Lausu toiveet ääneen…

Toiset uskovat vahvasti siihen, että jos unelmista ja toiveista puhuu ääneen, jos sanoittaa ne julkisesti, niistä tulee itseään toteuttavia ennusteita ja kohta kaikki toiveet toteutuvat. Tässä ajatuksessa on optimismia ja vähän hörhöäkin enemmän kuin minussa, mutta niin vain kävi, että kun lausuin jotain ääneen, se alkoi toteutua. Tiedän, ei ole mitään korkeampaa voimaa, joka toiveeni täyttäisi vaan ihan itse aloin sen eteen toimia. Mutta nyt mietin, mitä elämän suuria asioita uskaltaisin alkaa sanoittaa…

Oltiin Ugandassa safarilla, kun edessämme tietä ylitti elefantti. Silloin toivoin ääneen, että jospa niitä voisi ylittää tien kokonainen jono ja jospa mukana olisi vauvanorsujakin. Kaikki olisi tietenkin täydellistä, jos joku vielä töräyttäisi kärsällään. Ja kuinka sitten kävi? Tuli jono, ja pieniä ja vielä se töräys.  Tämä ei liittynyt oikein mitenkään päivän aiheeseen. Kunhan kerroin.

Minulla on siis ollut unelma Venetsian karnevaaleista. Mutta asiasta lainkaan edes selvää ottamatta olen kuvitellut, että hinnat ovat niin käsittämättömät, ettei oikein anna luonto periksi maksaa. Muistan, miten pitkälti yli kymmenen vuotta sitten Rion karnevaalien aikaan hotellien hinnat olivat kymmenien kilometrien päässä keskustasta 350 euroa yöltä. Ajatuskulkuni meni jotenkin niin, että Venetsiassa on pakko maksaa ainakin 500.

Tänä vuonna seurasin somessa vihreänä kateudesta, kun Mutkia matkassa -blogin Emma lähti karnevaaleille. Kaikki ne kuvat – ja olin itsesäälin vallassa: miten Emma voi olla tuolla ja minä en ikinä. Yhyy, yhyy! Sitten avasin suuni ja kysyin, että vissiin oli ihan järkyttävän kallista siellä. Ei ollut. Hinnat olivat paljon halvemmat kuin kesäisin, ja lentojakin saa ihan kivaan hintaan. Mitä? Ja minä olen lykännyt haavetta johonkin lottovoiton jälkeiseen aikaan. Opetus: ota selvää.

Ja mitä tapahtui eilen?

Klik. Klik. Ja minäpä ostin itselleni lennot hintaan 172 euroa. Sain loistavat lentoajat perjantaina töiden jälkeen ja paluun sunnuntaina illalla niin, että on melkein koko päivä aikaa ihailla karnevaalihumua. En muista, milloin lentolippujen ostaminen (tai ylipäätään mikään) olisi aiheuttanut minussa tällaista riemua. Melkein pistin tanssiksi.

Sitten kaikki alkoi muuttua vielä paremmaksi. Laitoin ystävälleni viestin: ”Minä ostin lennot ensi helmikuulle Venetsian karnevaaleille!”

Ystävä: ” Vau, ne olisi aivan ihana kokea!”
Minä: ”Lähde mukaan! Lennot 172 e. Ja hotelleja saa vielä tosi hyvään hintaan! Puoleen suunnilleen kesän hinnoista!”
Ystävä: ”Hei, mä lähden!”
Minä: ”Oikeesti! Ihan mahtavaaaaaaa!”
Ystävä: ”Oikeasti ostan huomenna, ootko varma?”
Minä: ”Olen, olen!”
Ystävä: ”Hyvä, että kerroit mulle, olen unelmoinut siitä kauan.”

Ja kas näin, nyt totetuu kahden naisen unelma!

Nyt me ehkä vuokrataan asutkin ja otetaan karnevaaleista irti ihan kaikki. Ehkä. Hinnat olivat aika kovat, mutta kuten tuo viisas nainen lausui: ”Jos sitä kerran elämässään juhlii venetsialaisittain karnevaaleja.”

En koskaan ole ostanut lentolippuja melkein vuotta etukäteen (vissiin kannattaisi). En koskaan ole ajatellut, että voisin laittaa 350 euroa puvun vuokraan yhdeksi päiväksi, mutta nyt se tuntuu oikeastaan jo ihan loistavalta idealta. En ylipäätään suunnittele mitään usein edes seuraavan päivän varalle, saati viikon päähän. Nyt mietin, miten pätsäilen Canal Granden rantaa muhkeassa puvussa ja siemailen Belliniä VUODEN KULUTTUA. Tuleepahan ikimuistoinen syntymäpäiväviikonloppu minulle, vuokrataan me niitä pukuja tai ei. 

Hetken vielä nautin tästä riemun tunteesta, laulelen mielessäni la dolce vita (’ihana elämä’) ja kohta palaan taas arkeen.

Kiitos Emma inspiraatiosta ja kuvien lainasta. Emman kokemuksia tämän vuoden karnevaaleilta ja lisää noita mielettömiä kuvia voit katsoa täältä.