Kuolleen kissan ennusmerkki, vino torni ja kamala katastrofi

Kuolleen kissan ennusmerkki, vino torni ja kamala katastrofi

Kun lähtee päiväretkelle Pisaan, ei koskaan voi tietää, palaako takaisin. Ei palaa. Pohjois-Italiaa kohdannut katastrofi tuli iholle. Koska kahden erinomaisen ulkoilupäivän jälkeen taivas muuttui mustaksi, ei ollut mieltä lähteä vaeltelemaan. Koska Pisaan ei ollut kuin reilun tunnin junamatka, ajattelimme lähteä katsomaan, kuinka vino torni on. On se vino! Tavattoman vino.

Matkalla Monterosson asemalle alkoi sataa. Pientä tiputtelua, suomalaiselle tuttua. Meri kuohui, mutta ei pahasti. Nuoriso leikki vesirajassa, ja kaikki vaikutti ihan normaalilta. Vain rannassa näkemäni kuollut kissa tuntui pahalta.

Juna oli alkuun tunnin myöhässä, sitten puoli tuntia lisää. Vettäkin alkoi tulla siten, kuin vettä voi pahimmillaan ukkosen kera tulla. Kiskoille kaatunut puu, ajattelimme. Pääsimme matkaan housut läpimärkinä, mutta matkaan. Hetken ajattelin, että kuollut kissa, myöhästelevät junat ja ukkosmyrsky olisivat merkkejä jäädä peiton alle lukemaan ja syömään suklaata.

Cingue Terre 461

Cingue Terre 465

Pisassa sade vähitellen lakkasi ja oli mukava ensin kierrellä vähän ylipistoalueella, katsella nuoria ja viattomia, ja sitten ihailla Pisan Duomoa ja kiivetä vinoon torniin. Tulimme tornille ikään kuin takakautta, yliopiston puolelta. Ainakin pääportti näytti olevan täysin vastakkaiseen suuntaan. Torni vaikutti jo kaukaa aika hauskalta kaikessa vinoudessaan.

Cingue Terre 469

Cingue Terre 470

Cingue Terre 476

Kaikkiin alueen kohteisiin piti erikseen ostaa lippu. Ostimme vain duomoon ja torniin. Lisäksi olisi ollut joitain museoita (vai näyttelyitä?) ja duomon edessä oleva melkein pyöreä rakennus, josta koskaan ei minulle selvinnyt, mikä se on. Ehkä se olisi ollut sisältä todella hieno? Älkää kertoko, jos oli. En käynyt siinä sisällä. Jotenkin iski saituus, maksoihan jo pelkkä torniin kiipeäminen yli kympin. Jos joku on ollut siellä, eihän se ollut upea, eihän? Torniin menoa varten annettiin aika (puolen tunnin välein sisäänpääsy), mutta duomoon sai mennä omalla aikataululla.

Cingue Terre 533

katastrofi1

Tornin ylimmältä tasanteeltakaan ei duomosta oikein saa kuvaa, koska se todella on valtava eikä kellotorni ole juurikaan kirkkoa korkeampi.

Tornin kaltevuuden huomasin heti sisään astuttuani. Kierreportaissa myös huomasin kaltevuuden, mutta oma tasapainoelimeni ei kyllä kertonut, mihin suuntaan kallellaan missäkin kohdassa olin. Marmoriset portaat olivat kuluneet ihmisten kulkureiteiltä kuopille. Välillä kulkureitti oli ulko- välillä sisäreunalla, kaltevuuden mukaan.

Cingue Terre 518

Cingue Terre 512

Cingue Terre 504

Odotin tornilta mahtavia maisemia, mutta oikeastaan sellaisia ei ollut. Kaupunkinäkymät Pisaan eivät olleet minusta kovin erityiset. Muutenkin Pisan-kuvani ovat kaikki jotenkin ankeita. Niin vain sateinen ja harmaa sää tekee kaupungista kuin kaupungista jotenkin etäisen ja kylmän.

Kun lähdimme Pisasta takaisin, oli juna taas myöhässä. Raiteille kaatuneita puita, ajattelimme edelleen. Ja mielessä kummitteli se kissa: olisitte vain jääneet kotikylään pois pahasta maailmasta. Kohta jo raidekin vaihtui, ja uudella raiteella meidät heitettiin junasta: Tällä ei pääse Monterossoon. Ostakaa uusi lippu La Speziaan menevään lähijunaan. Selvä.

Matkalla La Speziaan saimme selville, että luonto oli ollut voimakkaampi kuin pari raiteille kaatunutta puuta. Monterossoon ei sinä iltana pääse. Yritimme saada hotellia, mutta taksikuskit sanoivat kaikkien olevan täynnä, ja niihin, jotka eivät ole, ei pääse, koska tiet ovat poikki. Lopulta löysimme itsemme suunnilleen sadan muun kanssa armeijan kasarmilta Punaisen ristin järjestämästä hätämajoituksesta. Saimme sängyt kahdeksan hengen huoneesta, lakanat, peitot, tyynyt ja iltapalaa. Ensin kuivaa sämpylää, sitten mozzarellaa, tonnikalaa, makkaroita ja tölkkipunaviiniä. Vatsa täynnä oli hyvä mennä nukkumaan tietämättömänä oikeastaan mistään.

katastrofi2

En ole ennen enkä jälkeen kasarmimajoituksen nukkunut kaltereiden takana. Italialainen hengissäselviytymisateria sisältää tölkkipunaviiniä, eli ei ruoasta viis, kunhan viiniä. Nakkia syödessä alkoi jo naurattaa. Ei ollut mitään tehtävissä. Olimme jumissa.

Yö oli tavattoman levoton. Ihmiset meluisia käytävällä, meluisia huoneessa (kuinka montaa lajia kuorsausta voi olla olemassa?). Kännykät soivat läpi yön. Perheet ja sukulaiset osasivat olla huolissaan. Me emme vieläkään. Aamulla otamme junan hotellille, eikö?

Emme ottaneet. Junat eivät edelleenkään kulkeneet, lautat eivät lähteneet merenkäynnin vuoksi, ja lehdistä sai lukea teiden katkenneen, mutavyöryjen syöksyneen läpi joidenkin Cinque Terren kylien. Illalla hotellit olivat täynnä, mutta aamulla saimme hotellin seuraavaksi yöksi, olihan selvää, että olemme motissa, vankina La Speziassa, joka onneksi on ihan kiva kaupunki.

katastrofi3

Cingue Terre 584

Cingue Terre 578

Uutisten katsominen hotellilla paljasti koko totuuden. Koko hirveyden. Useita ihmisiä oli kuollut, mutavyöry oli todella voimakas. Autot valuivat pitkin katuja, kasautuivat röykkiöiksi, hautautuivat mutaan. Omaan hotelliimme ei edelleenkään saanut yhteyttä. Koko Monterossosta olivat sähköt ja kaikki tietoliikenneyhteydet poikki. Vihdoin yöllä hotellin omistaja Valentina soitti ja kertoi korkealla vuoren rinteessä sijaitsevan hotelli Casa dei Limonin olevan kunnossa, mutta kylän ei. Pahimmillaan mutaa on kaksi metriä taloissa sisälläkin.

Sitäkin seuraavana päivänä junaliikenne Cinque Terren alueelle oli edelleen täysin poikki. Lautalla pääsimme Monterossoon sillä ehdolla, että emme poistu laivasta. Carabinieri on sulkenut keskustan. Lauttaan lastattiin La Speziassa muutama kuutio pullovettä ja ruokaa. Naapurikylä Vernazza oli kokenut vastaavia kauheuksia. Valentina lupasi tuoda tavaramme satamaan. Olisihan ne joutanut saada joskus myöhemminkin, mutta toki lentolippujen ja passien saaminen oli helpotus.

Kylän näkeminen ei sensijaan helpottanut mitään. Kamala tuho ja hävitys. Rannassa murskaantuneita autoja, raivaukseen käytettiin vielä lähinnä traktoreita. Kuollut kissa olikin erilainen ennusmerkki kuin luulin. Sekä Vernazzaan että Monterossoon tuli vapaaehtoisia lapioin varustautuneina. Tuntui pahalta itse vain jatkaa matkaa. Sen kuitenkin teimme, koska kuulimme, että laivalla pääsisimme Levantoon, josta junayhteydet pohjoiseen päin toimivat jo.

La Speziassa tapaamamme saksalaispariskunnan hotelli tuhoutui. Heidän ei kannattanut lähteä hakemaan tavaroitaan, koska niitä ei ehkä enää ollut. Heidän autonsa on ilmeisesti turvassa, mutta ennen kuin tiet ovat kunnossa, voi mennä viikkoja. Paikoin tiet olivat täysin poikki, siis haljenneet. Kertoivat junasta matkalla Firenzeen ja sieltä kotiin Frankfurtiin, että ehkä kuukauden kuluttua tulevat hakemaan autonsa. Myös Valentinan asunto Monterossossa tuhoutui täysin. Hänen talonsa jossain toisaalla säilyi. Entä muut Monterosson ja Vernazzan asukkaat? Heidän kohtaloistaan emme tiedä. Oli aika pysäyttävää istua junassa kohti Milanoa ja ajatella, että olemme hengissä, emme edes kateissa, kuten muutama turisti vielä paria päivää mutavyöryjen jälkeen oli. 

Cingue Terre 591

Cingue Terre 592

Ehkä itku tulee myöhemmin, ajattelin silloin. Ehkä se tulee vasta kotona, kokonaan turvassa. Se tulee nytkin, kun kirjoitan näistä vanhoista muistoista. Päätin silloin, että tulen takaisin. Cinque Terrellä on liikaa annettavaa, jotta jättäisin sen niihin kahteen päivään, jotka ehdin siellä viettää. Jälleenrakennuksen jälkeen ihmiset tarvitsevat myös turistien rahoja. Meillä jäi myös lasku Valentinalle maksamatta. Edelliskesänä kerroinkin, että palasimme maksamaan velkamme. Vein myös äitini kapuamaan samoja rinteitä. Ne olivat tunteellisia hetkiä. Oli myös hienoa nähdä, kuinka Monterosso oli kuin entistä ehompi. Jälleenrakennuksesta kertova video on vaikuttava. Rinteillä maanvyöryjen jäljet näkyivät vielä.

Next Post:
Previous Post:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.