Adriana-rouva sanoi eilen, että saan asuntoni kello 11.30. Ennen kymmentä olin pakannut tavarani ja lähdössä kaupungille odottelemaan muuttoa. Otin mukaan suutaria kaipaavan kenkäni. Kun olin menossa ulos, rouva otti kiinni ja totesi, että sitten kahdelta. Jaaha, menivät siis päivän suunnitelmat vähän uusiksi. Matkalaukun kannoin jonnekin varastoon, ja siinä samassa säädössä jäi se suutariin menevä kenkäkin samaan paikkaan. Onneksi on vielä melkein kuukausi kaikille suunnitelmille.
Asunnosta näin vilauksen. Voi ei. Ei ollut samaa tasoa B&B:n kanssa. Näinhän olin jo arvellutkin. B&B:n huone oli valoisa, siinä oli parveke ja se oli hyvällä maulla sisustettu. Asunto taas vaikutti pimeältä ja vähän nuhjuiselta. Koska se on pihan tasolla, täytyy kai kaihtimia pitää kiinni. Yritän kääntää ajatukset positiivisiksi. Enhän minä asunnossa kuukautta vietä, nukun lähinnä. Toisaalta olen matkalla yksin, joten asunnon merkitys on suurempi, kuin jos koko ajan olisi seuraa, jonka kanssa kulkea kylillä.
Lähdin siis kylille. Kaupunki tarjoaa ilmaisen WLAN-verkon, jonka satunnaisesta toimivuudesta nautin pitkään Lungomaressa, rantakadulla. Kun penkkini alkoi kylpeä auringossa, lähdin tutustumaan kesäkotikaupunkiini. Laajensin reviiriä keskusta-alueen ulkopuolelle. Ainakin löysin koirien itsepalvelupesulan. En tiedä, miksei koiria voi pestä kotona. Siellä oli pari allasta ja automaatti, josta sai ostaa sampoota, hoitoainetta, harjan ja muuta koiratarviketta.
Löysin myös edullisen lounaspaikan: kaksi ruokalajia, neljänneslitra viiniä, puoli litraa kuplavettä ja kahvi kympillä. Äkäinen signorina alkoi melkein huutaa, melskasi muillekin asiakkaille kielitaidottomuutani. Signoren rauhallista puhetta ymmärsin ja sain tilattua ruokani. Ehkä palaan Ristorante lo Scugnizzoon vasta, kun kykenen kommunikoimaan. Siis seuraavassa elämässä. Ruoka on kyllä parempaa kuin palvelu. Mietin vain, miten mahdun parin viikon kuluttua enää vaatteisiini, jos lounaalla syön (ja juon!) aina tällaisia määriä! Täytynee alkaa kokkailla asunnolla. Toisaalta mietin, mitä tekee työteholle, jos tyypit käyvät tällaisilla lounailla päivittäin.
Tarkempi tutustuminen asuntoon ei muuttanut käsitystäni. Listahinnalla kuukausi olisi maksanut muistaakseni 2200 euroa. Aivan liikaa! Maksamani 1190 euroa (sis. kaksi yötä b&b:ssa ja melkein neljä viikkoa asunnossa) on paremmin suhteessa asunnon laatuun. Melkein voisin myös vannoa, että asunnon esittelyssä luvattiin silitysvehkeet, mutta ei niitä ole. Ei kyllä ole enää netti-ilmoituksessakaan. Menee siis melkoiseksi shoppailuksi, jolleivät pesulahinnat ole selvästi Suomen hintoja alhaisemmat. Tässä kuumuudessa kun ei oikein samoissa releissä voi monta päivää kulkea. Jos ihan vähän vielä valitan, kerron, että täällä on myös hyttysiä. Kaksi puremaa tunnissa, samaan sääreen.
Kämpän lievän ankeuden voi unohtaa kiipeämällä viisi kerrosta katolle. Kattoterassi on ainakin jossain vaiheessa viikon yksin minun! Se ei ole taloyhtiön vaan Adrianan, ja hän on poikaystävineen (molemmat eläkeiässä, mutta “boyfriend” rouva sanoi) matkoilla. Muulloinkaan sitä ei tarvitse jakaa kuin korkeintaan heidän kanssaan. Rappukäytävässä on kaikenlaisia terassikalusteita vapaasti käytössäni. Pelkällä ruohomatolla ei siis tarvitse istua tai makoilla. Näköala on aika huikea yli kaupungin.
p.s. Kauppareissulta palattuaan signorina ryysi asuntoon, sätti minut kaihtimien vääränlaisesta säätämisestä, asetteli ne haluamallaan tavalla ja antoi ymmärtää sen olevan minunkin tahtoni. Kaiken aikaa italiaa iloisesti hymyillen pälpättäen. “Tutto bene?” kyseli. Mitäpä siihen voisi vastata kuin “tutto bene”, kaikki hyvin.
