Type and press Enter.

Kylpylöiden Budapest – kylpylöiden helmet Gellért ja Széchényi

Budapest on kuuluisa kylpylöistään. Tunnetuimmat niistä Gellért ja Széchényi ovat monelle tuttuja varmaan ainakin kuvista. Ne ovat arkkitehtonisesti kauniita ja henkivät ihanaa vanhanaikaisuutta. Suomalaiselle ajatus kylpylästä on kuitenkin usein vähän erilainen: Me menemme poreammeeseen, ja spa voi olla synonyymi myös vaikka kauneushoitolalle. Kylpylä on eneiten ehkä hemmottelua varten. Budapestissa taas kylpemisellä ajatellaan olevan terveysvaikutuksia, ja monille kylpyläkäynti on viikottainen tapa varsinkin talvella, vaikka ei terveysvaikutuksia niin etsisikään. Budapestin alueella on runsaasti kuumia lähteitä, joista johdetaan vettä kylpylöihin. Tällä vedellä uskotaan olevan myös terveysvaikutuksia. Erityisen rikkipitoista ei ainakaan Gellértin ja Széchényin vesi ole, koska voimakasta (mädän kananmunan kaltaista) hajua ei tunnu, kuten vaikka Blue Lagoonissa Islannissa. 

Széchényi on kylpylöiden kuningatar

Széchényi

Széchényi

Széchényi

Széchényi

Széchényi

Széchényi on ulkoisilta puitteiltaan todella komea, mutta kyllä vain ikä näkyy kuluneisuutena. Ei kannata kiinnittää turhaa huomiota ruosteisiin putkiin, halkeilleisiin laattoihin… eikä siihen, ettei hygieniataso taatusti ole samanlainen kuin meillä. 

Ulkoaltaita on laskutavasta riippuen kai kolme ja sisäaltaita parikymmentä. Niissä veden lämpötila vaihteli 16:n ja 38:n välillä. Koska lähes kaikki kyltit ovat unkariksi, oli vaikea tietää, mitä missäkin on, mutta yleensä vain ovia aukomalla pääsi kaikenlaisiin paikkoihin, vaikkapa eukalyptussaunaan. 

Jos nauttii kylpylöistä, kyllä Széchényissä voisi viettää vaikka koko päivän. Siellä on ainakin kahvila ja muutama baari, eli ainakin jotain ruokaa ja kaikenlaista juomaa on saatavilla. Kylpylävieraiden kirjo on laaja. Suurin osa oli epäilemättä unkarilaisia, mutta turisteja oli ympäri maailman. Näyttäytymispaikka Széchényi ei ole. Siellä on myös kauneushoitola. Mistään luksus-spasta ei pinkissä huoneessa verhon takana todella ollut kyse, vaan jalkahoidon aikaan oli parasta olla vatsalihakset jonkinlaisessa kunnossa, koska jalkaa piti itse pitää pystyssä. Tulokseen olin kuitenkin oikein tyytyväinen.

Omat pyyhkeet kannattaa ottaa mukaan.  Kaikkea saa vuokrata, mutta hotellilla varoitettiin, että viikonloppuisin voi olla sen verran paljon ihmisiä, että vuokrapyyhkeitä ei riitä. Allasalue oli hiekkainen ja liukas, jopa vähän epämiellyttävä olla paljain jaloin. Niinpä suosittelen myös rantasandaaleja. Uimalakki piti olla ainoastaan yhdessä altaassa, ainoassa varsinaisessa uima-altassa, jossa pääsi uimaan matkaa. Uimalakin käsite näytti aika venyvältä, koska altaassa näkyi pipoa, lippistä, hellehattua, suihkumyssyä… 

Széchényissä kävin huhtikuussa 2014. 

Gellért on kaunis keskustakylpylä

Gellért

Gellért

Gellért

Gellért

Gellért

Gellért sijaitsee Budapestin keskustassa Tonavan rannalla. Se ei tee ulkoisilla puitteillaan samanlaista vaikutusta kuin Széchényi, mutta kaunis on sekin. Avarassa aulassa on kahvila ja myymälä, jos mieluummin ostaa kylpyläkamoja kuin vuokraa. 

Kylpylä on vähän sokkeloinen. Pukutilat ovat unisexmallia, mutta jokaiselle on oma pukukoppi kaappeineen. Jokaisessa kopissa on myös sänky, petaamaton toki. Mietin, onko yleistäkin käydä lepäilemässä kesken kylpyläpäivän. Suihkut ovat toisaalla, eivät siis pukutilojen yhteydessä. Missään ei kehoteta esimerkiksi peseytymään ennen altaisiin menoa. 

Jos joutuu vuokraamaan pyyhkeen tai vaikka uikkarit, on käveltävä kylpylätilojen poikki täysissä pukeissa. Minäkin vedin muovihuput kenkien päälle ja tallustelin päällysvaatteissa halki kylpylän. Ilmeisesti tämä oli ihan normaali käytäntö. Vuokraaminen onnistuu kortilla tai florinteilla. Maksusta puolet palautetaan käteisellä riippumatta siitä, miten on maksanut, kun vien lainakamat takaisin. Ehkä tälle hankalalle käytännölle on jokin syy, mutta minulle se oli mysteeri. 

Gellért on kaunis. Sen suurimmassa tilassa on suuri uima-allas ja pienempi lämmin oleiluun. Tässä tullaan nyt sitten siihen, miksi minulle kylpylät ovat vähän mysteeri: mikä on tämän lämpimässä altaassa olemisen tarkoitus? Kun vesi on kuumista lähteistä, sillä sanotaan olevan terveysvaikutuksia, koska veteen on liuennut erilaisia mineraaleja. Terveysvaikutuksia pidetään toisaalta uskomuksina mutta väitetään myös lääketieteellisesti tutkituiksi. Olivat tehot sitten todellisia tai eivät, mineraalipitoisessa vedessä kylpemisen sanotaan muun muassa tehostavan aineenvaihduntaa, rentouttavan, vähentävän iho-ongelmia.  Mutta mineraalien tunkeutuminen ihohuokosista kehooni sai taas sisäisen skeptikkoni heräämään lukiessani Askel terveyteen -sivustoa, jonka tekijätiedot jäivät hämäriksi. Jos sinulla on parempaa tieto, kerrothan kommenttikentässä. 

Suuren pylväin reunustetun allastilan lisäksi kylpylässä on kaksi muuta tilaa. Ne ovat rakenteeltaan symmetriset mutta eri tavoin sisustetut. Näissä oli vähän hammamin tuntua, mutta Budapest on ollut turkkilaisten hallinnassa, joten vaikutteet ovat ymmärrettävät. Näissä tiloissa on kaksi erilaista suurehkoa allasta, saunoja ja kylmät kastautumisaltaat. 

Minua Gellért ei onnistunut rentouttamaan ja rauhoittamaan. Olin liian levoton antautuakseni vain altaiden syleilyyn. Ehkä se johtui matkan tiukasta ohjelmasta, ehkä kylpylän väkimäärästä: arki-iltapäivänäkin ihmisiä oli todella paljon. Silti en sanoisi, etteikö kannattaisi mennä käymään. Kylpylät ovat osa Budapestia. Ne ikään kuin kuuluvat sinne. Ole siis kuin paikallinen ja piipahda kylpylässä. (Niitä on lukuisia muitakin kuin nämä suurimmat ja tunnetuimmat. Muut ovat kuulemma rauhallisempia.) 

Gellértin kylpylä tosiaan sijaitsee Tonavan rannassa Gellértin kukkulan juurella. Jos käy kylpylässä, mikä ettei piipahtaisi tien toisella puolella kalliion louhitussa kirkossa (englanniksi Rock Church) tai  katsomassa näköaloja ylhäältä kukkulalta. Jos vertaa Rock Churchia Temppeliaukion kirkkoon, ei ehkä vaikutu, mutta pienistä sopeista koostuva kirkko on pyhä. Siellä oli rukoilijoita ja hiljentyjiä mutta myös paljon vain katsomassa käyviä turisteja. 

Kirkolta voi lähteä kapuamaan rinnettä ylös kukkulalle. Kukkulan huipulla on vapauttamisen muistomerkki (Liberation Moniment), jota paikalliset sanovat jumalan pullonavaajaksi muotonsa vuoksi. Ylhäällä on myös linnoitus, joitain museoita, matkamuistomyyntiä ja baari. Puistomainen ja aika luonnontilainen rinne on ihan kaunis käveltäväksi. Ylhäältä on kivat näkymät Elizabethin sillalle ja muutenkin Tonavalle. Jos ihan joka mäelle ei halua Budapestissa kiivetä näköaloja katsomaan, suosittelen vanhaa kaupunkia enemmän kuin Gellértiä. Sieltä näkymät Tonavalle ja silloille ovat kauniimmat ja avarammat. 

Gellértissä kävin osana pressimatkaa marraskuussa 2019 ja kukkulalle kapusin edellisellä reissulla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

20 comments

  1. Tuo Gellertin kylpylä on kyllä kaunis! Ja pukukopitkin näyttää luksusversioilta verrattuna Szechenyin omiin. 😀 Seuraavalla kerralla Budapestissa täytyy kyllä käydä kokeilemassa tuo Gellert.

    1. Pukokopeissa oli jotain tosi vanhanaikaista charmia. 🙂

  2. Mietiskelet kylpemisen tarkoitusta. Itsestäni ainakin tuo lämpimässä vedessä lilluskelu tuntuu vaan yksinkertaisesti ihanalta, varsinkin jos ulkona on kylmä. Olen käynyt Budapestissa muutamankin kerran ja kylpylässä käynti on mulle ihan must, mieluiten vaikka joka ilta. Gellert ja Szechenyi oli ihan kivoja mutta oma lempparini on pieni ja rauhallinen Kiraly. Tai sitten Rudas, jossa voi viikonloppuisin kylpeä keskellä yötä.

    1. Mahtavaa! Oikeasti ihana kuulla, mikä kenenkin mielestä voisi olla kylpemisen tarkoitus. Kun mulle jotenkin ei aukene juuri se oleilemisen autuus. Kylpyynkin menen vain harvoin. Toisaalta esimerkiksi turkkilaisesta saunasta, siis höyrysaunasta, tykkään tosi paljon. Siellä voisin makailla pitkäänkin ja usein torkahtelen.

  3. Noi oli nimenomaan jotain luksusosaston pukukoppeja, sillä meillä oli ihan eritasoiset-sellaiset oranssit kolkot kopit. Aika karu kokemus koko Gellert.

    1. Ai on? Hitsit. En tiennyt olevan muunlaisia kuin nämä.

  4. Széchényi oli meidän mielestämme ihana. Siellä kuljeskelimme ja lilluimme parikin kertaa matkoillamme. Tuo Gellert tuntui järjestelyineen silloin meistä jotekin hankalalta, joten jätimme väliin. Budapestissa on niin paljon kaikkea nähtävää muutenkin. Olemme siis tehneet sinne kaksi viikon matkaa ja kerran poikenneet päiväksi muuten. Oli kiva nähdä kuviasi.

    1. Minustakin tuntuu, että budapestiin voisi hyvin mennä viikoksi, että oikeasti ehtisi rauhassa tutustua kaikkeen. Toisaalta se on loistava myös viikonloppukohteeksi. Jotenkin kylpylöissä henkii vieläkin vanha itämeininki. Omalla tavallaan se on myös nostalgista ja siksi viehättävää. 🙂

  5. Széchényi on itselleni vain kuvista tuttu, mutta komeat on puitteet molemmissa kylpylöissä! Mukava kuulla, ettei myöskään rikin haju haittaa kylpemistä, koska ainakaan minulla mädän kananmunan haistelu ei tuota maksimoitua rentoutumiskokemusta (oli sitten kuinka terveellistä tahansa). Ruuhkaisuus kyllä vähän mietityttää, koska kylpeminen on mukavampaa ilman tuntematonta kanssakylpijää iholla..

    1. Nimenomaan se haju ei lisää kylpemisen iloa! Nyt viimeksi Gellertissä nimenomaan haistelin oikein. Alkoi naurattaa iholle tulevat kanssakylpijät. Mutta suomalainen reviiri nyt vaan on iso. Ei kannata mun territorioon tunkea.

  6. Kylpylämatka Budapestiin kuulostaisi kyllä ihanalta! Pitää pistää harkintaan. 🙂 olen käynyt siellä luokkaretkellä viimeeksi, joten paljon olisi nähtävää. 🙂

    1. Aikuinen epäilemättä saa Budapestista enemmän irti kuin luokkaretkeläinen. Sinne siis!

  7. Kyllä Budapest vaan on niin kaunis kaupunki! 🙂 Olisi ihana siellä päästä pian käymään. Ensi vuodelle tätä on kylläkin jo hieman kaavailtu tosiaan ja näitä kylpylöitä odotan erittäin innoissani. Saa nähdä vastaavatko odotuksiani/innostustani, mutta tuleepahan käytyä ainakin, heh. 🙂 Näyttävät ainakin erittäin upeilta, ihania nämä kuvat!

    1. Kylpylät ovat todella kauniita. Noissa kahdessa on vanhan ajan loiston tuntua, vaikka eivät nykystandardeilla olekaan luksusta. Budapestiin saa kivaan hintaan lentojakin, eli sinne vaan kylpemään.

  8. Kylpylät on kaupunkilomien suola! Ja mitä ihania helmiä oot löytänyt. Mieluiten kylven juurikin tällaisissa parhaat päivänsä nähneissä rakennuksissa.

    1. Kyllähän näissä henkii historia. Gellert on vuodelta 1918 ja Széchényin rakennus vuodelta 1931. Paikalla on ollut kylpylä paljon pidempään.

  9. Kiva postaus ja upeita kuvia! Budapest on kiva kaupunki ja tuohon kylpylä-puoleen pitää ehdottomasti mennä tutustumaan.

    1. Kyllä kylpylät jotenkin vain kuuluvat Budapestiin. 🙂

  10. Kiva oli nähdä millaista näissä kylpylöissä oikein on. Olin syksyillä Budapestissä, mutta en halunnut käydä kylpemässä, vaikka sitä moni suosittelikin. Päädyin vain kiipeämään Gellertin kylpylän ohi vuorelle.

    1. Ehkä ensi kerralla sitten. 🙂 Näiden rakennusten vuoksi jo kannattaa mennä – siis jos tykkää tällaisista. Minulle näissä parasta on juuri vanha charmi ja historia.