Mathildedal on täydellinen viikonloppukohde

                                                                                                            Kaupallinen yhteistyö: PetriS Chocolate Room ja Mathildan Marina 

Mathildedal on alle 200 asukkaan pieni kylä Teijon kansallispuiston ja Itämeren välissä. Nykyään se on osa Saloa, eli eteläsuomalaiselle varsin lähellä, tulee mistä suunnasta tahansa. Se on ihan täydellinen paikka pienelle mää- tai me-lomalle. Vanhan ruukkikylän suloiset rakennukset on herätetty henkiin. Pienelle alueelle on kerääntynyt mielenkiintoisia käsityöläisyrittäjiä. Toisaalta Mathildedal sai tänä vuonna kunniamaininnan vuoden vierasvenesatama -äänestyksessä, mikä on helppo ymmärtää. Ainakin puitteet näyttäisivät olevan kohdallaan. Ruukkikylä merellisessä ympäristössä, kansallispuiston kainalossa, on melkoinen yhdistelmä. 

Suomen pisimmän tammikujan toisessa päässä on vanha kyläkoulu, jossa on nyt pari vuotta toiminut PetriS Chocolate Room Bed & Breakfast ja tietenkin suklaakahvila, josta PetriS on ollut tunnettu jo pitkään. Ehkä olet käynyt kahvilla vanhassa Porvoossa? Vanhan koulun henkeä voi vielä aistia käytävillä, mutta tunnelma on samaan aikaan lämmin ja kotoisa. Raikkaan valoisat huoneet ovat pelkistettyjä, ja jokaisen sydän on katosta roikkuva korituoli, johon on pakko istahtaa hetkeksi keinumaan. Täällä on hyvä nukkua. Vanha talo hengittää, ulkoa ei kuulu mitään, sänky on huippumukava. 

Jos on bed hyvä, niin on myös breakfast. Odotukseni olivat korkealla, koska arvosteluissa sitä kehuttiin hurjasti – ja ymmärrän miksi. Aamiainen tarjoillaan pöytään siihen aikaan, kun asiakas sen haluaa. Vaikka PetriSin tarina on lähtenyt suklaasta, aamiaisella on tarjolla paljon muutakin. Onko se hyvä vai huono, lienee makuasia, mutta minulle passasi hyvin näin. Milloin makeaa tekee sitten enemmän mieli, on vitriinissä sopivasti vaihtoehtoja: kakkuja, muita leivonnaisia, pralineja, muuta suklaata. 

Jotenkin näen itseni istumaan huoneeseeni korituoliin seuranani rasiallinen pralineja ja ehkä pari eri makuista suklaalevyä, kirja, ehkä vähän viiniä… Mutta en sortunut. Lähdin tammikujaa kohti merta. (Toiseen suuntaan reilun kilometrin päässä on Teijon luontokeskus, paljon lähempänä järvi ja hiekkaranta ja järven ympäri noin viiden kilometrin reitti. Myönnän, että kaduttaa, etten ottanut ulkoilukamoja mukaan.) Kun poikkeaa ihan vähän kujalta, voi piipahtaa kyläleipurilla ja kyläpanimossa Matildankartanossa. Viimeksi käydessäni molemmat olivat pienemmissä tiloissa, mutta nyt ihanassa kartanomiljöössä. 

Kun palaa reitille, ei voi olla näkemättä alpakoita. En oikein osaa sanoa niistä mitään. Nauroin vain niitä katsoessani, kun muistin taannoin lukeneeni jonkun häissä olleen hääalpakka. Aika suloisiahan ne jotenkin ovat, mutta olen ihan tyytyväinen, jos ei samassa sisätilassa olla. Jatkoin matkaa. Eksyin hetkeksi tieltä pienen lammen rantaan. Syksyhän se jo on. Ei auta. On alettava hyvästellä mennyt kesä. 

Vanhoissa ruukin rakennuksissa lähellä rantaa on kehräämö (niin just, ne alpakat) ja sen kaunis myymälä, samassa rakennuksessa täysin kotimaisia naisten ja lasten vaatteita myyvä Second Chance, naapurissa juhlatila ja pieni museo. Kun ollaan jo melkein laitureilla, löytyy ravintola, kahvila, kansallispuiston info. Ihana vanha ja rustiikkinen miljöö on herätetty tyylikkäästi eloon. 

Aurinko alkoi laskea. Määmatkani alkoi kallistua iltaan. Mathildan Marinan edustalla on vielä joitain veneitä, mutta kausi alkaa olla lopuillaan. Viilenneessä illassa piti pysyä lämpimänä. Menin saunaan. Joogaan. Saunajooga 50-asteessa oli jännä kokemus. Aloittelijakin pärjäsi loistavasti. Keho tuntui ihmeellisen notkealta siinä lämmössä. Kun puoli tuntia keskittyi vain hengittämiseen ja yritti pitää ajatukset kurissa, ihan vain siinä saunan sisäpuolella, oli jälkeenpäin hyvä olla. Ja vaikka en olisi mitenkään uskonut puolen tunnin session vaikuttavan oikein mitenkään, on sanottava, etten muista, koska olisin nukkunut niin syvästi. 

Joogan hintaan kuuluu porealtaan käyttö. Pimeässä illassa ulkona istuminen tuntui ihanalta. Oli helppo unohtaa, että syyskuu veteli viimeisiään, että kohta tulee talvi. Koska elämässä pitää olla tasapaino, oli jooga täydellinen peruste sille, että illallislautaselle ei päätynyt salaattia vaan hampurilainen. Meitä oli joogassa kuusi naista. Kun kurkin naapuripöytään, huomasin jokaisen ymmärtäneen tasapainon tärkeyden. Kesällä muuten saman ohjaaja järjestää laiturijoogaa. Silloin tasapaino syntyy ehkä skumpasta ja mansikoista? 

Paluumatkalla pysähdyin puolimatkan krouvissa. Siinä on Kyläravintola Terho. Paikassa on leppoisa tunnelma ja usein elävää musiikkia. Niin nytkin. Mies ja kitara. ”Ain’t no sunshine when she’s gone”, hän lauloi. Oli aika lähteä nukkumaan. Hyvää yötä Mathildedal. Täällä tähdetkin ovat kirkkaammat, kun ei ole kaupungin valosaastetta.

Menneen viikonlopun jälkeen Mathildedal alkaa hiljentyä. Kannattaa jakamistani linkeistä tarkistaa, milloin mikäkin paikka on auki. Vaikka loka- ja marraskuu ovat vähän hiljaiseloa, on ainakin saunajoogaa tarjolla (ja hampurilaisia), ja joulun alla on taas kaikenlaisia tapahtumia ja kylä herää eloon.