Lontoo – TOP4 tosituristille

Tämä TOP4-lista ei ole tositravellerille vaan nimenomaan turistille, joka haluaa kokea Lontoon kliseet ja kaikkien tuntemat paikat. En lähtenytkään yrittämään extreme-Lontoota, alakulttureja ja löytöjä, vaan fiilistelin – siellä missä kaikki muutkin. Toisaalta tammikuu oli siitä armollinen, että turistien määrä on edes jollain tavalla rajallinen eivätkä jonot mihinkään kiertäneet korttelia.

1 London eye

Ostin lipun etukäteen, mutta ei olisi tarvinnut. Olin varannut ajan, mutta jonoon saattoi mennä aikaisemminkin. Jono oli lähinnä muodollinen, muutaman minuutin mittainen. Ei puhettakaan tuntien jonotuksesta, josta luin. Se koskenee kesäaikaa. Yhteen koppiinkaan ei ahdettu väkeä. Olisikohan meitä ollut kahdeksan. Vähän pelkäsin, että puolituntisesta tulee kylmä, mutta kopit ovat lämmitettyjä.

Lippu maksoi 21 puntaa. Aika paljon. Sillä sai puolen tunnin kierroksen maailmanpyörässä, josta ainakaan pilvisellä säällä näköala ei ollut loputon, mutta mukavahan Thamesia oli katsoa ylhäältä, vilkuttaa Big Benille ja katsella, miten selfie-buumi on räjähtänyt käsistä. Samalla lipulla olisi päässyt johonkin 4D-esitykseen, mutta unohdin sen. En enää palannut takaisin.

2 Vahdinvaihto

Buckinghamin palatsin vahdinvaihto on legendaarinen. Johan se on jokaisen Lontoon-kävijän kerran koettava. Tosituristi ei tyydy kertaan vaan menee uudelleen. Lapsuudesta muistan korkeat hatut ja punaiset nutut sekä keskelle huolella ottamaani valokuvaa tärähtäneen pullean bobbyn kupulakissaan. Kultaisella 80-luvulla eivät tainneet turvatoimetkaan olla sellaiset kuin nyt. Yksi mies ei totellut ohjetta pysyä aidan sisäpuolella. Olisi kai ylittänyt tien väärään aikaan. Johan oli paikalla poliisia, pari hevostakin, ja kohta kaveri roikkui kahden bobbyn välissä matkalla kohti tuntematonta.

Naiivisti luulin, että ei näin koleana tammikuun päivänä paikalla ole kuin kourallinen tai pari turisteja. Väärin. Kyynärpäätaktiikalla piti saada oma paikka eturivistä. Toisessa kuvausmahdollisuudet olivat jo yhtä huonot kuin näkyvyys Googlen toisella sivulla.

En muistanut systeemiä, mutta paikkani oli ihan kohtuullinen noin niin kuin sisään ja ulos marssien kohdalla, mutta luonnollisesti itse vaihdosta en nähnyt mitään, koska tungos linnan aidan takana oli melkoinen. Tosirojalisti tulisi paikalle kaksi kertaa: ensimmäisellä kerralla näkisi marssit, toisella voisi tirkistellä aidan takana.

Hevosten meno ei ollut kovin juhlallista ja säntillistä. Olin muuten nähnyt samat hepat edellisenä päivänä treenaamassa Hyde Parkissa. Aika vikurointia oli meno sielläkin. Mutta miksi korkeahattuisten kavereiden takit eivät olleet punaiset vaan siniset? Minua on huijattu, vai oliko pojat puettu talvimantteliin?

Talviaikaan vahdinvaihto on vain joka toinen päivä. Tammikuussa se oli parillisina päivinä, helmikuussa parittomina. Aikataulut löytää netistä.

3 Harrods

Tosituristi voi ottaa Harrodsin monella tavalla. Siellä voi vaeltaa huoneesta toiseen ja eksyä, siellä voi pelata tuohon rahani saattaisivat riittää -peliä, voi ihailla kauniita tavaroita ja vaatteita kunnioittavan etäisyyden päästä, pettyä, kun ei ole oikeaa kokoa (kävi minulle kahdesti: läppärilaukku liian suuri tietokoneelleni ja uikkarit liian pienet ahterilleni), nauttia palvelusta tai tuntea alemmuutta.

Olen joskus kuullut varsinkin vanhemman polven erityisesti pukeutuvan Helsingissä lähtiessään Stockmannille. On oltava helmet kaulassa ja solmuke suorassa. Sama meininki näkyi olevan Harrodsilla, mutta koski lähinnä ikäisiäni naisia. Ajattelin hemmotella itseäni shampanjabaarissa lasillisella, mutta nyt on myönnettävä, että en kehdannut tennareineni ja farkkuineni mennä, kun muilla oli pikkumustaa ja juurikin niitä helmiä. Ei ollut minulla koko matkalla mukana vaatekertaa, joka olisi tuohon baariin soveltunut.

Mutta kyllä Harrods on nähtävyys. Siellä kaikki on kaunista, ja siellä voi ostaa itsensä onnelliseksi.

4 Musikaali

Varsinkin Leicester Squaren metroaseman kupeessa (varmasti muuallakin, mutta tästä olen varma) on useita lippumyymälöitä, joista saa tiketit samankin illan musikaaleihin – ja väittävät, että alennettuun hintaan. Siitä en tiedä. Tarjonta on laajaa ja ilmeisesti ihan laadukasta. Victorian aseman tienoilla näin kaksi teatteria, jotka molemmat mainostivat omaa show’taan parhaana vuosikymmeneen. Taisivat olla Wicked ja Billy Eliot.

Jostain syystä päädyin Phantom of the Operaan, vaikka olen nähnyt sen New Yorkissa. Ehkä ajattelin, että tuttu tarina on helppo kolmen päivän rankan turisteilun jälkeen. Her Majesty Theatre on sisältä tosi kaunis. Sen pienet ja ahtaat tilat ovat liikuttavan vanhanaikaiset.

Oopperan kummitus. Yksin. Aika outo fiilis taas. Teatterin alakerrassa ei ollut edes kännykkäverkkoa, että olisin voinut netillä itseäni viihdyttää. Kympin (euroissa) viini, muovipullosta ja -mukista oli melkoista rahastusta, mutta johan olin tähän Lontoossa tottunut: kaikki on kamalan kallista. Johan lippukin oli yli 50 puntaa, että koko rahalla oli nautittava.

Komeasti soi orkesteri, lavasteet olivat vaikuttavat ja tarina juuri se tuttu, mutta en voi sanoa haltioituneeni. Ehkä oli virhe tulla katsomaan sama esitys uudelleen, vaikkakin eri paikkaan. 53,50 punnalla sai hyvän paikan permannon seitsemänneltä riviltä – ja vähän kylmäksi jättäneen esityksen. Sittenkin olisi pitänyt mennä STOMP!iin 27 punnalla. Se ei jätä kylmäksi koskaan!

Mitä sinä lisäisit tosituristin Lontooseen?