Type and press Enter.

La bella Italia – ajatuksia 18 matkan kokemuksella

Viikon kuluttua lähden taas pikku matkalle Italiaan, konserttiin lähelle Bolognaa. Olen karkeasti laskien viettänyt maassa neljä kuukautta viimeisen vajaan kymmenen vuoden aikana. Tokikaan en ollut sitä yhtä kyytiä vaan lyhimmillään pari yötä, pisimmillään neljä viikkoa kerrallaan, mutta yhteensä 18 kertaa. Suhteeni maahan on kaksijakoinen: On helppo päätellä, että pidän siitä, jos olen lähdössä matkaan 19. kerran. Toisaalta maassa on paljon hermoillekäypää, äärimmäisen rasittavaa ja ärsyttävää. Ärsytys häviää ajan kuluessa kotona, ja jo olen taas suunnittelemassa seuraavaa matkaa.

Untitled

Italiassa on 20 hallinnollista aluetta, jotka jakaantuvat vielä yli sataan maakuntaan. Alueista huomaan käyneeni 12:ssa, mutta monia mielenkiintoisia on edelleen näkemättä (oikeastaan kahdeksan, koska kaikissa on varmasti jotain kiinnostavaa). Tietenkään en voi sanoa tuntevani jokaista aluetta täysin vaikkapa yhden kaupungin nähtyäni tai edes kuukauden pörrättyäni, mutta jollain tavalla tätäkin maata pitää jäsentää, ja olkoot hallinnolliset alueet yksi tapa.

Monta kertaa Italiassa – ja muuallakin, missä RAI 1 on televisiosta näkynyt – olemme seuranneet hassua lauantai-illan viihdeohjelmaa, laatikkoleikiksi kutsumaamme. Lyhyesti ohjelman idea on se, että studiossa on kilpailija, juontaja, kilpailijan sukulaisia ja ystäviä, 20 ihmistä, joilla kaikilla on hallinnollisten alueiden mukaan nimetyt laatikot, sekä studioyleisö. Laatikoissa on palkintoja pastapussista aina satoihin tuhansiin euroihin. Kilpailija valitsee aina yhden alueen, laatikkoon katsotaan, ja palkinto poistetaan listalta, jolta voi seurata, mitä kilpailijan on mahdollista voittaa. Kun jäljellä on vaikkapa 20 euroa, kahvipaketti ja sata tuhatta, juontajan puhelin soi. Hän saa tarjouksen esitettäväksi kilpailijalle. Se voi olla vaikkapa 15 000 euroa. Sitten kilpailija saa neuvotella omiensa kanssa, ottaako tarjotun summan vai jatkaako vielä. Puhelin voi soi uudelleen sitten, kun jäljellä on kaksi vaihtoehtoa. Niin simppeli kuin kisa onkin, siihen jää koukkuun. Se on Italiassa tavattoman suosittu, enkä minäkään voi kesken jättää, jos satun ohjelman näkemään. Ehkä tästäkin syystä minulla on jonkinlainen suhde näihin alueisiin.

Suosikkini on ehdottomasti Veneto. Ei siihen ole kuin yksi syy: Venetsia. Minä rakastan sitä kaupunkia! Vaikka yleensä en jaksa turistimassoja lainkaan, Venetsiaan nekin vain kuuluvat. Olemme käyneet siellä viidesti: lyhimmillään viivyimme vain päivän, pisimmillään Canal Granden varrelta vuokratussa asunnossa viikon. Ei Veronakaan hullumpi kaupunki ole.

Italia ja Slovenia (961)

Venetsia on ensimmäinen kosketukseni koko maahan. Muistan edelleen kesäkuun 2005. Muistan, miltä kaupunki näytti ilmasta, kun lentokone kaartoi sen yli kohti Marco Polon lentokenttää. Muistan, miten noustuani lentokenttäbussista Piazzale Romalle tunsin, että olen tullut kotiin. Sanoin sen ääneen. Kuulostaahan se naurettavalta ajateltuna marraskuussa helsinkiläisen erillistalon yläkerrassa, mutta niin minä vain rakastuin kaupunkiin – ensisilmäyksellä. Canal Grandella voisin ajella vaporetolla vaikka koko päivän, istua laiturilla Rialton sillan kupeessa tai San Marcon aukiolla sikamaisen kalliissa kahviloissa. Lempipaikoistani Venetsiassa olenkin kirjoittanut täällä.

Muun Veneton tuntemus on minulla vähäistä. Veronassa olen nähnyt Julian parvekkeen, ostanut alennusmyynnistä Armanin farkkuja puoleen hintaan ja löytänyt uusia suosikkimakuja gelateriassa. Maaseudun kauneuteen perehdyin lyhyellä automatkalla moottoripyöräostoksille. Muutama vuosi sitten italian alkeeni joutuivat kovalle koetukselle, kun mieheni halusi ostaa netissä näkemänsä moottoripyörän ja saada sen kuljetetuksi Suomeen. Kaikki järjestyi sanakirjan ja hyvän tahdon avulla, ja pyörä on meillä edelleen. Pikkutilan viinejä jouduimme hankkimaan pari laatikkoa – tulivathan mukavasti samalla kyydillä pyörän kanssa.

Italia ja Slovenia (777)

Loppujen laittaminen järjestykseen onkin vaikeampaa. Ehkä kakkonen on Sisilia ja kolmonen Liguria. Toisaalta ei Rooman Laziotakaan voisi oikein sivuuttaa, Campaniaa Amalfin rannikoineen ja Sorrentoineen. Toscanaan en onnistunut viikossa ihastumaan, mutta ehkä sen viehätys ei olekaan suurissa kaupungeissa (Firenze ja Siena) vaan pikkupaikoissa ja maaseudussa. Sen sijaan Apulia valloitti, vaikka olin siellä ehkä säiden suhteen kaikkein pahimpaan aikaan: tammikuussa.

Sisilia 051

Viikossa ehti kiertää Sisiliaa aika paljon. Palermon kujilta aloitimme, näimme yhtä ja toista historiallista, mutta kukaan ei osannut neuvoa kunnolla, missä on Montalbano-poliisisarjan Vigata. Tiedän, ettei sitä oikeasti ole olemassa, mutta jonkun kaupungin kaduilla sarjaa kuitenkin on kuvattu. Syracusaan oli myös palattava. Sen barokkikeskusta oli iltavalaistuksessa hyisessä lokakuun illassakin niin lumoava, että jo silloin katsoin Interhomelta asunnon, johon joskus tahdon. Kesällä 2013 vuokrasin sen kahdeksi viikoksi. Sisilia-juttuja on blogissa paljon, vaikkapa tämä.   

Sisilia 178
Syracusa. Antiikin aikainen teatteri.
Sisilia 320
Etna Sisiliassa

Tunnetuinta Liguriaa on monelle Cinque Terre vaellusreitteineen. Pienten suloisten kylien välillä kulkevat patikointireitit ovat luontomatkailua ihan parhaimmillaan. Kylien väliä pääsee kulkemaan myös junalla, kylissä voi pysähtyä syömään tai lasilliselle ja jatkaa matkaa, jos huvittaa. Viiden kaupungin väliset tunnetuimmat reitit kävelee helposti päivässä, jos haluaa ahnehtia kaiken kerrallaan. Helpolla tarkoitan ajallista määrettä, että päivä riittää. Kunnosta riippuu tietenkin muu helppous. Majoitus on alueella kallista, jos haluaa olla kulmilla. Mutta esimerkiksi Genovastakaan ei kestä junalla kuin 1,5 tuntia. Toinen kerta ei tuntunut enää samalta, mutta taas kuvia katsomalla muistan, kuinka kaunista Cinque Terressa on. Ihan heti en palaa, mutta varmasti joskus vielä.   

Cingue Terre 296
Vernazza
Kesä-heinäkuu 2012 2344
Portofino

Ehkä vähemmän tunnettua Liguriaa on matalampi rannikko tyylikkäine rantakaupunkeineen. Kun asuin neljä viikkoa Rapallossa, ehdin aika hyvin koluta radanvartta kaupungista sekä itään että länteen. Tähän osaan Italian rannikkoa en tiedä tehtävän pakettimatkoja, joten ehkä senkin takia Liguria on jäänyt tuntemattomammaksi kuin vaikkapa Riminin rannat. Rapallo oli mukavan kokoinen kaupunki pidempään oleiluun, mutta lähistön pikkukaupungit, esimerkiksi Santa Margherita Ligure ja Nervi olivat kaupunkeina söpömpiä. Ylemmän kuvan Portofino sen sijaan on ehdottomasti idyllinen, mutta sellainen sosieteettipaikka, että minä kierrän sen vastaisuudessa kaukaa. Ligurian rannikkoa voi kierrellä myös lautalla, jolloin voi hirvittävän kallista Portofinoakin ihastella vain veneestä käsin. 

Tarinoita maailmalta -blogissa oli kiva vertaileva juttu Roomasta ja Venetsiasta. Minä en suostu edes vertailemaan, koska Venetsian voittanuttahan ei ole (koko maailmassa). Onhan Rooma kiinnostava, onhan sen historia vertaansa vailla, tarjoaahan se matkailijalle vaikka mitä. Kahden kerran jälkeen voin hyvin sanoa nauttivani kaupungista. Se on kuitenkin suurkaupunki, hektinen ja sillä tavalla matkailijaltakin vaativa. Ei tällaiseen kulttuurin ja historian aarreaittaan oikein voi vain istuksimaan ja syömään jäätelöä ja viitata kintaalla kaikelle nähtävälle. Ehkä juuri tästä syystä miellyin Trastevereen, joka on kuin kaupunki kaupungissa, vähän rauhallisempi ja boheemimpi. Jos minä sanoin Trasteverea Rooman Kallioksi, sanoo Anne Metallia Matkassa -blogissaan Quartiere San Lorenzoa myös Rooman Kallioksi. Sen verran kiinnostavalta tuokin alue näytti, että ehkä sittenkin vielä palaan jätskimatkalle Roomaan.    

Rooma 118
Forum Romanum. Rooma.
Rooma 174
Trastevere. Rooma.

Campaniaan otimme tuntumaa autolla ehkä kahdeksan vuotta sitten. Vaikka Amalfin rannikko on upea, alue ei tehnyt lähtemätöntä vaikutusta. Suhteeni Italiaan oli tuolla matkalla vasta alkutaipaleellaan, mutta esimerkiksi Sorrento ei saanut rakastumaan itseensä. Asuimme muutaman yön meren rannalla Piano di Sorrentossa, muutaman kilometrin päässä Sorrentosta. Pikkukaupunki oli ehkä näkemistäni paikoista Italiaa aidoimmillaan. Herrat olivat kokoontuneina aukioille ja kadunkulmiin omiin parlamentteihinsa, arancineja sai syötäväksi pilkkahinnalla, pikkuruinen hiekkaranta oli täynnä kesäpäivänä, ja kun rannalta käveli jyrjän mäen ylös hotellille, oli niin kuuma, että oli pakko mennä suihkuun.

Tällä reissulla päätimme ostaa oman skootterin. Seurasimme, minkälaiset ihmiset skoottereilla ajavat. Millaisilla naisilla on Vespoja, miten he niiden kanssa pärjäävät? Kun totesimme, että ketterästi kulkevat, iästä ja pienestäkin koosta huolimatta naiset nauttivat menosta ja hallitsevat laitteensa, oli päätös tehty.  Ensimmäinen 50 -kuutioinen Piaggio sai pian rinnalleen Vespa PX:n ja parin vuoden jälkeen teki tilaa Vespan moposkootterille. Tänä vuonna skoottereita tuli perheeseemme jo järjestyksessään neljäs, kun oli minunkin aikani siirtyä aikuisten sarjaan ja 250-kuutioiseen.  

SCAN0004
Amalfin rannikko

Bari, Apulian pääkaupunki, oli minulle nimenä tuttu, mutta minulla ei ollut mitään käsitystä, mitä jännittävää samoilta seuduilta voisi löytyä, ennen kuin blogin lukija Frau A mainitsi Alberobellosta. Kun näin kuvia trullitaloista, ne vaikuttivat täysin epätodellisilta. Mutta siellä ne olivat, riveissä ja kamalan söpöjä. Vaikka tammikuu oli säiden puolesta aivan väärä aika liikkua näillä seuduilla, kävi selväksi, kuinka kaunista Italian tälläkin rannalla voi olla. Voin vain kuvitella, kuinka ihana paikka Polignano al Mare olisi kesällä – ja toisaalta kuinka valtavia määriä turisteja siellä olisi. Sateenvarjon altakin kaupunki hurmasi. 

PAP15144
Trullitaloja Alberobellossa
PAP15230
Polignano al Mare

Bologna kuuluu Emilia-Romagnaan. Kävimme siellä vuosia sitten samalla kuin Firenzessä ja Sienassa. Vuosien varrella muistikuvat ovat haalenneet, eli sen puoleen en voi sanoa olevani menossa vanhaan tuttuun. Matkani päätavoite, eli Biagio Antonaccin konsertti on Forlíssa, noin puolen tunnin junamatkan päässä Bolognasta. Vähän olen miettinyt auton vuokraamista, mutta vaikka olen Italiassa ajanut, vähän vielä jännittää ajatus ihan yksikseen vuokraamisesta, vaikka olen kyllä yksin ajanutkin. Ehkä rohkaisun vielä.

Toscanan puolelle sijoittuva Firenze on minulle Uffizin museo, Daavidin patsas ja Botticellin La Primavera. Minusta kaupunki tuntui kylmältä ja kalsealta samoin kuin Milano. En muista saaneeni siitä mitään otetta. Siksi se ei jättänyt muistijälkiäkään. Luultavasti Firenzekin on kaupunki, jolle pitäisi antaa aikaa. Sen sijaan pienempi Siena punatiilikattoineen ja puolikaaren muotoisine Piazza del Campoineen tuntui ihmisen kokoiselta ja helpommin lähestyttävältä.  

134
Ponte Veccio. Firenze.
290
Siena

Lombardiaan suhteeni on kaksijakoinen: Como-järvi rantakaupunkeineen on ihastuttava, mutta pääkaupunki Milano kylmä ja vaikeasti lähestyttävä. Kolmesti olen yrittänyt, viimeisellä kerralla vähän lämmennyt, mutta poissa pysyttelen, jollei erityistä syytä tule mennä.

Kaikki visiitit Milanoon ovat olleet niin erilaiset: Ensimmäinen kerta mieheni kanssa taisi olla vappu vuosia sitten. Saimme jostain syystä edullisesti kalliin hotellin aivan Duomon kupeesta, läheltä kalliita ostoskatuja. Koko ympäristö huokui Milanon vaurautta. Se oli vielä aikaa ennen talouskriisiä, jolloin rahaa kannettiin huippumuotia myyviin liikkeisiin kottikärryittäin. Toisella kerralla jouduimme Milanoon vasten tahtoamme. Jouduimme mutavyöryjen takia pois Monterossosta (Cinque Terressä). Hotelli piti varata lennosta, ja saimme hienoa, töykeää ja kamalan kallista, johon oli äärimmäisen kiusallista tulla likaisena suoraan parin vuorokauden evakosta ja hätämajoituksesta. Ulkoilumatkaa varten oli myös ulkoilumatkavarusteet, joissa oli Milanon kaduilla kuin alien. Eipä voi sanoa, että tämäkään kokemus olisi minua ja Milanoa lähentänyt. Viimekeväinen matka ystävän kanssa, Biagion Antonaccin konserttiin sekin, hiukan laimensi inhoani, ja Louis Vuittonin käsilaukku ehkä toi minut askelen lähemmäs kaupungin yleiskuvaa, joka kyllä edelleen on minusta kalsea.   

PAP11263
Galleria Vittorio Emanuele II. Milano.
Kesä-heinäkuu 2012 2651
Maisemaa Comon ja Bellagion väliltä, Como-järven rannalta

Sardiniaan päädyin päiväksi edesmenneen Kristina Crusesin risteilyllä kohta kymmenen vuotta sitten. Ehdimme ystäväni kanssa tutustua vain Cagliariin, mikä tekee arvioni koko saaresta kovin suppeaksi. Pari tuhatta vuottavanhoine amphiteatterineen, puistoineen, kirkkoineen ja herkkuruokineen kaupunki toki on Italiaa tyypillisimmillään (ja parhaimmillaan toki myös).  

SCAN0005
Cagliarin satama

Sen sijaan Piemontessa en ole ollut kuin Novaran rautatieasemalla ja tietenkin matkalla sinne ja sieltä pois. Piemonten suurin houkutus minulle olisi Torino, jonne kovasti tekisi joskus mieli. Vastaavanlainen läpiajopaikka on ollut Friuli-Venezia matkalla Venetsiasta Sloveniaan. Siellä ainakin Trieste vaikuttaisi tahdon nähdä -paikalta.

Tällainen on minun Italiani. Millainen sinun on? Blogin yläreunan Eurooppa-valikosta löydät Italian ja sen takaa kymmeniä juttuja, joista joihinkin linkitin jo tässä tekstissä. 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

13 comments

  1. Hyvä yhteenveto Italiasta. Minulle Toscana aukesi Orcian laaksossa, viikko agriturismossa peltojen keskellä, pienellä kukkulalla. Montalcino, Pienza ja Montepulciano viehättävät enemmän kuin Firenze tai edes Sienakaan, joka toki on kiva paikka sekin.

    1. Kiitos!
      Luulen, että minulle kävisi samoin. Toscanalle pitää siis antaa vielä mahdollisuus!

  2. Oi ihania kuvia!! Mua kiinnostaisi niiin monet paikat Italiassa..Ma en ole kaynyt Milanossa, mutta jostain syysta mulla on ihan samanlainen kuva siita kaupungista! Kavin Triestessa muutama vuosi sitten ja se oli ihan OK, ei mitaan maata mullistavaa. Paikalliset sanoivat, etta se on kaikkein epa-italialaisin kaupunki historiansa takia, mutta kylla sielta silti sai gelatoa ostettua 🙂 Mulla on mahdoton Apulia-kuume, haluaisin sinne kovasti pyorareissulle..!

    1. On kai Milanokin kerran koettava. Onhan sillä oma asemansa pohjoisen pääkaupunkina, muodin keskuksena ja vaikka mitä, mutta toisaalta kuten sanit, niin monet muutkin paikat kiinnostavat. Oikeastaan Trieste on mieheni kiinnostuksen kohde, en tiedä miksi. Näköjään puhun vähän jo hänenkin suullaan. 🙂 Pohoisen suurista kaupungeista enemmän minua kiinnostaa Torino. Toisaalta etelän käymättömissä maakunnissakin olisi vaikka mitä ihanaa. Googlailin niitä tätä juttua kirjoittaessani.

  3. Täytyy kyllä myöntää että taannoinen Rooman reissuni herätti mielenkiinnon Italiaa kohtaan. Se tuntuu kovin monipuoliselta maalta, erilaisine kohteineen – pakko kyllä päästä kiertämään lisää! 🙂

    ”Italiassa on 20 hallinnollista aluetta, jotka jakaantuvat vielä yli sataan maakuntaan. ”

    Tämä ei nyt varsinaisesti liity postaukseen, Italiaan kylläkin mutta tuli vaan mieleen – kun olimme Sapienzan yliopistolla kuuntelemassa luentoja liittyen Italian matkailuun, eräs puhuja mainitsi että yksi maan turismin kehittämisen ongelmista on se, että ei puhalleta yhteen hiileen koko maana vaan eri alueet kilpailevat matkailijoista kovasti keskenään. Ei olla kiinnostuttu tekemään ratkaisuja, jotka hyödyttäisivät kaikkia (esim. yhteistyö) vaan halutaan ottaa kaikki vain ja ainoastaan itselle.

    Nojoo, mutta tuli vain mieleen. Kivan ja kattavan postauksen teit Italiaan liittyen. 🙂

    Kiitos vielä, kun linkkasit!

    1. Italiassa on tosiaan niin kaikkea: historiaa, luontoa, rantoja, muotia, vanhaa ja uutta, rappioromantiikkaa ja modernia luksusta.

      Tuo, mitä sanoit, on todella mielenkiintoista, siis että maan sisällä kilpaillaan, ei markkinoida yhtä yhteistä Italiaa. Voisi kuitenkin ajatella, että jos matkailija saadaan maahan, saadaan hänet vielä pitämäänkin siitä, on todennäköistä, että hän palaa. Harva kohde kuitenkaan on sellainen, että samaan menee, jos on myös muita vaihtoehtoja. Monipuolisuuden välittäminen voisi tosiaan olla parempi kuin jokaisen ratsastaminen omalla erityisyydellään.

  4. Kiitos kivasta postauksesta, joka tuo ilmi hyvin Italian monipuolisuuden! Juuri pari päivää sitten Umbriasta kirjoittaessani mietin itsekin, että mitkä Italian alueet oikein ovat suosikkejani. Äkkiseltään laittaisin kärkikolmikkoon Apulian (Puglia), Piemonten ja Umbrian, mutta en välttämättä tässä järjestyksessä. Toisaalta Trentino – Alto-Adigen terävähuippuiset Dolomiitit ja laaksot viehättävine kylineen on myös upea niin kesällä kuin talvellakin, samoin Valle d’Aosta. Ja Laziostakin löytyy Rooman lisäksi vaikka mitä rannoista vuoristokyliin.

    Vaikea on siis valita suosikkia, täällä Italiassa kun on KAIKKEA: vuoria, merta, järviä, kukkuloita, kaupunkeja, pittoreskeja kyliä, historiaa, raunioita, muotia, loistavaa ruokaa…listaa voisi jatkaa loputtomiin. ”Sinä saat vaikka koko universumin, kunhan minä saan Italian”, kuten jo Giuseppe Verdi totesi. Toki myös vastapainoksi niitä hermoja raastavia huonoja puolia, mutta ne tosiaan unohtuvat aika nopeasti. Päivittäin.

    Milanon voi hyvin jättää väliin minunkin puolestani, mutta olen TIETENKIN eri mieltä kanssasi tuosta Venetsia. Mun listalla aika moni paikka menee sen edelle – ja varsinkin Rooma – mutta ehkä en nyt lähde tähän, kun mopo meinasi jo karata, kun puolustin kotikaupunkiani Tarinoita maailmalta -blogin kommenteissa 🙂 Minun Venetsia-näkemykseeni vaikuttaa kyllä se, että olin jo muutaman vuoden asunut Italiassa (silloin Pohjois-Italiassa Maggiore-järven lähellä, upeaa seutua sekin muuten), kun kävin siellä. Venetsia vaikutti niin epäaidolta: italialaisia ja tavallista elämää ei näkynyt juuri ollenkaan, ruoka ja kahvi olivat kiskurihintaisia jne. Jäi sellainen olo kuin olisi ollut jossain Venetsia-landiassa.
    Käyhän kurkkaamassa blogiani ennen seuraavaa Rooman matkaasi!

    1. Tiedän, että moni pitää Venetsiaa ulkoilmamuseona, mutta minä vain rakastuin siihen, eikä rakkausteni ole haihtunut.

      Todellakin siinä maassa on kaikkea. Maggioren muuten unohdin täysin. Siellä oltiin lähinnä Sveitsin puolella, mutta aika usein käytiin syömässä ja kaupassa Italian puolella, koska hinnat olivat puolta halvemmat.

      Muistan joskus lentäjän kuuluttaneen, että vaikka Alpit ovat upeat, Dolomiitit ovat hänen suosikkinsa. En kiistä, koska minulla ei vuorituntumaa juurikaan kuin yläilmoista, ja kaikki vuoristot vaikuttavat komeilta. Tämäkin on vain esimerkki siitä, että makuja on – ja saa olla. Taisteluun en omieni puolesta lähde.

  5. Hyvä kirjoitus!!

    Itse saman kokeneena on pakko kommentoida. Eli minäkin olen pari kertaa sanonut, että eiköhän tää Italia ole jo nähty ja silti olen sinne palannut. Juuri tuo paikkojen erilaisuus on se juttu vaikka välillä tuleekin sellainen olo, että kaikki nmä keskustat ovat samanlaisia… Ihmisetkin ovat erilaisia eri puolilla vaikkakin pari seikkaa on pätenyt mulla aina. Italialainen vaihtaa liian helposti esim. ravintoloissa englanniksi. Tämä on varmaan jossain syvällä etelässä /maaseudulla eri, koska kukaan ei osaa englantia. Toinen on se mitä italian (italialainen) opettajani sanoi:”ei sillä ole väliä mitä puhut, koska ei kukaan kuitenkaan kuuntele.” No tämä saattaa olla enemmän klisee.

    Paikoista, joissa olen käynyt, olen ehdottomasti eniten pitänyt Venetsian, jonne varmasti aion uudestaan joidenkin vuosien päästä. Viimeisin positiivinen kokemus on, kun ajoin Cortina d’Ampezzosta autolla Garda-järvelle sellaisena syyskuun aamuna, jolloin Dolomiiteille oli juuri edellisenä yönä satanut lunta. Se oli maagisen näköistä. Kolmas ehdottomasti suositeltava kohde on Amafin rannikko ja sen lähellä oleva Pompei. näissä tosin kävimme vain päiväretkillä, joten kosketukset olivat melko pinnallisia.
    Ehdoton huippu on toki ollut Veronan amfiteatterissa ollut Eros Ramazzottin konsertti, jossa 30-35000 lauloi kaikki laulut. Varsinainen ulkoilmakaraoke.

    Komppaan sinua siinä, että Milano ja Firenze (vain päiväretki) jättivät minutkin kylmäksi. Samaan kategoriaan kuuluu myös Rooma yleisesti ottaen. Minäkin tylläsin erityisesti Trasreverestä ja Villa Borghesesta sekä yksittäisenä juttuna Sikstuksen kappeli, joka on yksinkertaisesti Vau. Garda-järven seudun suosituimmat kylät eivät myöskään ole mun pala kakkua.

    Miehesi toiveena olevan Triesten osalta olen kuullut, että siellä ei juuri muuta kiinnostavaa ole kuin vanha kaupunki. Triestehän on nimenomaan teollisuus-ja satamakaupunki. Itse en siellä ole käynyt.

    Jos ja kun sinne aiotte mennä suosittelen ehdottomasti käyntiä rajan toisella puolella Sloveniassa Istrian niemimaalla, jossa rakennuskanta on hyvin italialaistyylistä johtuen mm. yhteisestä historiasta. Piran näistä kaupungeista on kaunein. Kesäaikaan paikka varmaan tulvii turisteista, mutta itse olen käynyt kahdesti syys-lokakuussa, jolloin ryysistä ei samalla tavalla ole. Siellä jopa pärjää italialla.

    Itse haluaisin ehdottomasti vielä käydä sinunkin kehumissa Sisiliassa ja Cinque Terressä.

    1. Kiitos! Siis tästä pitkästä kommentista!

      Minäkin haluaisin joskus nähdä Italiassa lunta. Olen haaveillut vuosia Livignosta, josta näin jutun jossain lehdessä. En laskettele, mutta voisin vain kulkea lumessa, vähän hiihtää ja juoda kaakaota. 🙂

      Sloveniassa olen käynyt. En vain ole saanut siitä kirjoitettua blogiin. Varmasti nekin jutut tänne päätyvät. Pirankin siis on tuttu.

      Oma italiankielentaitoni on unotuneet alkeet. Kuinka mielelläni sitä puhuisin, mutta viidellä aikuislukion kursilla ei vielä saanut sellaista taitoa, että voisi kuvitella keskustelevansa, varsinkaan kun olen aika arka kielilläpuhuja.

  6. En ole tiedostanut näitä hallintoalueita, olen italia fani kyllä. Rooma tietysti 1: sitten, Sisilia ,Venetsia, Sardinia ja nyt lähden Liguriaan vaellusmatkalle. Olen ihastunut maisemiin ihmisiin ja ruokaan. Rakastunutkin kerran!

    1. Kiitos viestistäsi Tuulikki. Eipä hallintoalueilla niin väliä ole, mutta matkailijan kannalta alueet ovat aika erilaisia, ja niillä on oma luonne. Ligurian rannikko on tosi kaunista, Cinque Terre tosi upeaa. Ihanaa matkaa!

  7. Ihana juttu Italiasta! Myös itse olen vastaavanlainen Italiaan hurahtanut. Minä sain ”kotiin saapumis tunteen” Firenzessä. Olen kai asunut siellä keskiajalla ja kuollut ruttoon 🙁
    Pidän erityisesti pohjoisesta Italiasta ja Toscanan alueesta. Syyskuussa taas Italiaan käy matka, tällä kertaa Aostan laaksoon ja Lago Maggiorelle.