Maa, jossa hyttysmyrkkykin tuoksuu appelsiinilta. Erikoinen Brunei.

Kolme vuorokautta ei mitenkään riitä ymmärtämään, kuinka eriskummallinen maa Brunei on. Kerron heti, että näin siitä vain pääkaupungin, en muuttunut Brunei-asiantuntijaksi, mutta fiilistellä voin. Olisi pitänyt vuokrata auto, katsella vähän laajemmin, mutta oli niin kuuma, ettei tämäkään tullut mieleen kuin vasta lentokentällä matkalla pois.

Kysyin mieheltä kaksi kertaa, onko hän aivan varma, että olemme nähneet Bandar Seri Begawanin keskustan. Onko keskusta todella ne muutama kortteli, hallintorakennuksia, stadion, pieni ostari ja valtava moskeija? On. Ei koko maassa asu kuin alle puoli miljoonaa ihmistä, mutta eihän Virossakaan kuin 1,5 miljoonaa, ja Tallinna on suuri kaupunki.

Kävelijöitä ei näy. Ilmastoiduista kodeista lähdetään ilmastoiduilla autoilla ilmastoituihin työpaikkoihin, ostareihin tai ravintoloihin. Hullut suomalaiset kävelivät naama ja kaikki muutkin paikat hiessä, koska koko aikana näimme vain yhden taksin. Eivät välimatkat pitkiä ole, mutta 34 asteessa ilman tuulenvirettä kilometrikin on ihan haaste. Jos ei ollut kävelijöitä, yllättävän vähän oli autojakaan, kunnes oli rukousten aika ja moskeijan parkkis oli yhtäkkiä täynnä. Sunnuntaina myös ostariin oli kerääntynyt enemmän porukkaa kuin aiemmin. Miehet rynnivät kahdeksan dollarin (reilun vitosen euroissa) Giordanon farkkuja.

Ruokakaupasta sai jokseenkin kaikkea samaa mitä Suomessakin, mutta paljon oli tuotteita, joiden käyttötarkoituksesta ei ole mitään käsitystä. Aika monen ruokatuotteen kohdalla joutui miettimään, onko ulkonäkö verrattavissa makuun ja tahtoisinko sittenkään joutua pyörittelemään niitä omalla lautasellani. Perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin ostoksia ei pakattu muovikasseihin. Oli ostettava oma kestokassi, jollei sellaista ollut mukana.

Länskäreitä näkyi vain satunnaisia. Suurin määrä kerralla oli erinomaisessa japanilaisravintolassa. Jonkin verran maassa on valkoisia myös töissä. Suomalaisia maassa taitaa asua kaksi. Toisen heistä tapasimme. Oli mielenkintoista kuulla paikallisesta elämästä ja siitä, millaista on asua jo kolmatta vuotta maassa, jossa bonuksen saa siitä, että menee työpaikalle, jossa voi olla kolme alaista, joiden työnkuvasta pomolla ei ole mitään käsitystä, jossa lasten kaverisynttärit voivat jo nelivuotiaana tarkoittaa sitä, että vuokrataan koko vesipuisto.

Brunei on vauras maa, mutta vauraus ei todellakaan jakaannu tasan. Kun yhdellä on jumalattomasti, keskiarvo on hyvä, vaikka muilla ei niin paljon olisikaan. Se yksi on sulttaani. Öljy ja muut luonnonvarat ovat löytyneet nykyisen sulttaanin elinaikana, eli maan rikkaus on uusi juttu. Koulutus ja terveydenhoito ovat ilmaisia, veroja ei tietääkseni ole, lukutaitoprosentti on yli 90. Mutta ei ole Bruneissa jättiautoja, kuten monessa muussa öljyllä vaurastuneessa muslimimaassa, vaan kansa ajaa vanhemmalla kalustolla kuin suomalaiset. Eivät ole ostarit vieri vieressä Guccia ja Louis Vuittonia. Mutta köyhyyttä varsinaisesti ei ole. Jos joku putoaa, almuilla autetaan.

Sulttaanin henkilökultin rakentamiseen on perustettu Royal Regalia museo. Se on uskomaton paikka: huone toisensa perään sulttaanin erinomaisuutta. Sulttaani opiskelee, sulttaani urheilee (mm. Emporio Armanin vaatteissa), sulttaani osallistuu erilaisiin tärkeisiin kokouksiin ja avaa erilaisia asioita. On huoneittain ulkomailta saatuja lahjoja ja tietenkin kunniamerkkejä. Valokuvat ovat ihmeen huonolaatuisia, mutta niistä näkee, että sulttaani mielellään näyttää varakkuuttaan. Pysäyttävin on huone, jossa on vain kantotuoli ja sen edessä ja takana uniformuilla osoitettuna, paljonko väkeä on tarvittu sen kantamiseen: 24 edessä ja saman verran takana, jalustalla vain yksi sulttaani. Luonnollisen kokoisina valokuvina huoneen reunoilla on sulttaanille hurraavia kansalaisia. Oli melkoinen pettymys, ettei tästä kaikesta saanut ottaa kuvia.

Toinen suuri pettymys oli, että emme päässeet Sultan Ali Saifuddienin moskeijaan, koska ramadan. Samasta syystä ei kannattanut yrittää iltapäiväteelle sulttaanin veljen luomukseen, The Empire hotelliin, joka itsessään jo on nähtävyys. Moskeija on valtava. Se hallitsee kaupunkikuvaa oikeastaan joka suunnasta.

Ramadanista puhuttiin joka päivä sanomalehden etusivulla. Yhtenä aamuna puhuttiin siitä, että olisi toivottavaa muun uskoistenkin noudattaa ruokailuun liittyviä sääntöjä. Ravintoloiden aukiolosääntöjä on tiukennettu viime vuosina. Pari vuotta sitten sai lounasta normaalisti, viime vuonna kesken ramadanin tuli käsky, että lounaan myynti loppuu siihen paikkaan. Toisena aamuna lehdessä annettiin monenmoisia ohjeita ramadanin viettoon: Ei saa olla liian innoissaan tekemässä bisnestä, ettei unohda rukoilla. Ei saa huijata eikä puhua pahaa eikä kuunnella pahoja puheita. Jos ei naimisssa, ei saa olla liian lähellä vastakkaista sukupuolta. Musiikkia ei sovi kuunnella julkisesti. Kolmantena aamuna ramadanin syrjäytti sulttaanin lapsenlapsi, joka oli kastettu. Nimiä oli annettu viisi riviä.

Alkoholista puhuinkin jo viimeksi, eli periaatteessa Bruneissa on täyskielto, mutta jokainen suunnilleen tietää, miten alkoholia kuitenkin saa. Kun ennen vanhaan oli maitomiehet, on Bruneissa vastaavat, jotka suinkaan eivät tuo maitoa. Kiinalaisravintoloissa saattaa special tea tulla kannussa, mutta olla olutta. Mutta salakapakkaan olisin halunnut! Sellaisiakin on, jos vain tietää. Ovat hotellihuoneita, joissa koputtajalle avautuu baari. Se olisi ollut jännää! Mutta ilmeisesti toimivat kutsuperiaatteella, ja me emme ehtineet seurapiiriä kolmessa vuorokaudessa luoda.