Lisää luonnon tarjoamia ihmeitä – simpanssien mukana metsässä

Lisää luonnon tarjoamia ihmeitä – simpanssien mukana metsässä

Viimeinen lomapäivä alkoi herätyksellä 5.30. “Täällä ei koskaan nukuta”, lausutaan meillä aika usein, lähinnä kotona, jos pitää herätä aikaisin. Vähän samaa oli tällä matkalla, heräsimmehän nyt kolmatta aamua näihin aikoihin ollaksemme kuuden jälkeen matkalla taas. Mutta jos eläimet ovat virkeimmillään auringon nousun aikoihin, pakko meidänkin on yrittää olla, tai jos aurinko paahtaa päivällä kuumana, on metsään parempi suoriutua aamuvarhaisella.

Eipä siis auttanut kuin pukea vaelluskenkää, pitkää hihaa ja lahjetta ja jättää huippulodge, kun vielä oli säkkipimeää. Oli aika painua taas metsään, nyt jäljittämään simpansseja. 

Meitä oli kahdeksan eurooppalaista ja Africaksi itseään kutsunut opas, kun suuntasimme tiheään sademetsään. Tämän kävelyn piti olla helppo. Kaikki on suhteellista. Kuuma ja kostea viidakko sellaisenaankin olisi omiaan viemään voimat, mutta kun lisätään kertoimeksi korkeutta noin pari kilometriä ja vauhdiksi puolijuoksu, alkoi sohvaperuna taas koetella rajojaan. Opas paineli edellä vuorikauriin ketteryydellä ja sai ohjeita radiopuhelimella, minne olisi paras mennä. Välillä käännyimme takaisin, toisinaan kuulosti, kuin simpanssit olisivat seuraavan puskan takana, mutta eivät tietenkään olleet. Sosiaalinen ruotsalaislääkäri piti huolta keskustelusta. Olin turhautunut.

simpanssi

simpanssi1

Miksi en ollut lodgessa järven rannalla? Siellä olisi voinut tehdä mukavan kävelyn järven ympäri ja pulahtaa uimaan 24-asteiseen järveen tai hyiseen uima-altaaseen. Miksi emme jääneet Queen Elizabethiin katsomaan elefantteja? Gorilloissa oli ihan tarpeeksi apinaa yhdelle lomalle. Ei voinut edes pysähtyä ottamaan kuvia luonnosta, koska opas aseineen paineli jo kaukana. Jonon hännillä olimme muutenkin vuoristonorsujen armoilla, jos niitä sattuisi kohdalle (jätöksiä ainakin oli, joten saatoin kuvitella vihaisen norsun lymyävän missä tahansa). Pysähdys hetkeksi ja jono edessä oli kadonnut. Kerran niin kävikin. Onneksi osuimme toisen vastavan ryhmän kohdalle ja sen opas neuvoi suunnan.

simpanssi2

Varoittamatta edessä näkyi kaksi mustaa, karvaista selkää ja niiden ja minun välissä parin ryhmän kamerat. Hienoa. Kaksi hurjaa vauhtia metsään kadonnutta selkää eikä yhtään kuvaa edes. Turhautumiseni ei ainakaan vähentynyt. Pääsisikö täältä jotenkin pois? Ei. Ei auttanut kuin jatkaa matkaa.

Muutaman vastaavan kokemuksen jälkeen alkoi tapahtua. Simpansseja vilisi kaikkialla. Välillä ne päästelivät ääniä, jotka luonnollisesti olivat tuttuja luontofilmeistä mutta jotka livenä olivat jopa vähän pelottavia. Oksat yläpuolella heiluivat, samoin pusikot ympärillä, muutaman metrin päästä saattoi laukata simpanssia jonossa. Oli aika unohtaa kaikki purnaaminen ja yrittää ymmärtää, mitä ympärillä tapahtuu. (Tästä on pieni video Travelloverin Facebook-sivulla.)

simpanssi3

Simpanssit metsästivät. Ne ovat kasvissyöjiä, mutta 1-2 kertaa kuukaudessa ne saalistavat colobus-apinoita saadakseen lihaa. Niillä on siihen hioutunut systeemi, ja kaiken huudon ja ryminän jälkeen puskassa pidettiin fiestaa. Haisee muuten aika pahalle tuollainen nyljetty apina. Ja näyttää muuten aika härskille, kun kolmella jalalla etenevä simpanssi vetää neljännellä perässään puoliksi syötyä raatoa, kuin käsi kädessä etenisivät. 

Fiesta ilmeisesti jatkui puussa. Katsomalla ylös saattoi nähdä viisikin simpanssia kerralla, katsomalla maahan saattoi huomata metrin päästä vilahtavan karvaisen möykyn. Seitsemän metrin säännöt menettivät merkityksensä. Opas kehotti olemaan vain paikallaan ja ottamaan hyviä kuvia. Ei tilanteesta poiskaan päässyt. Minulla oli kamerassa vääränlainen objektiivi, joten lähikuva jäi sillä kertaa saamatta.

Olimme onnekkaita. Näimme jotain hyvin harvinaista. Epäilemättä olisimme nähneet simpansseja paljon ilman metsästyssessiotakin. En siis sittenkään aio sanoa, että jätä ihmeessä tällainen typerä retki tekemättä ja keskity johonkin kiinnostavampaan. Simpanssit Kibalen kansallispuistossa OVAT kiinnostavia.

simpanssi4

simpanssi5

Paluumatka sujui verkkaisemmin. Mikäpä siinä oli rauhassa käyskennellä lämpimässä metsässä, kun aurinkokin alkoi paistaa tiheän vihreyden lomasta. Seisahduimme hetkeksi keskelle metsää, kun opas kertoi simpanssien elämästä. Elävät keskimäärin 50-vuotiaiksi ja tappelevat. Kun taistellaan lauman johtajuudesta, luovuttaminen ei ole vaihtoehto. Vain vahvempi jää henkiin. Kun opas jätti meidät hetkseksi käydäkseen soittamassa kuskeillemme, kävivät porukan psykiatrit (heitä sattui olemaan kolme) mielenkiintoisia keskusteluja kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja homoseksuaalisuuden biologisista selittäjistä. Kaikenlaista voi oppia ugandalaisessa viidakossa.

Ei simpanssiretki gorillavaellukseen verrattava fyysinen ponnistus ollut, mutta palasimme metsästä kuin suureenkin taisteluun osallistuneina. Eilisten sateiden jäljiltä metsä oli märkä, ja siksi minä yltäpäältä kurainen. Miten oli mahdollistakin olla niin likainen puoleen reiteen ja käsivarretkin? Reitti metsästä päättyi jonkin lodgen pihalle (ja baariin). Ei tuntunut houkuttelevalta lähteä mutaisena ja läpihionneissa vaatteissa yli 300 kilometrin viimeiselle taipaleelle kohti Entebbeä ja aamulentoa (kello 5.10!). 

Pyysimme Enockia selvittämään, mihin hintaan voisimme käydä suihkussa. Ammattitaitoinen opas tiesi heti paremman ratkaisun: ajetaan kaupunkiin, saadaan paljon halvemmalla. 20 000 shillingillä (noin 6 euroa) saimme edellisen asukkaan jäljiltä vielä siivoamattoman huoneen ja puhtaat pyyhkeet. Tuntui kohtuulliselta diililtä siihen asti, kun näin b&b:n oikean hinnaston: 30 000 kahden hengen huone ja 15 000 yhdelle koko yöksi, aamiaisineen. “Taas gringoa viedään”, totesi mieheni.

Avartavaa oli nähdä, millaisen huoneen voi saada kympillä: wc ilman istuinrengasta, haalea vesi, jonka pisaroiden välistä olisi laihempi mahtunut pujottelemaan. Mutta saimme itsemme pestyä ja puhtaat vaatteet päälle, joten tarpeeseemme se kyllä vastasi. Huoneen kämäisyys muuten unohtui kummasti, kun huomasin sitkeän lian polvitaipeessani olevan tiukasti kiinni ja heiluttelevan jalkojaan. Silmissä vilisivät kaikki tarinat ihon alle munivista hämähäkeistä, jotka jossain vaiheessa alkavat tunkeutua minusta ulos. No niin. Ehkä en tilaa ambulanssilentoa kotiin vaan seurailen ihon kuntoa. (Mitään ei näy enää.)

Kun b&b:n edessä odottelimme ravintolan terassilla Enockia autonpesureissultaan, seurasimme puskataksien liikennettä. Aloin taas romantisoidun haaveilun: puskatakseja on vaikuttanut liikkuvan kaikialla missä mekin, niillä olisi todella halpaa kulkea. Kuinka halvalla pystyisi majoittumaankin. Että jos seikkailumatkalle Ugandaan, jossa kuitenkin liikenne suurien kaupunkien ulkopuolella vähäistä ja sen puoleen kohtuullisen vähäriskistä. Mies oli järjen ääni: Hiaceissa on kuskin takana neljä penkkiriviä, jalkatila pitkälle miehelle olematon. Entä haluaisiko rouva oikeasti majoittua juuri näkemämme kaltaisissa majapaikoissa? Unohdetaan koko juttu. 

Jossain. Matkalla Kibalesta Kampalan kautta Entebbeen 22.2.2014

Next Post:
Previous Post:
There are 4 comments for this article
    • Avatar
      Annika / travellover maailmalla at 10:05

      Niinpä! Sen arvo on muuten kasvanut vielä entisestään, kun olen ehtinyt kotona kaikkea sulatella.

  1. Avatar
    Annika – Tarinoita Maailmalta at 04:31

    Apua, tämä nyt kyllä vahvistaa, että apinat, simpanssit ja muut puissa hyppelevät otukset on pelottavia!! En tosiaan tiennyt, että simpansseilla olisi tollanen kiva kuukausittainen traditio..hyi! Sulle ois mun blogissa haaste, haastelin mukaan tietämiäni kaimoja 🙂 Ota matkaan jos haluat, en tykkää kyttyrää, vaikka jätät välistä! http://tarinoitamaailmalta.com/faktoja-vastauksia/

    • Avatar
      Annika / travellover maailmalla at 09:41

      Kasvissyöjiksi minäkin simpansseja luulin!
      Menen heti tsekkaamaan haasteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.