La Muralla Roja oli oikeastaan syy, että löysin koko Calpen. Kun tutkin Instagramia, mihin kannattaisi mennä lähellä Alicantea, näin usein kuvia varsin futuristisesta paikasta, joka muistutti lähinnä tieteiselokuvan kulisseja. La Muralla Roja (suomeksi Punainen seinä) on vuonna 1973 valmistunut tuotteliaan arkkitehti Ricardo Bofillin varsinainen erikoisen arkkitehtuurin ruumiillistuma. Sen verran olin nähnyt paikasta kuvia, että ajattelin sinne voivan mennä tutustumaan avoimesti. No ei tietenkään voinut, onhan se asuintalo.
Minulla oli maksettu yö jo toisessa paikassa, jossa olin ollut jo yhden yön ja jossa olin viihtynyt aivan hurjan hyvin. Kun tulin katsomaan La Muralla Rojaa ulkoapäin, tuli tunne, että nyt säästän väärässä paikassa, jos en yövy täällä. Kun menisin kotiin ja miettisin, että päätin sitten säästää 94 euroa, ottaisi päähän. Löysin nimittäin vapaana olevan Airbnb-paikan tuohon hintaan. Bookingissa oli jotain asuntoja yli 200 eurolla, samoin Airbnb:ssä. Jostain syystä tämä oli näin paljon halvempi. Ei siinä, kämppä on aika vaatimaton, nuhjaantunutkin, mutta oikein hyvä minulle yhdeksi päiväksi ja yöksi. Vaikka La Muralla Roja on kokemus, en olisi yksin raaskinut paria sataa maksaa.
Täällä olisi käsittämättömän hiljaista, jollei paikalle olisi osunut Dressmannin kuvausryhmää. Oikeasti! Enää eivät miehet nouse hitaasti vedestä yhtenä rintamana vaan nousevat portaita kävellen tai juosten kalsarisillaan sukat puoleen sääreen. Mallipojat olivat ystävällisiä. Tervehtivät ja hymyilivät aina, kun nähtiin. Yksi alkoi jutella. Totesin siinä sitten, että olihan se vähän hassua, kun tyypit kuljeskelivat ympäriinsä alusvaatteissa. ”It’s my job but I understand it can look funny.” Kohta alkoi drone pörrätä. Kai kalsareita kuvattiin sitten ilmasta käsin. Mutta siis ilman parinkymmenen hengen kuvausporukkaa täällä olisi näkynyt vain yksi nuoripari, yksi vanhempi pariskunta terassillaan ja kaksi naista, joista toinen vaikutti pukeutuneen yöpaitaan ja toinen pienimpään löytämäänsä mekkoon. Heidän Instagram-kuvauksensa kestivät varmaan yhtä kauan kuin Dressmann-jengin. Vielä kun tulin syömästä, melkein kaikki ikkunat olivat pimeinä. Joitain pyykkejä näkyi kuivumassa. Loma-asunnoiksi kai sitten on tämä kompleksi lähinnä myyty. Jotenkin aavemaista.
Arkkitehti Bofill on lukemani perusteella saanut vaikutteita Pohjois-Afrikan casbaheista, vanhoista kaupungeista, joissa rakennukset ovat kaikki jotenkin kytköksissä toisiinsa. Tästä en ihan saanut kiinni. Kaikkien osien kytköksen näin kyllä, mutta casbah-yhteyttä en. Uima-altaalla ihmettelin sen muotoa, mutta vasta kun näin ilmakuvia, tajusin sen olevan ristin muotoinen.
Vertaa itse: Algerin Casbah – unohtumaton kokemus
Pääsinpä kerran tällä matkalla uimaankin. Sain olla altaalla yksin, milloin kuvausporukka ei hakenut sieltä kamojaan. Hassua oli, ettei siellä ollut minkäänlaisia petejä, ei edes tuoleja. Toisaalta minkään maailman kaluste ei ehkä arkkitehdin visioissa sovi tähän atmosfääriin. Rikkoisivat vain geometriset muodot pyöreällä kulmillaan. Allasalueen veski oli muuten kaakeloitu kauttaaltaan pinkiksi.
Rannalla La Muralla Rojan alapuolella on hylätty Club Social de Manzanera, myös Bofillin suunnittelema rakennelma. Ilmeisesti se on ollut jonkinlainen rantaklubi, josta on nyt jäljellä paljon kiveä, tasaisia betonilaitureita ja mieletön maisema merelle ja Calpen tunnusmerkille, yli 300 metriä korkealle Peñón de Ifachille. (Täysin nyt asiaan liittymättömästi melkeinpä harmittelen, etten kivelle kiivennyt. Sieltä aukeaa kuvien perusteella aivan mielettömät maisemat. Toisaalta kiipeämistä pidetään varsin haastavana, joten ehkä hyvä näin.)
Kun lähdin aamulla kohti lentokenttää, aurinko oli nousemassa. Kun pääsin pois ihan Calpen keskustasta, johon palautin avaimen, aurinko nousi oranssina pallona Peñón de Ifachin takaa. Se seurasi minua auton peilistä pitkän aikaa. Oli aika palata kotiin.
6 comments
Hieno kuvauskohde ja tyylisi myös. Joo matkoilla aina tapahtuu, lähes mitä tahansa voi nähdä. Itse törmäsin alicantessa jopa kahteen kertaan karnevaaleihin, en ollut suunnitellut varta vasten niiden näkemistä mutta ne alkoivat yllättäen samaan aikaan. Palmupuistot ja metsä oli myös näkemisen arvoisia
Minulle La Muralla Roja oli syy mennä Calpeen. Olin nähnyt niin hienoja kuvia siitä. Tykkään kaikesta erikoisesta ja vähän oudosta.
Karnevaaleista tuli mieleen, että jossain minäkin sellaisiin törmäsin ihan vahingossa, mutta missä se mahtoi olla? Ehkä jossain Espanjassa sekin.
Mä en tästä kohteesta itse ollut kuullutkaan, mutta kieltämättä aika erikoinen. Tosiaan helposti varmaan jäisi harmittamaan, jos tuollaista tilaisuutta ei käyttäisi. Hintakaan ei tosiaan ollut paha, vaikka nuhjuinen olisikin ollut. Hienosti näyttää merikin olevan taustalla.
La Muralla Roja oli kertakaikkiaan ihastuttava kaikessa erikoisuudessaan. Ei asunto kamala ollut, mutta kulahtanut. Oli ehkä alkuperäiskunnossa 70-luvulta. Tuo arkkitehtuuri oli sellaista, että olisin voinut nukkua vaikka teltassa katolla. 🙂
Nyt pyörii telkkarissa se mainos, jota kuvattiin, kun olit tuolla. En nähnyt Annikasta vilausta kalsarivillejen keskellä, mutta rakennus näyttää telkkarissakin komealta, yöpymisen arvoiselta!
Minäkin huomasin niiden nyt näkyvän. Dronen pörräämisen huomasin, mutta joko ovat onnistuneet kiertämään minut tai sitten ovat retusoineet pois. Ilmakuvissa on vielä upeampi kuin oli paikanpäällä, mutta olen kyllä niin iloinen, että muutin suunnitelmia ja maksoin tuplayöstä. Oli se sen verran ainutlaatuinen mesta.