Type and press Enter.

Kauneimmat Gozon rannat

Kauneimmatkaan Gozon rannat eivät ole perinteisiä paratiisirantoja. Tiedoksi, että sellaisia ei koko saarella ole. Siellä ei ole silmänkantamattomiin valkoista hiekkaa ja leppeässä tuulessa huojuvia palmuja, kuten ei toki Euroopassa kovin monessa muussakaan paikassa. Mutta koska pienellä saarella ollaan ja merestä ei koskaan pääse kauas, halusin tietenkin nähdä myös Gozon rannat. Aika monin paikoin merestä nousee vain jylhiä kallioita, mutta on siellä jokunen sellainenkin paikka, joista veteen pääsee muutenkin kuin vuorikiipeilijän varusteilla. Vaikka Gozo ei siis ole varsinaisesti mikään rantaparatiisi, sen rannat ovat ihan mielettömän kauniita (ja pieniä). Siksi siellä ei ole rantaresortteja, koska suuri resorttikompleksi imaisisi sisäänsä helposti suurimmankin rannan. 

Tämä rantakierros on tehty maalis-huhtikuun vaihteessa, jolloin rannat olivat usein täysin tyhjillään ja suurin osa kaikista palveluista suljettuna. En osaa sanoa, kuinka täynnä Gozon rannat ovat kesällä, mutta tällaisina autioina ne olivat superihania. Gozolla kaikkialle, myös näille rannoille, pääsee julkisilla. 

San Blass – rannoista ehkä kaunein

Tien yläpäässä jo näkee, kuinka meri välkkyy alhaalla turkoosina. San Blass -rannalle viettää niin jyrkkä rinne, että vaikka tie oli ihan kohtuuhyvä, en mitenkään uskaltanut ajaa sinne skootterilla, ja ylöspäin kavutessa oli usko loppua. En välttämättä halua edes ajatella, millainen urakka se on 30-asteisena kesäpäivänä. Nyt meri myrskysi, löi rantakivikkoon ja kasteli yhden matkabloggaajan, joka yritti merenneitona poseerata kivellä. 

San Blass beach Gozo

San Blass beach Gozo

San Blass beach Gozo

Ramla Bay – hiekkarannoista pisin

Punahiekkainen Ramla Bay on ihan oikea hiekkaranta. Se on Gozon pisin ranta, ja suosion huomasi jo pelkästään parkkipaikkojen ja erilaisten palvelujen määrästä. En tiedä, kuinka kylmää vesi oli, mutta muutama uhkarohkea oli maaliskuun viimeisinä päivinä uskaltautunut jo uimaan ja värjötteli tuulensuojassa. Rannan koon pystyy päättelemään kuvistani. Ne on otettu suunnilleen samalla paikalla seisten vastakkaisiin suuntiin. Kuvissa on siis käytännössä lähes koko ranta.      

Ramla Bay beach Gozo

Ramla Bay beach Gozo

Wied Il-Gashri – karua kauneutta

Jos edelliset olivat ihan oikeita hiekkarantoja, vaikkakin kovin pieniä, Wied Il-Gashri ei oikein täytä rannan määritelmää muuten kuin että siellä maa kohtaa meren. Mutta voi mahdoton, miten kaunista siellä oli. Oltiin fillariretkellä, ja tuntui, että jalat painavat jo ainakin tonnin, kun alettiin laskeutua alas portaita. En todella tiennyt, mitä alhaalla on odotettavissa, eikä sellaista oikein voinut edes kuvitella. Sellaista karua kauneutta kun ei ihan kaikkialla ole. Tuon karun vuonon päässä on mukulakiviranta, jolla voisin haluta istua iltasella auringon laskiessa juomassa vähän viiniä ja vain katsomassa turkoosia vettä.  

Wied Il-Gashri

Wied Il-Gashri

Marsalforn – Gozon turistisin

Rantabulevardia kävellessä tuli vääjäämättä sellainen olo, että Marsalforn on turistikylä, siis sellainen, joka on olemassa vain turismia varten ja jollainen voisi olla missä vain.  Kaupunki toki jatkui rantaa kauemmas ja siellä epäilemättä oli muutakin, mutta ranta on vieri vieressä ravintoloita ja niiden terasseja. Missään muualla ei ennen sesongin alkamista ollut niin paljon turisteja. Ja häpeäkseni tunnustan, että minulla ei ole kuvaa Marsaldornin rannasta. Kyllä siellä pieni hiekkaranta oli, mutta se oli yhtä mitäänsanomaton kuin minusta koko kylä. 

Marsalforn

Marsalforn

Marsalforn

Xlendi – rakkautta ensisilmäyksellä

Jos Marsalforn oli ensi hetkestä minulle aika nounou, kävi Xlendin kanssa aivan toisin. Kuten Marsalfornissa Xlendissä ranta on keskellä kylää ja se on niin pieni, että sen voi ehkä ohittaa huomaamatta, mutta täällä on huippuhyviä ravintoloita (joista kirjoittelin täällä), joiden terasseilta voi katsoa merta. Kävelemällä pari sataa metriä kalliolle, avautuu silmiin jyrkkiä kallioita ja rannaton meri. Vaikka Xlendi on epäilemättä turistikylä heikkouksineen, minä suljin siltä puolelta täysin silmäni ja olin vain rakkauspäissäni kylän lumoissa. Jos milloin palaan Gozolle, on Xlendi minun paikkani. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä ja ensipuraisulla. Rannan ravintolat saisivat lihottaa minut lomapalloksi.  

Xlendi

Xlendi

Xlendi

Xlendi

Xlendi

Näiden esittelemieni lisäksi on vielä Mgarr IX-Xini. Minä näin sen kyllä Segway-retkellä, mutta retki oli ensimmäisenä aamuna, ja vielä silloin en ymmärtänyt, että ne muutaman kymmenen metrin ei niin hienohiekkaiset alueet ovat Gozon rantoja, että jos haluan puhua rannoista, minun pitää huomioida myös tällaiset. Angelina Jolien ja Brad Pittin By the Sea -elokuvaa on kuulemma kuvattu juuri täällä – ja minä kohauttelin sille vain olkiani.  

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

16 comments

  1. Varsin upeita rantoja. Ei tuo hiekkarantakaan niin kauhean pieneltä näytä. Ainakaan, kun se on autio. Silti nuo kalliot olivat minusta upeimpia rantamaisemia. Paratiisirannat eivät ole koskaan olleet minun juttuni. Tuo aallon pilaama poseeraus oli muuten todella mainio tilannekuva. Ei saisi nauraa toisen epäonnelle, mutta väkisinkin hymyilyttää tuota katsoessa. 🙂 Onneksi ilmeisesti pelkällä kastumisella selvisit. Noilla kivillä voi käydä pahemminkin, jos joutuu tekemään äkkinäisiä väistöliikkeitä.

    1. Kyllähän tuo minuakin nauratti. Ei siinä tosiaan kastunut kuin housut ja toinen kenkä läpikotaisin.
      Minuakin miellyttävät enemmän persoonalliset rannat, mutta myönnän, että on paratiisikin aina tosi kiva. 🙂

  2. Tuo Wied-Il Gashri näyttää niin upealta! 🙂 Ja samoin tuo punainen ranta 🙂 Aina ei tarvitse olla niitä palmupuita, jotta ranta näyttää huikealta 🙂

    1. Minä olen myäs alkanut yhä enemmän arvostaa rantamaisemaa enemmän kuin itse rantaa. Siksi jylhätkin kalliot voittavat aika helposti vaikka paratiisirannat.

  3. Ihania rantoja, no saaressahan niitä tietysti piisaa 😁
    Tuo Malta on niin kiinnostava!

    1. Gozon saari on pieni, ja vaikka rantaviivaa piisaa, suurin osa on jyrkkää kalliota. Varsinaisesti uimarantoja ei ole monta.

  4. Kauniita rantoja. Ens viikolla lähden Maltalle. Expat – ystävä on jo järkännyt siellä ohjelmaa usealle päivälle. Saa nähdä mihin siellä lopulta päätyy 🙂

    1. Yritä nyt saada hänet houkuteltua myös ihanalle Gozolle!

  5. Ihan mahtava ja kattava postaus! Olen niin samaa mieltä Xlendistä! Se hurmasi minut myös ihan täysin ja olin niin tyytyväinen kun olin valinnut juuri kyseisen kylän yöpymispaikaksi. Todellakin söin myös yhden parhaista illallisista Maltalla juuri yhdessä rantaravintolassa.

    1. Kokeilin kahta Xlendin rantaravintoloista, ja molemmat olivat superhyviä. Toisaalta sain Gozolla kaikkialla hyvää ruokaa. Rantoja oli kiva kierrellä, kun kaikki olivat niin erilaisia. Ja koska Gozo oli minusta niin ihana, siitä on kiva kertoa kaikkea mahdollista.

  6. Tekstin lopussa minulle vasta selvisi missä ollaan, Maltalla! Malta on edelleen käymättä ja nuo kalliot ja maanalainen uoma houkuttelevat kyllä patikoimaan!

    1. Gozo on kuin tehty patikoijalle. On paljon pieniä teitä mutta myös polkuja ja koskemattomampaa maastoa. Pääsaaren luonnosta en tiedä.

  7. Ihana postaus – mä oon Sandran jutuista jo saanut vähän Malta-kipinää ja tää nyt ei auta yhtään sitä poistamaan… Susta muuten tuon reissun aikana huokui sellainen jännä “vahva ja onnellinen” -fiilis, en tiedä johtuiko kohteesta vai mistaä 🙂

    1. Tiedätkö, minulla on edelleen, kuukausi matkan jälkeen, tuollainen sama olo, kun ajattelwn Gozoa. Siellä koin oloni todella onnelliseksi. Sain toteuttaa itseäni ajelemalla skootterilla ja Segwaylla, ylittää vähän itseäni maastofillarilenkillä, nauttia ruoasta ja viinistä, elää kiireettömästi. Ei ruuhkia, ei ihmispaljoutta. Paljon karua kauneutta. Jonkinlainen sielunmaisemani.

  8. Tuollaisissa karuissa luontomaisemiassa on kyllä kieltämättä ihan omanlaista kauneutta, ja varsinkin näiden juttujesi myötä paikka on näytäytynyt varsin kiinnostavana juuri ulkoilma- ja luontomatkailijalle, vaikkei nähtävyyksiä taida näiden maisemien lisäksi juuri olla. Mutta kyllähän jo tuota merta kelpaisi tuijotella päivä jos toinenkin. 🙂

    1. Gozolla on jopa yksi Unescon maailmaperintökohde, mutta enimmäkseen se tarjoaa nimeomaan ulkoilma-aktiviteetteja, mutta myös rantoja, viiniä ja ruokaa. Oikeastaan siis kaikkea, mikä teki minut siellä superonnelliseksi. Jospa olisi ollut ihan vähän lämpimämpi, olisin istunut tovin jos toisen vain tuijottelemassa merta.