Kyllä olisin kaivannut kaikkien Kotor on ihana! -tyyppien vinkkejä, kun hyppäsin bussista Kotorissa. Oli pakko paeta Budvasta. Seuraavana päivänä lähtisin kokonaan, mutta silti halusin hetkeksi pois jo ennen sitä. Myönnän: minulla oli jonkinlainen Montenegro sucks -vaihde päällä. Epäkohteliaat ihmiset, käsittämätöntä vauhtia juoksevat taksamittarit, viini jäillä, raaka sipuli ainoana lisäkkeenä, törkyiset vessat ja jotenkin ei vain minun meininkini Budvassa sai tuomitsemaan koko maan.
Kotor näytti yhtä turistiselta kuin Budva. Vahva asenteeni nousi pintaan. Lähdin kuitenkin kävelemään sinne minne muutkin. Missä täällä nyt on se ihana? Tätä mietin joka askeleella. Onhan Kotorinlahti nätti. Vuoret nousevat sen molemmin puolin, aallot lyövät rantaan, kahvilat ja ravintolat sen rantamilla eivät ole mauttomia. Rannat ovat pieniä ja täysiä, mutta en minä rannalle ollut tulossa. Muistin viime kerrasta jostain vuosien takaa, että jokin linnoitus ja vanha kaupunki täällä olisi.
Käveltyäni 2,5 kilometriä mikään ei ollut muuttunut. Siinä se oli, merenlahti. Lomalla olevia ihmisiä. Terassilounaita varjossa. Istahdin alas ja avasin karttasovelluksen. Olin kävellyt pitkän matkan ohi vanhan kaupungin. Miten se on mahdollista? Onko se niin pieni? Olin varmaan ollut niin jossain minä kyllä, en minä, onkohan tämä nyt -jupinoissani (Kyllä, myönnän. Ehkä tunnistat fiiliksen?), että niin vain olin määrätietoisesti marssinut eteenpäin. Oli pakko pysähtyä lounaalle, koota vähän naurettavaa itseäni ja palata kiltisti takaisin.
Olihan siellä rinnettä korkeuksiin kipuava linnoituksen muuri. Ei sen pitäisi kovin helposti ohitettava olla. Vanhan kaupungin portit sentään ovat rannan puolella aika huomaamattomia aukkoja, ehkä kuin johonkin nähtävyyden pihaan niistä pääsisi. Jotenkin aika mitätöntä siihen nähden, että Kotor on Unescon maailmanperintökohde ja epäilemättä siksi myös niin suosittu. Onhan se nätti.
Mutta Kotor on kuin Budva siinä, että kaikki on hirveän turistista. Liikkeet myyvät piraattituotteita (käsilaukkuja ja huiveja ainakin roikkui ovien pielissä) ja käsittämätöntä turistiroinaa, jota kukaan ei tarvitse. Löysin yhden ainoan paikallisten valmistajien vaatteita myyvän puodin. Siellä oli ihana mekko, joka oikeastaan huutelee perään vieläkin. Valitettavasti pitkän reissun budjettiin 160 euroa olisi tehnyt liian ison loven. Mutta tällaista vastaavaa kaipaisin enemmän. Satamassa oli taas risteilyalus, tällä kertaa Azmaran, joka tuo mukanaan maksukykyisiä turisteja, jotka eivät suinkaan tarvitse feikkivuittonia. En tiedä, haluaisin uskoa, että mitä enemmän puhutaan vastuullisesta matkailusta, sitä enemmän alettaisiin myös tarjota paikallisia tuotteita, koska kiinnostusta uskoisin olevan. Ei paikallisen tarvitse olla kallista – ja vaikka kiinalaiskamaa kalliimpaa olisikin, kyllä sille ostajia löytyisi. Vai mitä ajattelet?
Ajatus pienestä veneretkestä kauniissa maisemissa lahdella kiehtoi minua. 1,5 tunnin retki olisi ollut 15 euroa. Varsin edullista, ajattelin. Mutta aika liukuhihnahommaltahan se vaikutti: lähtöjä on 1,5 tunnin välein, kierros minuuttiaikataulutettu. Kolmen tunnin retki olisi epäilemättä ollut kivempi, hintakin vain 30 euroa. Näin kai turismiteollosuus toimii: hommataan yhteiset mainokset ja yritetään jokainen kalastella ohi kävelevät omaan veneeseen. Kun asiakas vielä epäröi, aletaan kalastella seuraavaa.
En tiedä sinusta, mutta minulla on jotenkin kauhean hankala olla, jos olen paikassa, jossa en viihdy. Jo tämä retki Kotoriin sai hengittämään vapaammin. Kotorissa meininki on kansainvälisempi, palvelu keskimäärin vähän parempaa ja vessat siistimpiä. Jos näille kulmille Montenegroa lähtisin rantalomalle, ehdottomasti Kotor ennemmin kuin Budva. Rannat ovat pienempiä, minikokoisia suorastaan, mutta ilmapiiri on tyylikkäämpi, väenpaljoutta ei samalla tavalla ole, mutta hinnat kuitenkaan eivät ainakaan ravintoloissa ole nopealla vilkaisulla yhtään kalliimmat.
13 comments
Samaa mieltä kanssasi, ennemmin Kotor kuin Budva. Siitä huolimatta olen iloinen, että emme tähdänneet ihan keskeisesti Kotoriin, vaan haimme majapaikkamme aikalailla syrjemmästä, eli majoituimme pienessä perhemajoitukssa Radovicissa. Tämän mahdollisti meille se, että olimme automatkalla ja meillä oli koko ajan oma auto ja omat tavarat, Suomesta asti. Viivyimme muutaman yön ja niiden aikana ehdimme käydä Kotorissa totta kai ja kiivetä rauhassa ylös linnoitukseen. Yhtenä päivänä ajoimme Lovcenin luonnonpuistoon, se oli upea maisemiltaan ja serpentiinitie oli sinne huikea. Yhdet parhaista auringolaskukuvistani koko matkalta ovat juuri sieltä. Parina päivänä kiertelimme Kotorin lahtea ja poikkesimme esimerkiksi Tivatissa ja Perastissa, viivähdimme pari tuntia yhdellä rauhallisella uimarannalla, lounastimme rantaravintolassa ja muuten katselimme vain ympärillemme. Kotorin lahti tarjoaa mahdollisuudet kaikkeen tähän. Itse Kotor saattaa risteilylaivojen pysähdyspaikkana olla tupaten turisteja täynnä.
Uskoisin sinun kuvailleen täydellisen tavan tutustua alueeseen. Koska olin yksin ja viime tipassa katselemassa vuokra-autoja, hinnat olivat liian kovat. Olisin ehdottomasti halunnut lähteä ajelemaan kauniita maisemareittejä. Budva on kamala. Kotor paljon vähemmän huono, oikeastaan ihan kiva, vaikka ruuhkainen. Uskon, että juurikin pienemmässä paikassa majoittuminen ja sieltä retkeily olisi parasta tuolla. Saisi parhaat palat ja voisi vältellä huonoimpia.
Juuri katsoin Turkish Airlinwsin koneessa Destinations videota, jossa oli 2,5min pätkiä eri matkakohteista. Myös Montenegro ja Kotor löytyi.. Helsinkikin ♥️
Tuollaisiin videoihin saa kivasti tiivistettyä kaikki parhaat puolet. Synnyttävät epäilemättä uusia matkustustarpeita.
Parasta Kotorissa on huikeat näkymät linnoituksen huipulta ja Lovcenin kansallispuistoon johtavalta tieltä Kotorinlahdelle. Kävin Kotorissa useita kertoja asuessani Montenegrossa. Ihan Kotorissa en yöpynyt koskaan, mutta asustelin pari kuukautta Budvan ja Kotorin rajalla.
Voi ei, olisi siis pitänyt kiivetä linnoitukselle. Olen joskus blogistasi katsonut upeita maisemakuvia Montenegrossa. Itse asiassa ne mielessäni koko maahan menin. Mutta petyin, koska olin typerä ja pysyttelin vain rannikolla. Seuraavalla kerralla ehdottomasti vuokraan auton ja lähden vuorille ja rannikolla pienemmille paikkakunnille. Kyllä Montenegro vielä ansaitsee mahdollisuuden.
Kiva kuulla, että tykkäsitte Kotorista enemmän kuin Budvasta. Montenegro on alkanut kiinnostelemaan, kun Kroatiassa olen jo ollut ja sieltä pääsisi kätevästi naapurimaihin. Tämä menee korvan taakse.
Luin kanssa tuon postauksesi Budvasta, ja tuollainen kunnon avautuminen nosti hymyn huulille. Mikään ei itseäni sieppaa niin paljon kuin hinnoissa huijaaminen ja huono palvelu, joten ymmärrän hyvin.
Mun oli pakko olla rehellinen Budvasta. Olen lukenut menneeltä kesältä positiivisiakin juttuja, mutta en tavoita niiden fiilistä ollenkaan. Minulle se oli niin pettymys. Kotor oli ihan toisenlainen. Kroatia on kiva, mutta yksin reissaavalle se alkaa olla vähän kallis. Korkeasesongin aikaan osaavat hinnoitella aika hyvin. Siinä oli syy, etten tänä vuonna sinne ollenkaan mennyt, vaikka olin ihan huudeilla.
Minusta se Kotorin ihana on siellä korkeuksissa Kotorin muureilla, jossa aukeaa kauniit maisemat Kotorinlahdelle.
Olin laiska siinä kuumuudessa kiipeämään. Joskus ollaan ajeltu lahdella, ja maasta katsottuna yläs nousevat vuoret obvat myös kauniit.
Olin juuri 2 yötä Kotorissa. Ei se nyt ihana ollut, mutta kiva kyllä. Aika lailla erilainen kuin kuvissasi, kun ravintolat ovat kiinni ja turistit puuttuvat kokonaan. Mutta vanhankaupungin kujilla oli tunnelmallista vaellella ja pysähtyä juttelemaan kissojen kanssa. Hotellissa oli minun lisäkseni yksi pariskunta. Aamulla tarjoilija kysyi, mihin aikaan tahtoisin syödä lounaan ja illallisen, ja mitä ruokaa mahdollisesti haluaisin. Hän tuli sitten kokin kanssa töihin sen mukaan. Upeassa ruokasalissa lounastin yksikseni, mutta puitteet olivat kyllä komeat, olihan hotelli ollut joskus herttuan palatsi. Silti vähän aavemainen fiilis.
Kotor on varmaan aika eri planeetalta silloin, kun sinne pelmahtaa 3 x 3000 risteilyturistia ja vielä seuramatkailijat päälle. Huh. Kaikki olivat nyt oikein ystävällisiäkin – ei kai enää ole varaa muuhun. Silti kaipaan matkailua ennen koronaa, sitä helppoutta, kun voi vaan mennä ilman supertarkkaa etukäteissuunnittelua, maskisääntöjä, suljettuja kuppiloita ja kaikkea muuta. Kuka olisi uskonut, että tämä kestää vuoden, eikä loppua näy vieläkään. Toivotaan nyt silti, että kesällä helpottaa!
Kaikessa on puolensa. Nautin toisaalta itse hurjasti Sintrasta kesällä, kun väkeä oli niin vähän. Upeissa paikossa näki muutakin kuin turisteja, valokuvia saattoi sommitella muuillakin perusteilla, kuin että eivät olisi aivan hirveän täynnä ihmisiä. Oli tilaa hengittää, ei ollut ruuhkia jne. Portugalissa tilanne oli silloin yhtä hyvä kuin Suomessa. Rajoitukset olivat samaa luokkaa kuin meillä viikko sitten, kun ravintolat saivat vielä olla auki ja kaikki käyttivät sisällä maskia. Minä rakastaisin kiertää suurkaupunkeja juuri nyt, kun kaikkialla on hiljaista. Mutta tietenkään en haluaisi olevan niin kuin on. Ajatukset ovat hirveäön ristiriitasia kaikesta.
Ristiriitaisia nimenomaan. Viime keväänä vähän pelotti, kun ei tiennyt tuosta taudista mitään. Tuntui, että ovenkahvaankaan ei haluaisi tarttua kuin hihalla. Mutta nyt kun on vuosi eletty, niin Suomessa tartuntoja on todettu, siis vuoden aikana, 66 006 ja kuolemantapauksia 786. Tuo on väkiluvustamme 1,2 % ja 0,014 %. Minusta käsitteet “yleisvaarallinen tartuntatauti” ja “pandemia” eivät oikein istu tuohon enää.
Toisaalta haluaisin kovasti, että lentokoneessa on vieressäni tyhjä paikka ja että kaikilla on maskit naamalla siellä. Ja auta armias, kun joku saa vesitilkan väärään kurkkuun ja alkaa yskiä…
Ristiriitainen on suhtautumiseni rokotteeseenkin. Niin nopeasti se on kehitetty. Mutta jos se rokote avaa ovet Thaimaahan ja moneen muuhunkin paikkaan, niin…
Kesällä sain nauttia Amsterdamista ja syksyllä Prahasta ilman turistimassoja. Maaliskuinen Lontoo vuosi sitten oli suorastaan aavemainen. Kyllä tämä aika jää mieleen, monellakin tapaa.