Kyllä minulla on luksuslaukuiksi sanottavia käsilaukkuja, luksusmerkkien kenkiä, kelloja, mutta vuosi vuodelta yhä vähemmän laitan niille arvoa. Minun luksukseni on nähdä maailmaa, saada kokemuksia. Olen tehnyt oivalluksen, että suurinta luksusta on saada elää omannäköistäni elämää. Ei se aina onnistu. On velvoitteita ja on sosiaalisia paineita, mutta ainakaan en enää välitä ympäristön kummasteluista yhtä paljon kuin ennen.
Kyllä minä haluan matkustaa laadukkaasti. En yövy lentokentillä, jotta säästäisin satasen lennoista. Hotellit ovat tasokkaita, jos rahat sattuvat riittämään. Jos eivät riitä, en jätä sen takia lähtemättä. Silloin tingin sitten tähdistä. Laadukkaassa hotellissa vain on yleensä parempi palvelu kuin vaatimattomassa, nätit puitteet ovat kai jokaisen mielestä kivemmat kuin ankeat, mutta edelleen tärkeintä on mennä ja nähdä.
Luksusta on ostaa halpa viinipullo ja istua rannalla katsomassa auringonlaskua tai herätä puoli neljältä voidakseni nousta kuumailmapallolla Kappadokian taivaalle. Luksusta on tilata joskus huonepalvelusta ruokaa, kun ei vain jaksa lähteä ulos syömään. Tällainen ei ole edes kovin kallista, mutta on unohtumaton kokemus tai pientä hemmottelua. Kyllä minä sampanjastakin pidän, ja sillekin on aikansa, mutta itse juomaa tärkeämpi on fiilis ja tilanne.
Minun luksustani on ollut nähdä norsuja savannilla, auringonlasku aavikolla, junamatka Alpeilla, skootteriajelut viiniköynnösten reunustamilla teillä Sloveniassa, ulkoilu Plitvicessä, lasillinen kuohuvaa San Marcon aukiolla. Nämä ovat kokemuksia, hetkiä, joita ei mikään tavara voi korvata.
Luksusta on se vapaus, jota tunnen maailmalla. Saan olla hetken osa jotain muuta, nähdä kirkkoja, temppeleitä, rantoja, ostareita, uima-altaita. Ei tarvitse laittaa ruokaa, käydä kaupassa, siivota. Joku muu on pilkkonut hedelmät aamiaiselle, tehnyt valinnat, mitä tarjoaa ruoaksi, pedannut sänkyni. Rakastan hotellien valkoisia lakanoita ja pyyhkeitä (ja toivon, että niitä ei ympäristösyistä pestäisi joka päivä). Onhan niissäkin jotain erityistä.
Näissä kuvissa tiivistyy kaikissa jotain sellaista, mikä minulle on luksusta. Jollain virallisella määritelmällä luksus kai olisi vain ensimmäisen luokan lentoja ja viiden tähden hotelleja.
—
Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -kampanjaa, jonka ideana on jakaa matkailuinspiraatiota ja hyvää reissufiilistä Instagram-kuvien avulla. Jaa oma Instagram ja matkailu -aiheinen, suomenkielinen postauksesi alla olevasta add-linkistä. Instagram Travel Thursdayhin voit osallistua Travelloverblogin ja Vagabondablogin kautta. Voit lisätä linkkisi kumpaan tahansa blogiin, ja se näkyy molemmissa. Muista lisätä postaukseesi linkit emoblogeihin ja kertoa, että osallistut IGTT-kamppikseen.
Instagram Travel Thursdayn kantava ajatus on sosiaalisuus. Muistathan myös lukea toisten juttuja, osallistua keskusteluun, kommentoida ja tykkäillä muiden mukana olevien kuvista Instagramissa sekä jakaa kuviasi #IGTT- tai #IGTravelThursday-tunnisteella. Minut löydät Instasta nimellä @travelloverblogi.
IGTT-uutiskirjeen (kerran kuussa, muistuttaa kamppiksesta ja tulevista teemapostauksista) voi tilata tästä linkistä. Kirje saattaa mennä roskapostikansioon.
30 comments
Hyvää huomenta ja hyvä kirjoitus! Uutisissahan onkin välillä käynyt tutkimus, jonka mukaan matkustamiseen/elämyksiin sijoitettu raha tekee ihmisen onnellisemmaksi kuin tavaraan sijoitettu. Jatketaan siis samaa tahtia! ^_^
Niinpä. Välillä kyllä mietin, pitäisikö enemmän laittaa sukanvarteen, pahan päivän varalle vai elää täysillä.
Voihan olla että sitä “pahaa päivää” ei koskaan tulekaan – miksi siis ei nauttisi elämästä täysillä kun siihen on mahdollisuus. Monesti sanotaan, että viimeisenä päivänään ihminen ei kadu asioita joita on tehnyt vaan niitä, jotka on jättänyt tekemättä.
Kiitos inspiroivasta blogistasi!
Kiitos, sinä ihana, että olet pysynyt matkassa mukana jo vuosia.
Niin, kun ei elämäänsä voi ennustaa. Ei voi tietää, tuleeko paha päivä, kantavatko silloin turvaverkot, vai mitä elämässä tapahtuu. Elämykset ja kokemukset ovat jokaisen euron arvoisia, mutta ehkä jossain tilanteessa joskus joudun miettimään, pitäisikö sukanvarressa olla enemmän. En tiedä. Mutta ainakaan nyt en kadu yhtään!
Hyvin kiteytetty. Kyllä minäkin nykyään yövyn sellaisissa hotelleissa ja syön sellaisissa ravintoloissa, jotka olisivat joskus tuntuneet käsittämättömältä luksukselta, mutta silti yhtä suurelta tai suuremmalta luksukselta tuntuu ne matkat, jolloin yövyttiin bambumajassa pelkälla lavitsalla, nautittiin halpaa punaviiniä jossain epämääräisessä baarissa ja syötiin suoraan katukojusta. Elämykset ovat luksusta, olivatpa ne sitten 10 ruokalajin illallinen Michelin-ravintolassa tai parin euron kylmä olut ja katuruokaa.
Luksuksen määrittely on tavallaan kauhean vaikeaa. Tai siis onhan sille määritelmät, mutta kun jossain tilanteessa tuntuu luksukselta ihan vain päästä suihkuun ja avata kylmä limu. En ole koskaan ollut reppumatkailija ja budjettimatkailija, eli lavitsat bambumajassa ja dormit ovat minulle vieraita. Opiskeluaikana en ollut tällainen maailmanahnehtija. Maankiertämisen tauti iski vasta, kun olin työelämässä jo.
Kirjoituksessasi oli paljon tuttua. Ehdottomasti suurinta luksusta on niiden arjen tuttujen kuvioiden vaihtuminen johonkin tyystin erilaiseen. Mitään kallista en koe matkalla tarvitsevani ihan vain sen kalleuden vuoksi, mutta kaipaan rauhallista majapaikkaa, jossa saan nukkua rauhassa. Kotona ruoanlaitto on ihan ykkösjuttu, mutta matkoilla en sitä kaipaa. Mieluiten syön ravintolassa. Hyvä ravintola on semmoinen, joka tarjoaa paikallista ruokaa. Harvemmin syön matkoilla kalliisti, mutta pyrin kuitenkin valitsemaan ruokapaikat tarkasti. Olen silti kokeillut myös viiden tähden hotellia ja kolmen michelintähden ravintolaa. Näillekin on paikkansa. Businessluokassa en ole matkustanut, mutta en myöskään valitse niitä halvimpia vaihtoyhteyksiä, jos suorakin lento on tarjolla.
Vaikka rakastan hyvää ruokaa, siitä en ole valmis määräänsä enempää maksamaan. Minulla kolmen tähden Michelinit saattaisivat mennä hukkaan. En usko, että se olisi minulle hintansa arvoinen elämys. Samoin kun en luultavasti osaisi arvostaa esimerkiksi satasen viiniä, koska se ehkä ei olisi viisi kertaa parempaa kuin parin kympin viini. Mutta hotelleissa esimerkiksi satasen huone on lähes poikkeuksetta moninverroin parempi kuin parin kympin.
Yhdyn kyllä näihin, ja siihen, että luksusta löytyy muualtakin kuin merkkitavaroista ja business-luokan lennoista. Minulle myös jo matkaan pääseminen on luksusta, samoin kuin monet pienet asiat matkoillani.
Mitä enemmän olen maailmalla kulkenut, sitä enemmän minustakin tuntuu, että arvokkaimpia ovat jotkin yksittäiset hetket. Toisaalta myönnän, että nautin kylä todella paljon vaikka juuri laadukkaasta majoituksesta, omalla terassilla nautitusta illallisesta ja muusta, jota yleisemminkin voisi sanoa luksukseksi. Mutta ehdottomasti arvokkainta on se, että on niin etuoikeutettu, että ylipäätään voi matkustaa.
Annika! <3 Tässä puit ajatukset niin kauniiksi sanoiksi ettei sanat riitä kuvaamaan. Voin samaistua melkeinpä kaikkeen. Luksusta myös minulle on maailman näkeminen ja kokeminen.
Kiitos, Mira. <3
Jotenkin tässä näihin kommentteihin vastatessani olen taas alkanut herkistyä. Aina välillä tulee syyllisyys omasta etuoikeutetusta asemasta, siitä, että on mahdollisuus toteuttaa itseäni, matkustaa, nähdä ja kokea. Muistan lukion psykologian tunneilta Maslow'n tarvehierarkian. Sen korkeimmalla tasolla on itsensä toteuttaminen. Koko maailman mittakaavassa me suomalaiset olemme järjettömän onnekkaita. Meillä on siihen lähes jokaisella mahdollisuus.
Hyvin samanlaista on minun luksukseni. Elämässäni oli vaihe, jolloin halusin materiaa ja merkkilaukkuja, mutta nykyään elämykset ja kokemukset menevät ylivoimaisesti niiden edelle, ja olen siitä hyvin onnellinen.
Sama juttu. Tiedostan syyt, miksi minulla on niin ollut. En väitä olevani kauniiden asioiden ja merkkienkään yläpuolella vielä täysin. Mutta ehkäpä matkalla oikeaan suuntaan.
Aika lailla samoilla linjoilla mennään. Tärkeintä ovat elämykset. Pelkät tähdet eivät takaa luksusta. Oma hirviöskenaarioni olisi iso viiden tähden hotelli täynnä kiljuvia ja huutavia ihmisiä. Siksi valitsen usein pienen hotellin, jos mahdollista puiston laidalta.
Huippuelämys elämyksestä tulee, jos paikka on rauhallinen – mitä vähemmän ihmisiä sen parempi – ja jos sinne päästäkseen on täytynyt nähdä hieman vaivaa, kuten pientä patikointia. Mitä enemmän paikassa on alkuperäistä luontoa, sen parempi. Rakennettu muovisuus ja roskat vievät fiiliksen nopeasti. Yksi elämäni huippupaikoista on sähkötön eräkämppä Savukoskella.
Tätä ei varmaan saisi sanoa ääneen, mutta sanon kuitenkin: moni asia matkailussa on alkanut mennä huonompaan suuntaan, kun kiinalaisten massat lähtivät liikkeelle. Kiljuvat ja huutavat ihmiset kun hyvin usein nykyään ovat heitä. Tänään oli Hesarissa juttu Rovaniemen-matkailusta. Siinä suoraan sanottiin, että pelätään muiden turistien vähenemistä, jos tulee paljon kiinalaisia, koska he ovat niin meluisia. Suomessa heille annetaan ohjeita, että julkisilla paikoilla pitää puhua maltillisella äänellä. Siksi tuo hirviöskenaariosi valitettavan usein alkaa olla totta paikoissa, joissa vielä viisi vuotta sitten ei ollut.
Sähköttömään eräkämppään en tahdo. Se ei ole minun luksustani. Mutta ymmärrän sinua – ja vähän kadehdinkin.
Aivan ihana postaus Annika! Kokosit hienosti sanoin ja kuvin sen, mikä on myös täällä allekirjoittaneelle elämän luksusta. Ja Venetsian auringonlaskut <3
Kiitos! <3
Venetsian auringonlaskut ovat sinulle arkipäivää! Mutta ei kai niihin voi tottua? Kuten matkustamiseen ja vapauden luksukseen. Ei siihenkään kai totu koskaan?
Voi kyllä on hienoja hetkiä! Ja nuo on juuri niitä, joita sielu tarvitsee, jotta sitä arkea jaksaa paremmin.
Niin, keho ja mieli. Keho lisäksi lepoa, mieli elämyksiä ja kokemuksia. Kyllä arjen katkaiseminen välillä on ehdottomasti tarpeen, kuka sen mitenkin sitten tekee.
Tuo metelin välttäminen olisi pitänyt päätyä omalle luksuslistalleni. Ylelliseksi ajateltu elämys menettää kaiken arvonsa, jos rauha puuttuu. Ja näin se on, että isot joukot tuovat väistämättä melun ja rauhattomuuden mukanaan. Kiinalaisilla on tapana kulkea isoissa joukoissa ja olla sen lisäksi piittaamatta säännöistä.
Joku matkailualan ihminen jossain päin Aasiaa (olipa tarkat lähdetiedot…) kertoi, että metelin pitäminen liittyy kiinalaisilla jotenkin statukseen. Mitä isompi meteli, sitä tärkeämpänä itseään pitää. Noin kärjistetysti. Että kohtuullisen tärkeitä ovat nuo massoittain maailmaa kiertävät kiinalaiset. 🙂
Näin se on, maailman näkeminen on itsessään sitä suurinta luksusta. Myös minä ostan mieluummin matkan kuin vaikka merkkilaukun, jos pitää valita (ja usein pitää). Mieluummin lähden reissuun vaikka pienellä budjetilla, kun en lähde ollenkaan tai lähtisin myöhemmin. Ei sillä, varsinkin näin marraskuussa alan kyllä haaveilemaan rannalla sijaitsevasta villasta omalla uima-altaalla, maksoi mitä maksoi. Toistaiseksi tämä haave ei ole vielä realisoitunut yhdelläkään reissulla, mutta ehkäpä vielä joskus.
Ostin juuri lentoliput. Maksoin Euroopan-lennoista enemmän kuin koskaan, mutta ei niiden hinnalla kummoista merrkilaukkua kyllä silti olisi saanut. Mutta koska hintaero turistiluokan ja bisneksen välillä oli yhteensä 80 euroa, en voinut vastustaa kiusausta lennellä herroiksi. 🙂 Halvimmillaan ollaan saatu villa omalla altaalla Ubudissa Balilla satasella. Ei senkään siis tarvitse mitään kaukainen haave olla.
Aivan mainio kirjoitus! Arvostan itsekin laatumatkailua, mutta parasta luksusta ovat juurikin aidot kokemukset, aika ja vapaus – ja niitä ei voi edes rahalla ostaa.
Taidan kallistua siihen, että joitain parhaita kokemuksia voi myös osatta, vaikkapa kuumailmapallolennon. Toisaalta mitä reissuluksukseen tulee, jo pelkästään matkustaminen maksaa, vaikka sen tekisi edullisestikin. Jotenkin reissupäissäni sen helposti unohdan, että kas, en olekaan teleportoitunut sinne rannalle, jossa juon halpaa viiniä. 🙂
Mitä enemmän mietin tätä luksusasiaa, sitä paremmin ymmärrän, ettei materialla ole juuri koskaan ollut mulle mitään merkitystä. En ole koskaan ostanut merkkivaatteita, -laukkuja tai meikkejä, eivätkä ne ole ikinä kiinnostaneet mua millään tavalla. Itse asiassa en ole 33-vuotisen elämäni aikana edes käyttänyt ripsiväriä kummempaa meikkiä, enkä usko siihen tulevan ihan heti muutosta. Moni kokee, että joutuu luopumaan jostain, että olisi varaa matkustaa. Vaikkapa niistä merkkivaatteista tai -laukuista. Itse en ole kuitenkaan koskaan kokenut, että mun olisi pitänyt luopua yhtään mistään, mutta enpä tosiaan pakollisia ruoka- ja vaatemenoja lukuun ottamatta ole koskaan käyttänytkään rahaa juuri muuhun kuin näiden matkailuelämysten keräilyyn. Olen tehnyt aikamoita itsetutkiskelua ja -havainnointia tämän kuun IGTT:n myötä, eli kiitos vaan teistä sille, joka tämän teeman keksi nostaa esiin! 🙂
Kiitokset vastaanotettu. Taisi olla minun ideani tämä. 🙂
Ja kiitos, että jaoit tämän! Todella kiva kuulla, että vaikka IGTT ei ole vakava asia, se on saanut sinut oikeasti miettimään suhdettasi materiaan, itseesi, kokemuksiisi. Minä myönnän, että tingin asioista voidakseni matkustaa. Ostin ennen kalliimpia vaatteita ja selvästi enemmän. Mutta kun matkavuorokaudet alkoivat tuplaantua, vaatekaapin sisältö alkoi muuttua. Oli priorisoitava, ja valitsin näin.
Ei yhtään hassumpaa ole sinun luksuksesi! Ja olen ihan samaa mieltä, että kyllä maailman näkeminen antaa niin paljon enemmän kuin materian haaliminen. Ennen pistin rahani merkkivaatteisiin, mutta tämä muuttui opiskeltuani vuoden Malesiassa: vaatteiden hintalaput alkoivatkin muistuttaa lentolipuista, jotka jäisivät ostamatta jos tuhlaisin rahani vaatteisiin ja muuhun tavaraan. Lisäksi kaikki tavarat piti lähtiessäni mahtua yhteen rinkkaan, joten sekin rajoitti paljon. Vuoden jälkeen tajusin, että vähemmälläkin vaatemäärällä näköjään pärjää vallan mainiosti, ja viimeisen kymmenen vuoden ajan olen tuhlannut ennemmin niihin lentolippuihin. Eikä kaduta yhtään 😀
Omia reissukuvia katsoessa naurattaa, että mulla on samat vaatteet helposti viidentenäkin vuonna. Ostan sen verran laadukasta, että kestää, mutta niin harvoin ja määrällisesti vähän, että sitten pistelen samoissa aina vaan. Kulutustottumukset ovat viimeisten ehkä juuri reilun viiden vuoden aikana muuttuneet niin paljon. Koska rahan määrä kuitenkin on kovin rajallinen, priorisointi minäkin elämyksiä ja maailmaa ylipäätään.