Kemi oli maanantaisena kesäiltana kuin paluu 80-luvun lopulle, ehkä 90-luvun alkuun, jolloin alkuviikolla oikeastaan mikään ei ole auki ja kortteliralli kiertää siellä, missä kaikki harvat liikkeellä olevat ihmiset ovat. Pakoputkista lähtee kunnon pärinä, ja huoltikselta haetaan 20 eurolla bensaa. Koronakauden alettua sanottiin, että kortteliralli on palannut. Kemiläiset ihmettelevät, onko se joskus kadonnut. Mutta sisäsatamassa Rantamakasiinin terassilla sai kelpo hampurilaisen. Oli aika nälkä, kun Ruotsin läpi ajaessa ei ilennyt pysähtyä edes syömään.
En jotenkin ollut mieltänyt, että Lappia voi olla meren rannallakin. Koko Lappi on ollut toki tuntematonta aluetta, mutta minulle se on silti tuntureita ja puutonta jänkhää. Ajatus Meri-Lapista tuntui hassulta. Mutta onhan tässä jotain eksotiikkaakin: jäänmurtaja Sampo seisoo rannassa jonkin matkan päässä keskustasta. Jäänmurtajissa on minusta jotain hirmu sympaattista. Hymyilen Urholle, Sisulle ja Kontiolle aina, kun osun Katajanokalle tai Pohjoisrantaan.
Kaupunkina Kemi on jotenkin hupaisa. Pari keskustan katua on leveitä kuin paraatikadut itänaapurissa. Pitseria on auki aamutunneille. Keskustan hotellit näyttävät jotenkin väsyneiltä. Kemi on ollut tehdaskaupunki, ja siellä on ollut hyviä työllistäjiä, mutta muuttotappiopaikkakunta sekin on. 1960-luvulta alkaen väkiluku pieneni 50 vuodessa 25 prosenttia. Viime vuosina kaupungin talous on ollut pahasti alijäämäinen. Terävätorninen vaaleanpunainen kirkko hallitsee keskustamaisemaa. Muutamassa talon seinässä on upea muraali. Vielä on jäljellä joitain kauniita, vanhoja puutaloja. Aamupäivällä sisäsatamakin on hiljainen. Mutta siellä on ehkä kaupungin kannattavin yritys. Sen palveluja näyttää käyttävän jokainen. Se on jätskikiska.
Ai miksi olin Kemissä? Koska jos lähtee aikaisin aamulla lautalla Lofooteilta ja ajaa veskitaukoja lukuunottamatta suoraan Ruotsin läpi Haaparantaan ja rajan yli, tahtoo lepäämään aika pian ja mielellään johonkin kivaan paikkaan. Lähin kriteerit täyttävä oli Seaside Glass Villas*. Olin kesän aikana yöpynyt jo kahdessa järvinäköalapaikassa, joten luonnollinen jatkumo oli nyt merenrantavilla kahden seinän kokoisilla lasi-ikkunoilla ja lasikatolla.
En ole mökki-ihmisiä yhtään, mutta aina välillä alan haaveilla modernista lasiseinäisestä pikkuvillasta meren rannalla, kalliolla, jotta mitään pihahommia ei olisi. Siellä sitten istuisin rantakalliolla ja tuijottelisin merelle. Lähimmäs tätä haavetta pääsin täällä. Rantakalliota ei ole, mutta sisältä lämpimästä oli pilvien rakosista mahdollisuus nähdä auringon värjäämää taivasta. Aamulla kun taas avasi verhot seinistä ja katosta, oli melkein kuin söisi aamiaista ulkona, kun sen kattoi omalle sängylle. Aamiainen oli illalla mennessä valmiina jääkaapissa, mutta onnistunut säilyttämään tuoreuden tunnun aamuun asti.
Täältä oli hyvä lähteä jatkamaan matkaa.
*Yöpymisen ja yöpymisen hintaan kuuluvan SnowExperience elämystilan tarjosi Experience365.
