Type and press Enter.

Kiinan viisumi – hankinta käy työstä

Kiinan viisumi

Kiinan viisumi on ollut minulle aina vähän haasteellinen. Viime kerralla muutama vuosi sitten kävi jotain ehkä niin noloa, etten tiedä, kehtaanko kertoa. Varsinaiset maailmanmatkaajat  tajusivat silloin kahta päivää ennen matkalle lähtöä, että meillä ei muuten ole viisumeita. En tiedä, mikä täydellinen aivojumi saattoi kahdelle ihmiselle tulla. Jotta haastekerroin kasvaisi vielä vähän, oli tajunnan hetkellä torstai-ilta ja minä passini kanssa Tallinnan-laivalla. Mutta kaikki kääntyi hyväksi. Reissukaverilla oli onneksi kuva passistani. Hän pystyi selittämään tilanteen, hakemaan myös minulle viisumia, ja lähetystössä odotettiin, että tulen taksilla satamasta Kulosaareen passini kanssa. Silloin oli jännitystä vähän turhan paljon.

Nyt olin liikkeellä ihan ajoissa, melkein kolme viikkoa ennen lähtöä. Mutta koska viisumin hakemiseen liittyy jonkin verran erikoisuuksia, ajattelin avata hakuprosessin tässä. Tämä on siis tilanne joulukuussa 2019. Nämä Kiinan viisumi -ohjeet pätevät turistimatkaan, jolla asutaan hotellissa. Työ-, ystävävierailu-, opiskelu- yms. viisumihakemukset poikkeavat ainakin tarvittavilta asiakirjoiltaan. 

Jokaisen viisumin hakijan on kerran viidessä vuodessa käytävä antamassa sormenjäljet Helsingissä, vaikka oma asuinpaikka olisi mikä. Jos hakee viisumia välillä, apuna voi käyttää vaikka matkatoimistoja, mutta tuota sormenjälkihommaa ei pysty ensimmäisellä kerralla kiertämään. Tämä sääntö on tullut voimaan 1.8.2018.

Viisumia haetaan Kiinan Viisumi Palvelukeskuksesta  (osoite Salomonkatu 17 B, 3krs, Helsinki). Hakemuksen jättämistä varten varataan aika täältä.  Ennen ajanvarausta pitää täyttää viisumianomus. Sen löytää samasta osoitteesta. 

Hakemuksen täyttäminen ei ole mikään pikkujuttu. Siinä on kymmenen vaihetta. Viidenteen vaiheeseen mennessä olin saanut tuhrattua aikaa yli tunnin. Ei loppukaan ihan hetkessä sujunut. Hakemuksessa kysytään suunnilleen kaikki mahdollinen pituutta, painoa ja auton merkkiä lukuun ottamatta. Varaudu siis selvittämään muun muassa vanhempiesi syntymäajat ja ammatit, edellisen Kiinan viisumin myöntämispäivä, palkka, koulutus (aloitusaika ja valmistumispäivä), työpaikka ja muutama edellinen, maat, joissa olet vieraillut viimeisten viiden vuoden aikana (päädyin omalla kohdalla 32 maahan).

Hakemukseen pitää ladata uusi, vähintään 6 kuukautta vanha passikuva sähköisesti. HUOMIO! Kuvan on oltava värillinen. Minä en ollut tätä vaatimusta oivaltanut ja olin ladannut mustavalkoisen, jota ei kuitenkaan hylätty ennen kuin palvelukeskuksessa. Hakemustani ei kuitenkaan mitätöity tämän vuoksi. Otin uudet kuvat viisumipalvelukeskuksen automaatissa. Uusi kuva hyväksyttiin, ja hakemukseeni kirjoitettiin jotain mustavalkoisen kuvan kohdalle.

Automaatti ottaa muuten neljä erilaista kuvaa. Ensimmäisessä osasin olla, toisessa katson erittäin hölmön näköisenä luultavasti varpaitani, kunnes kolmanne ja neljännen kohdalla osasin taas skarpata. Automaatti on lisäksi siitä kiva, että tulostettujen kuvien lisäksi yhden valitun kuvan saa toimitettuna omaan sähköpostiin. Neljä kuvaa maksoi 8 euroa. 

Viisumipalvelukeskuksen aukioloajat eivät ole kovin kivat työssäkäyvälle: Maanantaista perjantaihin kello 9.00 – 15.00 voi käydä hakemassa viisumia. Tunnin myöhempään voi käydä noutamassa. Kun varaa aikaa anomiselle, annetaan tunnin aikaikkuna ja kehotetaan tulemaan kymmenen minuuttia aiemmin. Ensin mennään vastaanottotiskille, jossa tarkistetaan, että  mukana on kaikki tarvittava (passi, tulostettu hakemus, valokopio passista, lentoliput, hotellivaraus, tuloste hotellivarauksesta ja valokuva) ja annetaan vuoronumero. Samalle tiskille tullaan, kun noudetaan viisumia. Silloinkin saa vuoronumeron. 

Siinä odotellessani oli aikaa tarkkailla ympärille. Valmiin viisumin noutajat pääsivät aina ensin, jos heitä oli jonossa. Heillä ei mennyt tiskillä kuin hetki. Viisumin anojilla saattoi mennä joillakuilla pitkäänkin. Minä viivyin tiskillä vajaat kymmenen minuuttia. Siinä ajassa virkailija silmäili läpi hakemukseni, otti sormenjäljet ja maksun. (Ohjeissa sanotaan virheellisesti, että maksetaan hakiessa. Vain korttimaksu hyväksytään.) Kun maksun aika tuli, olin aika hämmentynyt: 128, 20 euroa.

Lähetystön sivuilla lukee näin: ”Kiinan Viisumi Palvelukeskuksen Hinnasto: Palvelukeskus veloittaa viisumimaksut, sekä pikakäsittelymaksut Kiinan suurlähetystön puolesta. Tämän lisäksi palvelukeskus veloitaa palvelumaksun, alkaen 55 Euroa tavanomaiselle käsittelylle (4 työpäivää), 75 Euroa pikakäsittelylle (3 työpäivää), 85 Euroa kiire käsittelylle (2 työpäivää), ja 85 Euroa yksi-suuntaiselle postipalvelelle (ennen veroa).” Tulkitsin tuon, että yksikertaviisumi maksaisi 55 euroa. Mutta kas, samalla sivulla vähän myöhemmin lukee vielä näin: ”Tavanomainen käsittelyaika on neljä (4) työpäivää. Hinta on €60 kaikille viisumi tyypeille.” Tämä oli jäänyt huomaamatta. Ehkä matikkapääni on huono, mutta en tästäkään oikein vielä pääse 128,20 euroon. Ihanan kallista joka tapauksessa.   

En tiedä, keitä sitten olivat ne, jotka olivat tulleet ennen minua mutta vain istuivat tuoleillaan vielä, kun lähdin pois. En nähnyt kuin kahdenlaisia vuoronumeroita kutsuttavan tiskille: viisumin hakijat ja noutajat. Näitä muita oli kuitenkin useita. En kehdannut mennä kysymään. Esimerkiksi viisumi odottessa -vaihtoehtoa ei käsittääkseni ole.  Ehdin siinä ympärilleni tiiraillessani nähdä myös pisimmät ikinä näkemäni hiukset: ne ulottuivat polviin saakka.

Onneksi nyt tiedän, mitä tehdä, kun haen seuraavaa Kiinan viisumia taas ensi keväänä. Nyt ottamani valokuvatkin ovat silloin vielä voimassa. Monikertaviisumi olisi toki ollut vaihtoehto, mutta siihen tarvittiin taas lisää jotain, mitä en tähän hätään saanut käsiini.  

Kuvat ovat aiemmilta matkoiltani Kiinaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

6 comments

  1. Olemme suunnitelleet ensi vuodelle matkaa Kiinaan. Tämä Kiinan viisumin hakemisprosessi tulee olemaan meidän matkahistoriamme vaikein. Oli mielenkiintoista lukea sinun kokemuksiasi.

    1. Tämä on uskomattoman hankala prosessi. Helsingissä asuvalle se on vielä mahdollinen, mutta jos tulee muualta, joutuu melkein ottamaan töistä vapaata, että pääsee hakemaan viisumia.

  2. If you’ve said A, you must also say B… Minkälainen Kiinan-matka on suunnitelmissa? Itse asiassa tykkäisin lukea matkasuunnitelmista muutenkin, jos siis on tiedossa sellaisia tulevalle vuodelle.

    Omat suunnitelmani kesään asti ovat paluita vanhoin ja hyviksi havaittuihin paikkoihin, ja nyt vihdoin myös Yangoniin, paremmalla ajalla, ja hulppeasti Strand-hotellissa asuen. Ja yksi ihan uusi maakin olisi tarkoitus katsastaa, nimittäin Italian-matkan yhteydessä ajattelin viettää yhden yön myös San Marinossa. Melkein toivon, että olisi sumuista. Kuvasi sieltä ovat upean tunnelmallisia!

    1. Shanghai – Lijiang – Xi’an – Shanghai on mun reitti.

      Teen suunnitelmat aina tosi myöhään. Niinpä ensi vuodelle ei oikein ole vielä. Helmikuussa on Venetsian karnevaalit ja mahdollisesti viikko Kambodzassa, mutta se on auki vielä. Kiinaan palaan huhtikuussa työmatkalle. Muuta en vielä tiedä.

      Olen ollut San Marinossa kahdesti, ja molemmilla kerroilla oli niin sumuista, että ylhäältä ei nähnyt muurien taakse mitään. Tekihän se paikan aika jännäksi. Yangon on jännä paikka. Siellä saa kyllä kulumaan useamman päivän ihan helposti.

    2. Lijiang? Taas noita kiinalaisia miljoonakaupunkeja, joista ei ole koskaan kuullutkaan… Upean näköinen vanhakaupunki siellä, taatusti näkemisen arvoinen!

      Hyviä matkoja, minne ikinä päädytkin!

    3. Tapani mukaan löysin Lijiangin täysin vahingossa. Katsoin Skyscannerilla, mihin pääsisi lentämään Shanghaista kohtuuhinnalla. Pikkukuva listalla herätti huomioni, katsoin Googlen kuvahakua ja olin ihan myyty. Näin päädyin ostamaan lennot Lijiangiin. 🙂