Type and press Enter.

Lupaus täytetty: tulin takaisin Cinque Terreen

Viime syksynä mutavyöryn katkaistua loman Cinque Terressä päätin vielä palata. En silloin tiennyt paluun tulevan näin pian. Koska Rapallosta ei ole Monterosso al mareen kuin viitisenkymmentä kilometriä, oli helppo hypätä vajaaksi tunniksi junaan ja lähteä kävelemään tuttuihin maisemiin.

Kesä-heinäkuu 2012 2475
Monterosso al Mare
Kesä-heinäkuu 2012 2477

Jotkin aivan huippukokemuksetkin näemmä laantuvat. Olin lokakuussa aivan fiiliksissä kaikesta näkemästäni, mutta nyt oli todetava, että tämähän on nähty. Ovathan luonto ja maisemat aivan upeat, mutta ensimmäisen kerran wau-efektiä ei tullut edes silloin, kun kaupungit alkoivat ensi kertaa pilkottaa puiden välistä.

Kesä-heinäkuu 2012 2478
5terre21
5terre22
Kesä-heinäkuu 2012 2498
Tämänpäiväisten kävelyreittieni varrella oli syksyllä vielä kaksi kissojen ruokintapistettä. Enää oli vain yksi. Taisi mutavyöry tehdä tuhoa myös kissoille. Voi surku. Olin viimeksi jo ostanut ruokaa viedäkseni karvaisille tyypeille, mutta jäivät viemättä, koska emme enää päässeet maastoon. Nyt otin menetyksen takaisin. Kaveri oli aika onnellisen oloinen syödessään. Ruokapurkkeja oli paikalla useita, ja kuivamuonaa saatavilla koko ajan. Eläintenystävä oli tyytyväinen.

Ajankohtakaan ei ollut ehkä otollisin. Lokakuu oli ehdottomasti parempi aika kuin keskikesän helteet. Vaikka silloin lähdin aamulla neuleessa, hupparissa ja hanskat kädessä, saatoin päivän lämmettyä riisua kaikki pitkähihaiset. Nyt ei mikään vaate olisi ollut kyllin viileä. Olo oli muutaman rinteen kiipeämisen jälkeen kuin olisi pukenut vaatteet suoraan pesukoneesta päälle. Sen jälkeen ei paljon tarvinnut omaa esteettistä olemusta ajatella. Jos olisin suunnittelemassa lomaa Cinque Terreen, tulisin keväällä tai syksyllä, en kesäkuukausina.

Kesä-heinäkuu 2012 2501
Vernazza näkyy jo.
Kesä-heinäkuu 2012 2503
Kesä-heinäkuu 2012 2511

Söimme Vernazzassa lounasta, laitoin sen jälkeen äidin paluujunaan ja jatkoin itse vielä toisen pätkän Cornigliaan. Kylien kiertämiseen toiseen kertaan en tuntenut tarvetta. Molemmat ovat tavattoman pieniä, ja jo heinäkuussa turistien kansoittamia. Sieviähän ne ovat, mutta kaikesta näkee, että leipä tulee turismista. Matkamuistokamalle ei ainakaan meidän taloudessa ole oikein kysyntää.

Kesä-heinäkuu 2012 2514
Kohti Cornigliaa
Kesä-heinäkuu 2012 2527
Kesä-heinäkuu 2012 2531

Cornigliassa emme miehen kanssa ole olleet rannalla, ja jäi menemättä tälläkin kertaa. Lähdin laskeutumaan portaita siinä toivossa, että rannalla olisi baari. Olin proseccolasillisen tarpeessa (ja mielestäni sen ansainnutkin). Onneksi älysin puolimatkassa kysyä amerikkalaismieheltä, onko rannalla ravitsemusliikettä. Ei ollut. Käännyin takaisin. Sain lasilliseni kylällä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

6 comments

  1. Kauniita kuvia taas!

    1. Kiitos Frau!

  2. Olivat näemmä saaneet tuon Vernazzan rannan kuntoon. Kun olimme siellä toukokuussa, se oli vielä täyden rempan alla ja työmaakoneita meni ristiin rastiin. Samoin oli remontissa rautatieasemalle vievä katu. Oletimme, että korjailivat mutavyöryjen jälkiä. Kuljimme kylien välisen reitin Vernazzasta Monterossoon päin ja olimme tyytyväisiä suunnan valintaan, kun aloimme lähestyä Monterossoa ja niitä hirvittäviä laskuja. Siinä olisi hikeä pukannut viileämmälläkin kelillä, jos olisi joutunut nousemaan niitä ylös päin. Omasta kylästä, Cornigliasta, ei päästy jalkapelissä, sillä reitti oli vielä toukokuussa suljettu. Meillekin jäi ajatus, että jos tuonne vielä lähtisi joskus uudelleen, mutta täytyykin miettiä, jos tuntuukin sitten vähän pettymykseltä. Onhan noita paikkoja vielä näkemättä:-) Ja onneksi saa tällaisen pikku kurkistuksen sinne näin sinun välitykselläsi. Terveisin Mari Ps. Kävitkö muuten Monterossossa uimassa? Ranta näytti olevan enemmän kansoitettu kuin keväällä.

    1. Kun kävimme maksamassa velkamme pari viikkoa sitten Monterossossa, hotellin Ventina-rouva kertoi, että Vernazza on kunnossa rannasta, mutta ei oikein muuten (vai puhuikohan jostain muusta kylästä?, mutta Monterossoa on saatu kuntoon laajemmin, oikeastaan kokonaan. Cornigliasta tosiaan pääsi Vernazzan suuntaa, mutta toiseen ei, mutta sinne ei päässyt syksylläkään. Lienee ollut pitkään kiinni.

      Ei käyty uimassa. Ajateltiin ottaa uimakamat mukaan, mutta niitä olisi ollut kurja kantaa koko kävelyreittiä mukana, enkä muistanut, onko asemalla säilytystä. Mutta oli niin ihana nähdä ranta tuollaisena eikä hautautuneiden autojen peitossa. Se oli syksyllä kamalaa!

  3. Hei, mimmoiset kengät tuonne vaaditaan..? Siis niille kävely reiteille. Riittääkö lenkkarit vai pitääkö olla vaelluskengät? Ollaan ajateltu mennä tuonne ensi kuussa 🙂

    1. Aivan loistavan kohteen olette valinneet! Perusreiteillä, jotka kulkevat viiden kylän väliä, pärjää ihan lenkkareilla. Hyvät sandaalit toimivat loistavasti, siis urheilusandaalin tapaiset, joissa kuvioitu pohja. Flipflopit on kielletty. Lipuntarkastuspisteessä tsekataan kengät. Muilla reiteillä en ole ollut. Sen verran jyrkissä rinteissä polkuja kulkee, että niille ottaisin kyllä vaelluskengät. Viiden kylän polut ovat hyväkuntoisia.