun kuulen asemalla tutun ritardo-kuulutuksen (myöhässä), kaikki on niin kuin kuuluukin. Olisihan epäilyttävää, jos juna Italiassa lähtisi ajoissa. Ja koska se ei lähtenyt tälläkään kertaa, ehdin ja säästyin tunnin odotukselta.
Entä kun istun Bergamon Citta Altassa, historiallisessa kaupunginosassa aukiolla, juon viiniä arki-iltana vieraiden ihmisten ympäröimänä? En ole yksin, mutta olen aivan yksin. En kuulu heihin, en ole osa mitään mutta olen osa kaikkea. Halutessani voisin kai puhua jollekulle, mutta minusta ei tunnu siltä. Voisin myös lähettää viestin jollekulle Suomeen. Vaikka olen yksin, en ole elämässäni yksin. Koska tiedän sen, voin nauttia tästä kaikesta. Voin olla onnellinen.
Myönnän vähän romantisoineeni tätä matkaa. Olen oikeasti hyvinkin sidottu töihin, ja kun läppäri painaa laukussa, tunnen velvollisuuden painavan harteilla. Otan töille aikansa, mutta saan tehdä sen kaukana työpaikalta, kaukana arjen miljööstä. Aurinkoisella aukiolla, kivassa kahvilassa, illalla vuokrahuoneen rauhassa. Muulloin teen vain sitä, mitä kaikkein eniten rakastan: matkustan. Syön, juon, kävelen, otan satoja huonoja (ja muutaman onnistuneen) valokuvan, poikkean johonkin kirkkoon, lähden järvelle, luontoon tai en. Ei voi tietää, mitä haluan tehdä. Vapautta tehdä mitä haluan, sitä tunnetta erityisesti rakastan.
Nyt tiedät, miksi matkustan yli sata päivää vuodessa. Matkustan, koska se tekee minut onnelliseksi.
18 comments
On kyllä ihana tunne olla matkalla, vailla huolia, elää hetkessä ja nauttia uusista paikoista. On uskomattoman hienoa että pystyt toteuttamaan matkoja jatkuvasti, useimmilta se ei nimittäin onnistu yhtä helposti vaikka haluaisikin. Oon todennut että kuukausi on itselle aika sopiva aika kerrallaan. Jos työnantaja olisi myönteinen ja olisi tarpeeksi rahaa voisin helposti olla pois pari kolmekin kuukautta vuodesta. Mutta koiraa on kyllä aina ikävä. 🙂
Erilaisissa töissä erilaisia säätömahdollisuuksia. Omani on sopinut reissutytölle hyvin. Onneksi melkein jokainen, joka haluaa matkustaa, voi sitä jossain määrin ainakin tehdä. 🙂
Olipas hyvin kirjoitettu. Kuvasti kyllä niin hyvin ajatuksia ja sitä tunnetta, miksi matkustaa. Tunnen hyvin paljon itse samalla tavalla, vaikkakin niin kuin sanoitkin kaikki kokevat kuitenkin matkustamisen eri tavalla. Ei tässä maailmassa taida olla mitään oikeaa tapaa matkustamiseen, kaikki menevät ja tulevat niin kuin itsestä parhaalle tuntuu. Joku saa onnen seuramatkoista, jollekin parasta on hidas matkanteko. Itse saan puoli iloa jo kotona matkojen fiilistelystä ja suunnittelusta. Ajattelee muut mitä ajattelee olen järjestelmällinen matkailija tästä eteenpäinkin, koska yksinkertaisesti pidän siitä. Uteliaisuus ei laannu matkustamalla se vain kasvaa ja kasvaa.
Mutta niin kuin sanoin todella hyvin kirjoitettu! Matkailu ei ole ollenkaan huono elämäntapa. Nauti Bergamosta ja Italiasta ja matkusta juuri niin kuin itse haluat! 🙂
Minusta on vain oikeita tapoja matkustaa! Minua eivät seuramatkat esimerkiksi kiinnosta, mutta monelle ne ovat juuri oikeita. Väärin ovat korkeintaan matkat, jotka jättää tekemättä. 🙂 järjestelmällisyydessä olen ehkä maailman huonoin. Usein lähden työputken keskellä tai paahdettuani ihan hulluna, jolloin ei ole ollut mitään mahdollisuutta suunnitella oikein mitään. Mutta jokainen tavallaan. Minulle sopii tämä.
Olipas ihana postaus. Puit hyvin sanoiksi minunkin ajatukseni. Matkustaminen on vaan niin ihanaa eikä yhtään haitannut, että jutussa vilahteli myös Italia. Tulin juuri viime viikolla blogimatkalta Emilia Romagnasta ja kaipuu maahan on edelleen kova. Lentomme oli Milanoon ja kuljimme sieltä junalla Bolognaan. Pystyin niin samaistumaan kuvaukseesi. 🙂 Ai että, kyllä matkustaminen vaan tekee ihmisen onnelliseksi! Mulla ei ole juuri nyt varattuna yhtään reissua, mikä tuntuu tosi oudolta. Suunnitelmia on kuitenkin pyöritelty, joten enköhän minäkin ole kohta taas varaamassa lentolippuja. 🙂
Istun Piazza Vecchialla ja juon proseccoa. Minä todella nautin. Olen onnellinen. 🙂
Vaikka en itse ole mikään Italia-fani, voisin näiden kuvien perusteella vaikka rakastua Italiaan. Näistä välittyy niin täydellinen italofiilis. Ensi tiistaina lähden yksin eka kertaa elämässäni kiertämään Espanjaa ja kokeilemaan tuota vapauttavaa tilaa, jossa ei ole arjen velvotteita, ei kiusana tekemättömiä kotitöitä tai muiden tarpeita. Voin sukeltaa täysin seikkailuun ja hetkeen, keskittyä siihen mikä milloinkin tuntuu hyvältä ja vaihtaa maisemaa, kun siltä tuntuu. Jännityksellä odotan, mitä matka tuo tullessaan ja mihin tieni vie.
Minulla on viha-rakkaussuhde tähän maahan. Tämä on 19. kerta. En vain osaa olla tulematta aina uudelleen. Joskus voisi tosiaan vaihtaa vaikka Espanjaan. Ihanaa matkaa sinulle! Nauti minunkin edestäni!
Voi että, veitpä jalat suustani, olisin voinut itse kirjoittaa lähes samanlaisen tekstin.. On se kumma että teki niin tai näin niin aina on joku, jonka mielestä teet väärin, oli se sitten liika matkustaminen tai sitten se väärin matkustaminen. Onneksi maailmasta löytyy myös niitä kohtalontovereita, jotka ymmärtävät tuon pakonomaisen tarpeen päästä matkalle ja ennenkaikkea niitä, jotka ymmärtävät myös sen, että jokainen tekee niinkuin itselle parhaaksi sopii. Toki lähimmäisiä on hyvä huomioda joissain päätöksenteoissa, mutta tuskin se tuntemattoman elämää pilaa jos itse matkustaa heidän mielestään väärin 🙂 Meitä on niin joka lähtöön, että kaikki eivät vain voi ymmärtää ihan jokaisen valintoja, mutta ainakin itse olen tajunnut, että kunhan vain itse ymmärtää ja on tyytyväinen niihin, niin asiat on jo aika hyvin.
Ei elämässä paljon muita päämääriä kai tarvitse olla kuin tulla onnelliseksi ja pitää huolta lähimmäisistä. Jokaisella lähimmäisen käsitekin on erilainen: puoliso, perhe, suku, suomalaiset, koko maailman kansalaiset. Onneksi näin. Minä kuulun niihin itsekkäimpiin. Mutta olen sinut omien valintojeni kanssa.
Ihana postaus ja ihana Italia! Palasin reilu viikko sitten Roomasta. Aivan järjetön reissun jälkeinen morkkis päällä ja halu lähteä takaisin. Vähän helpotti kun varasin “lohdutukseksi” matkan Tallinnaan joulumarkkinoiden aikaan. Aion lähteä Tallinnaan yksin, ja sekös on ihmetyttänyt työkavereita ym. Minutkin matkustelu tekee onnelliseksi ja onneksi saan matkustaa miten haluan. 🙂
Bergamo näyttää ihanalta, siellä voisi käydä joskus! 🙂
Minun yksin matkustamistani ei enää ihmetellä, mutta aikani minäkin jouduin sitä selittämään. Bergamo on viehättävä, ihan todella. Vanha kaupunki, Citta Alta, ei ole suuri, mutta koluttavaa on siinäkin. Modernimpi Citta bassa on sitten shoppailuun ja muuhun hengeiluun.
Samaa mieltä muiden kommentoijien kanssa: kauniisti kirjoitettu! Tuo on totta, että reissaamisen vuoksi menettääkin asioita, mutta on se sen arvoista. Näen harvoin kavereita viikonloppuisin ja olen menettänyt monet hyvät juhlat, koska olen aina menossa jossain, samoin kuin monet kaverit, mutta onneksi edes somen välityksellä tulee vaihdettua kuulumisia ja pysyttyä menossa mukana 🙂
Matkustaminen vaikuttaa elämään monella tavalla, koska se vie sekä aikaa että rahaa. Haluaisin ehkä vähän ehostaa kotiani. Sitä kai kutsutaan sisustamiseksi. Juu ei, liian kallista. Uusia vaatteitakin olisi kiva joskus ostaa muusta kuin pakosta. Juu ei, liian kallista. Kaksilla farkuilla kuitenkin saa lennot, puserolla hotelliyön tai pari…
Pitäisköhän sun jo viimein päästää irti tuosta “väärin matkustettu” -pakkomielteestä? Käyn blogiasi lukemassa harvakseltaan, mutta tuntuu, että joka ainut kerta käydessäni valitat tästä samasta asiasta. Bloggaajana sulle pitäisi olla itsestään selvää, että jokainen kirjoittaa AINA matkustamisesta vain ja ainoastaan omasta näkökulmastaan ja omien kokemuksiensa pohjalta. Se siis pätee myös niihin, jotka matkustaa sun kanssa eri tavalla. Yhtä hyvin esim. minä voisin loukkaantua tuosta sun blogisi hölmöstä alanimekkeestä (“ei reppureissuja vaan aikuisten seikkailuja”), koska aivan ilmiselvästi sun mielestä reppumatkailu on jotain teinien hommaa ja ainoastaan perässävedettävän matkalaukun kanssa 4 tähden hotelleissa “seikkailu” on aikuiselle sopiva tapa matkustaa. Mutta en tietenkään loukkaannu, koska tiedän, että se nyt vaan on SUN näkökulmasi. Suosittelen siis samaa – blogien lukeminen tulee paljon helpommaksi, kun ei lue niitä tuollaisella asenteella, että kaikki omista mielipiteistä poikkeava kannattaa ottaa henkilökohtaisena kritiikkinä itseään kohtaan 😉
Hassua, miten yksi yksityiskohta sai sinut noin kimmastumaan. Kunhan kerroin, mitä olin lukenut. 🙂 Tämän jutun perimmäinen idea oli ihan jotain muuta. Harmi, ettet sitä huomannut. Onneksi blogien lukeminen on vapaaehtoista. Kiinnostavaakin olet selvästi Travelloverblogista löytänyt, kun kuitenkin aina palaat (vaikka matkustan sinusta ihan väärin). Ihanaa syksyä sinulle!
P.s. Mieluummin viiden kuin neljän tähden hotelli. 😉
“Miten minä törmään tähän väärin matkustettu -asenteeseen kaikkialla?”
Niin, vastaus kysymykseesi on melko selvä: koska olet päättänyt nähdä sitä kaikkialla. Ei sen kummempaa 😀 Voit itseksesi miettiä, miksi näin on. Minä kun en jostain syystä törmää tuollaiseen asenteeseen koskaan, mutta tästähän ei kai voi sellaista päätelmää tehdä, että minä matkustaisin enemmän “oikein”. Vai voiko mielestäsi? 😉
Lueskelen satunnaisesti kymmeniä matkablogeja, joskus siis myös tätä. Kevyenkin kritiikin kestämisessä on sulla näköjään vielä parannettavaa, mutta ehkä se siitä vielä. Oikein ihkupihkua syksyä sinullekin ja kymmeniä sydämiä <3 <3 <3
Olen pahoillani, että sinun pitää purkaa omaa pahaa oloasi minun blogiini. Ei minulle tule mieleenkään käydä avautumassa blogeissa, joita silloin tällöin luen. Teen tätä rakkaudesta matkustamiseen, sillä minun tavallani, kirjoitan asioista, joista haluan kirjoittaa. Teen tätä rakkaudesta kirjoittamiseen ja kuvien ottamiseen. Voit nauttia siitä tai olla nauttimatta, mutta pura angstisi jossain toisaalla. Tämäkin juttu, joka sinua nyt kaivelee, käsittelee nimenomaan rakkautta matkustamiseen. Siinä puhutaan siitä, että jokainen voi nauttia, kuinka itse haluaa. Suosittelen matkustamista sinullekin. Se voi avartaa vaikka ajattelua.