Sain viikko sitten sunnuntaina kuningasidean (vai prinsessaidean, koska olen tyttö?): haluan joulumarkkinoille! Ja kun minulle tulee matkoihin liittyvä halu, aika usein myös toteutan sen. Saksassa olen markkinoilla ollut, joten piti selvittää, missä olisi kohtuullisen lentomatkan päässä muita vähintään yhtä kivoja. Budapestissa! Loistavaa! Lufthansan vaihdollinen lento Budapestiin olisi ollut 200 euroa. Onpa halpa! Vielä viikkoa ennen lähtöä. Siihen aikaan hinnat usein jo pilvissä. Tyhmänä en varannut heti vaan odotin maanantaihin – ja hävisin 30 euroa. Aika kohtuullisella hinnalla selvisin silti, ehkä. Luulisin.
Eihän näissä minun matkoissani mitään järkeä ole. Flunssa vienyt kokonaan ääneen. Hädin tuskin saan kuiskailtua. Töiden jälkeen lähtö maanantaina, kaikki kamat silittämättä ja pakkaamatta, kun tulen töistä, tunti aikaa lähteä kentälle. Mutta siellä olin, ihan ajoissa loungessa juomassa (lämmintä) valkkaria. Mutta kun minä halusin! Aikaa perillä olisi olla maanantai-illasta (todellä myöhään, nukkumaanmenoaika) keskiviikkoiltapäivään, mutta kun naisen on mentävä, hänen on mentävä. Lentokentältä soitin kotiin, että olisi muuten New Yorkin lentoja todella halvalla, mennäänkö. Kun kone nousi, en tiennyt, onko lennot varattu vai ei.
Otin kaikkein halvimman lipun ja matkustan siksi käsimatkatavaroilla. Ihme, mutta kahden yön matkan kykenen siihen. Minulla kun helposti on laukussa viidet kengät ja kaikkea muuta olennaista. Ei kaltaiseni humanistihämy opi, vaikka matkustaa reilut sata päivää vuodessa. Muru Mou -blogissa juuri kerrottiin kolmen kuukauden matkasta 15 kilolla, ja Siveltimellä-blogin Sanna lähti kolmeksi viikoksi Amerikkaan käsimatkatavaroilla. Siinä ehkä painorajat paukkuivat, mutta jos osaa hämätä ja näyttää, että kevythän tämä on, ei kukaan osaa epäillä.
Olin matkakaverin kanssa Budapestissa 1,5 vuotta sitten pääsiäisenä. “Onko sulla passi?” No ei, kun se on Schengen-maa. Ai niin. Joo, tarkistin. Voin mennä henkkareilla. Mikä raha siellä on? Ai niin, Unkarissa ei ole euroa. Muistatko sen kurssin? No en todella. Matkakaveri vei kentälle. Naureskeli, että typerä “mikä maa, mikä valuutta” -sanonta ei ainakaan kohdallani ole kovin kaukana, kun rouva on aivan pihalla ja googlailee forintin kurssia siinä matkalla. Nyt tiedän, että 6000 on on noin 20 euroa. Se on ihan hyvä tietää. Se on kallis todellakin viinilasiksi, mutta sopiva lentokenttätaksin hinnaksi. Se on paljon lounaasta, mutta sopiva – no en tiedä mihin.
Mutta kun on mentävä.
Lentokoneessa teen töitä. Ja juon vähän viiniä. Kiitos Lufthansa hyvästä kolmioleivästä ja jääkylmästä viinistä. Hiukan ärsyttää, että otettuani saapikkaat pois jalasta kinttu tarttui lattiaan. Jonkun purukumihan se siinä. Laitoin purkan päälle lehden, mutta sukka mukavasti tarraa siihen, mihin sen satun laskemaan. Kohta gummi on mun nahkasaappaassa ja sitten seuraavissa sukissa jne. Mutta nyt en jaksa välittää. Aamulla lähden oppaan* kanssa kiertämään Budapestia. Tunnetuimmat nähtävyydet olen ehkä kiertänyt jo silloin pääsiäisenä ja käsivarren mittaiset munkit syönyt. Toivottavasti nyt näkisin jotain muuta, jotain vähän undergroundia. Tai ainakin niitä joulumarkkinoita. Voin sitten Malediiveilla joulua yksin viettäessäni muistella joulun tunnelmaa kaukana Euroopassa.
Frankfurtin kentällä osallistuin matkachatiin. Tai olisin osallistunut, mutta olin perillä juuri chatin päätyttyä. Jos olet Twitterissä ja kiinnostunut matkailujutuista, olet tervetullut osallistumaan matkachatiin aina maanantaisin kasilta Suomen aikaa. Ensi viikolla (30.11.) olen muuten mukana co hostina (Mikä se on suomeksi? Kanssajärjestäjä? No ihan sama, mutta mukana kuitenkin!) juttelemassa matkailusta Lähi-idässä. Nauratti siinä lasillisella istuessani, että iPadini löysi itsensä suoraan johonkin wifi-verkkoon. “Kotini on siellä, missä laitteeni yhdistää suoraan verkkoon”, lohkaisi chatin lopputiimellyksessä Leena-Mari Lonfon and beoynd -blogista.
Pimenneestä Saksan illasta jatkoin matkaa Budapestiin. Ai niin, ja ne New Yorkin lennotkin on varattu.
Hotelli Mercure City* on ihan ytimessä, Vaci Utcalla, Budapestin ehkä tunnetuimmalla kadulla. Taksi kentältä maksaa reilut 20 euroa. Sen onneksi voi maksaa kortilla, koska kentällä ei ollut automaattia. Ei vaihtokurssi paha ollut, mutta tiesin saavani kaupungilta aamulla paremmalla. Julkisillakin pääsisi, mutta pitäisi vaihtaa välinettäkin matkalla. En illalla jaksanut.
Huoneessani on hedelmiä ja herkkuja. Muka nälkäisenä ahmin niitä. Kuinka ihania suuhun sulavat macaronasit ovatkaan. Kaupungin ydin ei ole ihan hiljainen maanantai-iltanakaan mutta nukahdan suurkaupungin yöhön. Onnellisena.
*Yhteistyössä Magyar Turizmusin kanssa
7 comments
Ihana! Niin tykkään sinun asenteesta kun on pakko. Mun pitää käyttää tätä pakotusta myös syynä reissuihin. Ei ole muita syitä kuin että haluan, ja että nyt on pakko. Tällä hetkellä pakko on katsoa mistä kohteesta sen Adelen konserttilipun saa ja sitten hommata sinne ne lennot. Vain, koska haluan ja täytyy. ^^
P.s Budapest on ihan minun suosikki!
Niin, kun naisen on mentävä, sen on mentävä. Kun tulee tunne, että reissuun on päästävä, sinne on päästävä. Ihan vain koska haluan ja koska voin. Todellakin lähdet konserttimatkalle. Ihan vain, koska haluat ja voit. 🙂
Kyllä tuo “pakko” on tuttu tunne – aina ei vain pysty sitä seuraamaan. Budapesti on mielestäni ihana – sinne on usein edullisia lentoja.. ehkä pian uudestaan 🙂
Budapest on todella ihana. Olin nyt toista kertaa ja näin vähän eri kulmia kuin viimeksi.
On niin totta, että aina ei pysty sisäistä pakkoa noudattamaan, mutta voi sitä onnea silloin, kun pystyy!
Sano muuta, ei pysty ei!
Budapest on ihana! Oltiin juuri vuosi takaperin siellä joulumarkkinoilla. Tykkäsin kyllä isosti kaupungista! Seuraavalla kerralla voisin mennä Budapestiin kesäaikaan.
Ja sun asenne <3 Mutta kun on mentävä.
Niin, kun on mentävä. Kun on maankiertäjyys verissä, tulee näitä pakkoja. “Rintaa pakottaa, sydän tahtoo lentää”, laulaa Pelle Miljoona. Se se tunne on.