Silloin, kun maailma vielä oli auki, viimeinen kohteeni oli Kambodža. Olen kuukausia kaiholla muistellut tuota matkaa. Se oli omalla tavallaan hirveän raskas pitkien siirtymätaipaleiden vuoksi, mutta toisaalta aivan mielettömän antoisa. Aloitin Siem Reapista ja Angkorin temppeleistä. Ajelin skootterilla, mitä rakastan, asuin mielettömässä teltassa, jossa oli oma uima-allas, fiilistelin temppeleillä ilman mitään paineita nähdä oikeastaan mitään, koska olin tunnetuimmilla paikoilla käynyt aikaisemmin. Saatoin vain ajella ympäriinsä, pistäytyä jossain, jos siltä tuntui, ja taas jatkaa matkaa. Olin pari päivää Koh Trongin saarella keskellä Mekongia. Yhden hotellin ja parin majatalon lisäksi saarella ei ollut mitään muuta turistiasiaa. Se oli asutusta, peltoja, härkävankkureita, autioita rantoja. Tanssin yksin auringonlaskussa rannalla, jonka hiekka oli päivällä liian polttavaa käveltäväksi.
Koh Trongilta ajelin tuktukilla Kratieen. Minulla ei ollut oikeastaan mitään käsitystä, mikä koko paikka on, mutta olin nähnyt kuvia ihanasta siirtomaatyylisestä hotellista. Eihän se keskellä ei mitään voi olla, eli jotain nähtävää oletettavasti sen lähettyvillä olisi. Myönnettäköön, että eipä ollut paljon, mutta paikassa oli silti jotain hyvinkin kiinnostavaa, olihan se oikeasti niin autenttista Kambodžaa, etten ollut moista ennen nähnyt. Kylä on sellainen, kuin suurin osa kylistä Kaukoidässä: maantienvarren mopokorjaamot ja baarit, pankki ja teleoperaattorin liike, markkinat, temppeli, yksi täysin paikkaan sopimaton trendikahvila, kortteli tai pari asutusta tien molemmilla puolilla pellon (ja tässä tapauksessa myös joen) suuntaan, ja ennen kuin huomaakaan, kylä on loppunut ja pian tulee seuraava .
Markkinat ovat kiehtovia. Elämänmeno on niin erilaista kuin meillä. En vieläkään ole tottunut maassa vain pressun päällä pilkottaviin lihoihin ja kaloihin, jaloissa jolkottaviin katukoiriin, ahtaiden kojujen välissä mopoiluun. Toisaalta tekisi mieli mennä lähimpään kojuun ja ostaa itselleni loma-asuksi samanlainen (anteeksi nyt kaikki, mutta minusta) pyjamalta näyttävä pastellisävyinen housuasu, joita naiset paljon näyttävät pitävän. Mutta koska länskärit eivät moisissa kulje, en tiedä, miten siihen suhtauduttaisiin. Toisaalta koot ovat epäilemättä myös niin pieniä, että lähinnä näyttäisin pinkkiin kokovartaloihokkaaseen pukeutuneelta, että se siitä ideasta. Kratiessa huomioni kiinnittyi myös pariin jäljellä olevaan siirtomaatyyliseen rakennukseen, jotka näyttävät kokevan kovaa vauhtia saman kohtalon kuin muut samanlaiset ennen niitä.
Yksi siirtomaatyylisistä rakennuksista on edelleen täydellisessä kunnossa. Se on hotelli Le Relais de Chhlong*, kohta satavuotias rakennuskaunotar Mekongin rannassa. Se on yksi viehättävimmistä hotelleista, joissa koskaan olen ollut. Joskus hotelli voi olla sellainen, että sieltä ei oikeastaan edes haluaisi lähteä mihinkään. Le Relais de Chhlong on juuri sellainen. Henkilökunta on ihanaa, ruoka hyvää (muualla en olisi kyllä edes uskaltanut syödä), puitteet ihan älyttömän nätit. Tätä hotellia varten otin silkkimekonkin mukaan. Halusin saada kaiken irti tästä ihanuudesta. Vaikka hotellin puitteet ovat tällaiset, kukaan ei voisi ajatellakaan pönöttävänsä siellä. Hotellinjohtajan sihteerikin makoilee milloin pöydällä, milloin joogaa asiakkaan vieressä terassin sohvalla. “Sihteeri” on siis kissa.
Kratie ei ehkä ole paikka, josta aloittaisin Kambodžaan tutustumisen, mutta kun maa alkaa tulla tutuksi ja haluaa mennä pois turistivirroista, voisi Karatie silloin olla mainio. Kylässä näkyi olevan myös pari majataloa, joiden hinta on epäilemättä paljon Le Relais de Chhlongia halvempi. Voisin melkein sanoa, että murto-osan sen hinnasta, jos siis haluaa majoituksesta pihistää. (Halvimman huoneen näkyy saavan vitosella.) Mutta laatuunsa nähden pitäisin sitä edullisena: halvimmat huoneet ovat alle 90 euroa ja kuvissa näkyvä sviitti Mekong-näköalalla satasen.
* Majoitus saatu (Maads)
8 comments
Ihania kuvia toisesta elämästä😭 Jos antaa itselleen luvan, voi melkein tuntea nenässään katukeittiöiden tuoksut, nähdä vilinän, kuulla mopojen tööttäilevän….mutta olen onnistuneesti sulkenut mieleni niiltä ajatuksilta, koska elämä olisi sietämätöntä, jos vaan odottaisi matkaa, jota ei koskaan tule. Ajattelin kesällä, että varmaan voi joskus huhtikuussa lähteä kuukauden reissulle Vietnamiin, mutta eipä se siltä enää näytä. Eivät edes taitaisi päästää meitä maahan juuri nyt🙄
Nimenomaan, toisesta maailmasta. Siitä, joka joskus oli. En uskalla enää edes unelmoida mistään, kun ei ole mitään käsitystä, milloin maailma taas aukeaisi (ja olisi turvallinen). Rokotetta odotellessa…
Kuulostaa ja näyttää kivalta paikalta. Kratie vaikuttaa paikalta, jossa olisi mukava hengähtää muutama päivä kesken hektisen matkan. Näin iltojen pimetessä tulee kyllä väkisinkin mieleen, että olisi mukavaa lähteä jonnekin lämpimään…
Kratie vaan on sellainen, että sinne ei osu ihan vahingossa ja ohimennen. Sinne pitää oikeasti haluta. Mutta olen onnellinen, että halusin. Siellä oli hyvä olla.
On tämä aika vaan niin kummallista. Vuosi sitten olisin lukaissut tämän läpi ja todennut, että ihan kiva mutta en mä tuonne mene. Nyt olen lukenut kaksi kertaa ja tutkinut kuvat tarkkaan, käynyt hotellin omillakin sivuilla ja miettinyt, että olisipa upeaa kun pääsisi tuonne, voisin lähteä vaikka heti ja lillua uima-altaassa, kävellä kylänraitilla, nauttia auringon kypsyttämiä hedelmiä, kulkea markkinoilla… Ilman muuta ottaisin parhaimman sviitin, koska se on niin edullinen.
Jos sellainen ihme tapahtuisi, että Kambodža avaisi rajansa, ottaisin ja lähtisin ilman muuta! Siitäkin huolimatta, että olen tähän asti vältellyt maata ihan sen takia, että en halua yhdenkään paikallisen katsovan tällaista yksin matkustavaa keski-ikäistä länsimaista miestä ja vetävän vääriä johtopäätöksiä siitä, miksi olen heidän maassaan käymässä.
Matkablogit ovat, ymmärrettävää kyllä, hiljentyneet kovasti, mutta tällainen postaus todella piristää. Saisiko niitä lisää? Eikö tänäkin aikana olisi kirjoittamisen aihetta, vaikka menneiden matkojen parhaita paloja, tai kohteita/paikkoja, joihin haluaisit palata tai joita et ehkä ole vielä nähnyt, mutta menet sitten joskus, kun pääsee?
Euroopan ulkopuolella on muuten tällä hetkellä viisi maata, jonne suomalainen voi matkustaa ilman testituloksia, karanteeneja tai muita kommervenkkejä. Brasilia, Dominikaaninen tasavalta, Meksiko, Pakistan ja Tansania. Että aika vähän on valinnanvaraa. Ja Sanna suuttuu jo näistäkin.
Kyllä minä edelleen yritän koko ajan jotain julkaista. Vielä on kertomattomia tarinoita. On itsellä niin ristiriitainen olo, kun tavallaan kivistää muistella aikaa, jolloin oltiin vapaita, ja tavallaan on ihana elää muistoja, jotka kuitenkin on saanut tallennettua.
Olipa ihana lukea ajatuksiasi postauksesta. Se herätti sinussa juuri niitä ajatuksia, joita toivoin sen ylipäätään herättävän. Kambodzassa on niin monipuolisesti kaikkea, ja monesta muusta kohteesta on kirjoituksiakin epäilemättä runsaasti. Tuo helmikuinen viikko oli rankka mutta ihana.
Vaikka suomalaisena voisin matkustaa helpolla, tulee eteen paluun ongelma. Karanteenia en vain voi pitää. Siihen on vahva esimiehen vastaus.
Nythän THL sallii tuon vapaaehtoisen “karanteenin” katkaisun testituloksilla. Eli ulkomailla testiin ennen Suomeen tuloa, ja sitten 72 tunnin Suomessa oleskelun jälkeen toiseen testiin. “Jos molempien testien tulos on negatiivinen, voit lopettaa omaehtoisen karanteenin.” Jos esimiehesi seuraa tarkasti THL:n ohjeita, niin kaipa tämäkin sitten kelpaisi hänelle? Ei kai sentään ihan mielivaltaisesti voi esimieskään valita mitä THL:n ohjeita noudatetaan ja mitä ei…
Istanbulin kentältä saa testin odottaessa 30 eurolla, mutta kotimaassa se maksaa kai 300 euroa. Että onhan se aikamoinen lisäkustannus. Olisiko silti mahdollista yrittää kerätä joulun ja uuden vuoden ympärille edes jonkin verran lomapäiviä niin, että pääsisit reissuun ja sitten voisit sen nelisen päivää kotoilla ennen töihin paluuta?
Säännöt vaihtuvat niin tiuhaan, että eihän niissä mukana pysy. Joskus tässä lokakuussa tosiaan taitaa muuttua enemmän testiperusteiseksi. Tuota pitää harkita vahvasti. Mutta olennaista olisi löytää myös kohde, jossa tartunnan saamisen riski ei olisi suuri. Tällä hetkellä en tiedä, minne uskaltaisi edes lähteä. Eilen kuulin juuri uutisista, että Napolin ympäristössä tilanne on paha. Elokuun alussa maakunnassa tartuntoja oli suunnilleen saman verran kuin Suomessa. Tilanteet muuttuvat nopeasti. Siksi ei uskalla oikein mitään varata edes. Nyt jo parien lentojen rahat sisällä lentoyhtiöissä. Ei oikein rahat riitä tällaiseenkaan. 🙂