Tulimme Fesiin auringon jo laskettua, siis pimeällä. Auto piti jättää medinan (vanha kaupunki) ulkopuolelle, ei kauas hotellilta, mutta pieni kävelymatka sai paikan tuntumaan aivan hirvittävän kaoottiselta. Tie päättyi, tämä sumppu oli täynnä autoja, busseja, ihmisiä, kärryjä – ja lampaita. Väsyneenä tällainen härdelli, ihmisten äänekkyys ja kovin paljon suomalaisesta järjestäytyneisyydestä poikkeava meininki tuntui jopa ahdistavalta. Halusin hotelliin turvaan – ja myös pysyä siellä.
Kun hotellin omistaja ehdotti, että hän voisi hankkia meille seuraavaksi päiväksi oppaan, tartuimme heti tarjoukseen. Toisaalta kaaos jäsentyisi paremmin sellaisen kanssa, joka tuntee paikat. Muistimme myös Algerin Casbahin ja sen, miten mahtava kokemus hyvän oppaan kanssa oli. 25 euroa puolen päivän opastuksesta tuntui edulliselta. Ei sittenkään kannata mennä Marokkoon asti vain lojumaan hotellissa.
Aamulla tuntui, ettei oppaalla ollut alkuunkaan samanlaista ajatusta päivästä kuin meillä. Johonkin olisi pitänyt lähteä autolla. Ei meillä avaimiakaan ollut mukana, joten ehdotimme taksia. Luulin, että lähdemme etsimään taksia, mutta huomasin pian, että olemmekin medinan sydämessä jalkaisin ja koko ajatus autosta on hylätty. Ilmeisesti opaskin oivalsi, että juuri sitä halusimme.
Medina on sokkeloinen. Muistaakseni se on alle neliökilometrin kokoinen, mutta siltä ei tuntunut. Välillä huomasin tuttuja paikkoja, eli jouduimme kulkemaan samojakin reittejä, mutta oppaan kanssa näimme aivan valtavan paljon. Kaksin emme ehkä sittenkään olisi lähteneet eksymään vaan kartan kanssa yrittäneet suunnistaa. Opas todella oli hintansa arvoinen. Paljoa hän ei puhunut, mutta näytti paikkoja, joihin emme itse olisi osanneet hakeutua.
Medinassa on kaupan kaikkea. Supermarketit eivät vielä ole vallanneet Marokkoa, vaan tavallinen väki käy ostoksilla nimenomaan soukeissa. Siinä vain lihakaupan virkaa toimittavan kioskin ikkunassa roikkuvat ruhot ovat aika pysäyttäviä, mutta nopeasti kaikkeen tottuu. Siinä silmien alla paloiteltava kameli taisi olla tällä kertaa ensimmäinen kosketukseni elintarvikekauppaan. Hetkeksi hätkähdin. Sitten oli palautettava mieleen, että olemme Afrikassa, muslimimaassa, verrattain kaukana kotoa.
Paljon muutakin selviää paikallisesta kulttuurista sen perusteella, mitä on myynnissä, mitä ihmiset ostavat. Mielenkiintoinen oli pieni kujapahanen, jolla myytiin tarvikkeita elämän suuriin tapahtumiin. Kuvassakin oleva tuoli liittyy häihin. Morsianta (ja ehkä myös sulhasta, en muista) kannetaan tuollaisella ikään kuin valtaistuimella. Viereinen myyntipiste hoiti arkkukauppaa. Esillä oli yksi aika rouheasta laudasta nikkaroitu pienikokoinen arkku. Oppaan mukaan vain naiset haudataan arkussa. Miehet vain kääritään liinoihin.
Eläviä eläimiä oli kaupan verrattain vähän. Joitain kanoja oli häkeissä – ja tietenkin lampaita. Lampaita oli myynnissä länsimaisen ostarinkin pihalla, pitäähän juhlaa varten joka perheellä olla lammas. Siitä kolmannes syödään itse, kolmannes jaetaan sukulaisten ja ystävien kanssa ja kolmannes annetaan köyhille. Näin mies jostain luki. Mutta niihin soukin lampaisiin vielä: vaikka olivat kaukana laitumelta, ehkä vähän stressaantuneita kuljetuksesta, ne elivät itselleen aika tyypillisesti. Kaksi sarvipäätä otti erää keskenään. Toinen peruutti pari metriä, juoksi täysillä päin. Kuului vain kumea muks.
Fesin medina on muistaakseni mukana Unescon maailmanperintölistalla, kuten monet vanhat kaupungit ympäri maailmaa ovat. Fesin medinassa on paljon kaikkea muutakin mielenkiintoista, josta lisää ensi kerralla. Kaikkea en pysty itsekään sulattamaan kerralla. Siksi jututkin tulevat paloina.
