Type and press Enter.

Luolassa Barbadoksella

Viimeinen satama oli Bridgetown Barbadoksella. Kaupunkikierroksen jälkeen päädyimme tinkimään taksia nähdäksemme pari kohdetta kaupungin ulkopuolelta. Varsinaisen show’n kuski hinnan sopimisesta järjesti, mutta 90:stä päädyttiin 60 dollariin. Etenkin Harrison’s cave oli ehdottomasti vierailemisen arvoinen.

Ennen luolaan pääsyä katsottiin video Barbadoksen synnystä. Luolissa liikuttiin kumipyöräisellä vaunulla. Vain pari kertaa pääsimme jalkautumaan. Myönnän, etten jaksanut luolastossa juurikaan oppaan puheita kuunnella, joten minusta ei ole referoimaan, mistä luolissa oikeastaan on kyse. Katselin vain hölmistyneenä ympärilleni. Ei muuten näyttänyt Tytyrin kaivoksessa Lohjalla alkuunkaan tältä. Kovin paljon en muuten ole luolissa käynyt. Vaikka alimmillaan olimme 250 jalan syvyydessä, luolissa ei ollut kylmä, toisin kuin Tytyrissä, jossa on kesälläkin tavattoman kylmä.

PAP31541

PAP31552

PAP31576

PAP31530

luola

Jos olivat vaikuttavia valaistut kiviseinämät ja pienet järvet, oli aika hieno tilaisuus kokea täydellinen pimeys. Opas pyysi jokaista sammuttamaan kaikki elektroniset laitteet, kamerat, puhelimet jne. Sitten hän sammutti luolastosta kaikki valot. Siellä me istuimme, pari vaunullista ihmisiä säkkipimeässä. Se oli aika hieno kokemus.

Barbadoksella 14.6.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.