Type and press Enter.

Kaunas on rosoisen viehättävää Liettuaa

Muutama vuosi sitten vietin ystäväni kanssa viikonlopun Vilnassa. Olen kirjoittanut sen charmista ja ruoasta. Pitkään olen ajatellut, kuinka kiva sinnekin olisi mennä takaisin, mutta onhan Liettuassa muitakin kaupunkeja, vaikkapa Kaunas. Nyt voisin tähän sanoa Dressman-äänellä ”Onnea Turku”, koska Wiss Air avasi hiljattain suoran Turku – Kaunas-reitin. Mahdollista on toki lentää myös Vilnan kautta ja ottaa loppumatkaksi reilun tunnin kestävä bussi. Kaupunki on siis helposti tavoitettavissa, ja syitä matkustaa on reilusti. 

Kaunas on arkkitehtonisesti niin uskomaton sekoitus ettei tosikaan. Siellä on toki aivan hurjan rumaa sovjet style -arkkitehtuuria, mutta myös 50-luvun modernismia, jolle ollaan hakemassa Unesco-statusta. Osa rakennuksista on saneerattu ehkä alkuperäistäkin parempaan loistoon, mutta toisaalta vanhaa kunnioittaen. Esimerkiksi ovet ovat usein alkuperäiset. Tietenkin on sitten niitäkin taloja, joista ei ole ollut rahaa pitää huolta. Jos olet missään entisissä neuvostotasavalloissa matkustanut, tiennet, mistä puhun. 

Kaunas on eläväistä kaupunkikulttuuria. Telegraphin listauksessa 10 surprising cities where you can spot street art Kaunas on ensimmäisenä. Katutaide oli yksi suurimmista houkutuksista minulla mennä kaupunkiin. Sitä on kaikkialla. On maalauksia, patsaita, tilataidetta. Mutta aivan helmi on Kiemo Gallerija (E. Ožeškienės g. 21A, sisäpiha), tavallinen pihapiiri, joka alkoi muodostua ulkoilmagalleriaksi, kun taiteilija Vytenio Jako alkoi tehdä töitään talojen seiniin. Parvekkeiden alapinnalla voi nähdä muotokuvia talon nykyisistä asukkaista, yksi portaikoista on maalattu ulkoseinään, kadun puolelle on maalattu talossa aikoinaan asuneen rouvan muotokuva, jossain korkeuksissa on amme, talon reunaa kiertää pitsi. Kunpa kaikki vierailijat muistaisivat, että tosiaan ovat tavallisella asuintalojen sisäpihalla, tavallisten ihmisten kotona.

Kaunas

Kaunas

Kaunas

Kaunas

Kaunas on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2022. Valmistautuminen näkyy jo, kun esimerkiksi 1,7 kilometrin mittainen keskustan halkova kävelykatu on täydessä remontissa. Yritin kahdessa päivässä saada koko kaupungin haltuuni, mutta eihän se mitenkään onnistunut edes oppaan avulla. 300 000 asukkaan kaupunki on liian suuri siihen. Siksi jäi esimerkiksi lähemmän tuttavuuden tekeminen kävelykadun liikkeiden kanssa. Sen sijaan nautin hyvästä ruoasta, saatoin poiketa johonkin baariinkin…

Vanhan kaupungin baari- ja kahvilatarjonta oli runsasta. Sen kävelykadut olivat kesän turistikauden jälkeen hiljenneet ja selvästi kaipasivat elämää. Toisaalta olin viikolla, milloin kaupungit aina ovat hiljaisempia. Keskusaukion ympäristö on hyvinkin keskieurooppalaista, mutta muutaman korttelin päässä tuntui, kuin ei enää olisi samassa kaupungissa. Kaunasin linna on kuin nukkekoti verrattuna mahtaviin linnoihin pitkin Eurooppaa. Täällä ei oikein koskaan voinut tietää, mitä kulman takana odotti. Siinä piilee minusta osa kaupungin viehätystä. 

Kaunas

Kaunas

Kaunas

Kaunas

Mutta mitä olisi entinen neuvostotasavalta ilman votkaa? No niinpä. Stumbrasin tehdas ja museo avaavat kiinnostavasti historiaa kotipolttoisesta nykyaikaiseen kaikki sertifikaatit täyttävään alkoholinvalmistukseen. Viime joulukuussa kävin muuutamalla viinitilalla Espanjassa, ja oli jotenkin hassua, kuinka samanlaiselta täällä näytti. En tarkoita romantisoida alkoholia sinänsä, mutta jotenkin näissä tehtaissa kaikki romantikka valmistamisesta karisee. Ainakin minun mielikuvissani juuri pannut tai tynnyrit ovat vielä olleet ihan eri maailmansa. Stumbrasissa voi osallistua myös maisteluihin. Konsepti toimii samalla tavalla kuin viininmaistelu, ja vaikka annokset ovat pieniä, saattoi siinä poskipäitä vähän alkaa punottaa. 

Kaunas

Kaunas

Kaunas

Kaunas

Vähän kaupungin ulkopuolella on myös vierailemisen arvoinen kohde, toiminnassa olevan Pazaislisin nunnaluostari. Sen ympäristö järven rannalla ja ulkoilumaastojen vieressä on kaunis. Itse luostariin pääsee tutustumaan joiltain osin, esimerkiksi sen aivan upeaan kirkkoon. Sen akustiikka oli mieletön. Alttarin edessä seissyt pappi lauloi hiljaisella äänellä, joka täytti koko kirkon, kuin siellä olisi laulanut monimiehinen kuoro. Osa kuvissa olevasta rekvisiitasta kuuluu filmiryhmälle, joka oli juuri saanut päätökseen jonkin elokuvan kuvaukset. Täällä kuvataan jonkin verran leffoja, milloin tapahtumapaikaksi halutaan Venäjä. En tiedä, missä leffassa Pazaislis nähdään, mutta luostarin yhteydessä olevan Monte Pacis -hotellin johtaja sanoi juuri majoittaneensa “big stars”. Vähän jo haaveilin laatuunsa nähden aika edullisesta Monte Pacisista, milloin olisin romanttisen pakopaikan tarpeessa. Sitä odotellessa… 

Kaunas

Kaunas

Kaunas

Kaunas

Mutta siis ihan vakavasti puhuen Kaunasista riittää nähtävää pitkäksi viikonlopuksi. Oma aikani oli liian lyhyt. Meni vähän juoksemiseksi. Mutta kun Tallinna alkaa olla nähty, voisi Baltiassa siirtyä pari askelta etelämmäs. Siellä on Kaunas. 

Yhteistyössä Kaunas In   

Lisää Kaunasista voit lukea täältä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

18 comments

  1. Mielenkiintoinen kohde. Kiinnostaisi kovastikin kiertää Baltian kolmikkoa. Latvia ja Liettua ovat itselleni täysin vieraita. Toivottavasti eivät kauaa.

    1. Baltia jää suomalaiselle helposti vieraaksi Tallinnan eteläpuolelta. Aika noviisi olen minäkin, mutta sen, mitä olen Liettuassa ollut, se on viehättänyt minua todella.

  2. Vitsit mitä katutaidetta! Tuo poika oviaukossa, portaiden edessä voisi olla vaikka elävä! Kaunas kyllä houkuttelee, uskoisin viihtyväni.

    1. Kaunasissa on helppo viihtyä, jos esimerkiksi pitää Tallinnasta. Kaunas on suurempi, mutta helppo minusta liikkua. Siellä on pitkäksi viikonlopuksi takuuvarmasti tekemistä.

  3. Tunnelmallisia kuvia! Innostuin heti tuplasti tarkemmin tutustumaan tähän, kun kerroit täältä Turusta avautuvasta suorasta lentoyhteydestä! Liettua on kyllä kieltämättä jäänyt ihan roadtrippien läpikulkukohteeksi. Pakko heti siirtyä tutkimaan lentoja! 🙂

    1. Kateellisena katsoin, kuinka halvalla parhaimmillaan Kaunasin lentoja saa. Olen joskus lentänyt Turusta superhalvalla Gdanskiin. Jos asuisin vielä Turussa, käyttäisin noita sumeilematta pieniin viikonloppubreikkeihin.

  4. Kiitos tästä postauksesta. En jotenkin olekkaan tuota Kaunasta pitänyt potentiaalisena kohteena, mutta koska rakastan katutaidetta pitänee tuonne siis suunnata. Näillä näkymin ensi kesänä ajamassa tuosta ohi, joten muutamaksi päiväksi pitää pysähtyä 🙂

    1. Mahtavaa, että postaus osui sopivaan aikaan, jos road trip on suunnitteilla. Kaunas todella ansaitsee pysähdyksen. Katutaiteen ystävä olen minäkin. Muistaakseni näin ihan oman kartan aiheesta. Teoksia on paljon. En valitettavasti ehtinyt nyt enempää kierrellä.

  5. Kaunas on kyllä sellainen kaupunki mistä itsellä ei ole kunnolla oikein mitään käsitystä / ennakko-odotuksia, tämän takia olikin oikein mielenkiintoista lukea tää postaus. Tykkäsin kyllä noista sun kuvista tuolta, mielenkiintoinen tunnelma välittyi Kaunasista ja katutaiteesta kyllä ropisee pisteet täältä. Upeita taideteoksia!

    1. Mulla on aina ollut missiona esitellä blogissa myös niitä ei niin ihan tavallisimpia kohteita. Olkoon Kaunas nyt yksi taas sitä osastoa. Se todella oli kiinnostava, eikä vähiten katutaiteen vuoksi.

  6. Kaunasissa on tullut käytyä usean kerran mutta ne on ollut 1-2 yön stoppeja koska ollaan oltu menossa jonnekkin tai tulossa jostain muualta.
    Autoillaan tosi paljon Baltiassa ja muuallakin ja koska Kaunas nököttää aika hyvin keskellä niin sinne on osuttu siis useamman kerran.
    Mä en oo jotenkin niin kovin inspaantunut kaupungista, siis olihan vanha kaupunki viehättävä jo silloin mutta ihan hullun kasvojen kohotuksen käynyt / käymässä läpi tuota tulevaa varten. Sillon oli tota vanhaa leimaa / remusuutta paljon eikä katumaalauksia tai muita ollenkaan.
    Mekin yövyttiin huoneistossa joka oli tyyliin ainut talo pystyssa, muut sillä sisäpihalla oli joko palanut tai murentunut muuten, pieni pelko oli sillon et mitähän siellä sisällä on mutta asunnot on noissa kyllä ollut todella makeita, ei saisi arvidoida ulkonäön puolesta 😀
    Erikoisia juttuja on siellä myös tuo snadi funikulaari sekä paholaismuseo! Kaikkea ne keksiikin 😀
    Kuulin myös tuosta oliko se nyt apteekki tai muu vastaava museosta mutta ei olla siellä käyty.
    En olis kyllä sun kuvien perusteella osannut ekana veikata ehkä Kaunasta sen verran saanut faceliftiä!
    Luulen myös että tuon lentolinjan avaus tuo porukkaa kaupunkiin enemmän, joku sanoi lentävänsä ehdottomasti katsomaan koripalloa sinne!
    Tutut käy koiranäyttelyissä siellä ja haaveilee muutosta, mä tykkään käydä shoppailemssa Akropoliksessa 😀

    1. Se pikkuruinen funicular on kaunaslaisten ylpeys – mutta juuri nyt se ei toimi. Oli käytössä yhtäjaksoisesti kymmeniä vuosia, mutta on nyt huoltotauolla. En päässyt ajelemaan.

  7. Kaunas meinasi päästä meidän Baltian-road tripin kohteeksi, mutta se oli lopulta sitten vähän liian sivussa, vaikka kaikki toki onkin aika lähellä toisiaan. Kiinnostavalta paikalta vaikuttaa kyllä, ihana tuo mukulakivikatujen alue. Jostain syystä mun mielikuvissa Kaunas on nimenomaan täynä sellaista neukkuaikaista arkkitehtuuria, mutta kiva, ettei totuus ole ihan niin.

    1. Toki siellä pääsee ihailemaan kunnon sovjetstyleäkin, mutta etenkin modernismi on keskustassa tosi vahvaa, ja sille Unesco-statustakin haetaan.

  8. Hei jes, melkeen teki mieli taputtaa, kun näin postauksen otsikon! Oon juuri pohtimassa sopivaa ajankohtaa matkalle Kaunasiin – juurikin täältä rakkaalta Turun kotikentältä hurjan halpaan hintaan 😀 Tää postaus inspiroi mua niin paljon, että taidan samantien katsoa sopivat lennot ja kysellä siskoa mukaan!

    1. Kaunas on monelle varmaan tosi vieras. Niin se oli minullekin. Mutta kun aloin katsella kuvia ja selailla heidän omia matkailusivujaan, vakuutuin, että siellähän on vaikka mitä. Ja oli! Tervemenoa! Siellä on tosi paljon kaikkea muutakin kuin tämä, mihin minulla aika riitti.

  9. Kaunas jää kokematta koska Helsingistä ei ole sinne suoria lentoja. Toki luuen että Vilna on minulle se ykkönen kuitenkin. Trakai on myös kiinnostava. Sinne pääsee muutaman tunnin retkelle Vilnasta. Siellä on Trakain linna sekä karaimiinien asuinalue. Pari kertaa on käyty myös Trakaissa.

    1. Kaunasiin ei ole pitkästi matka maata pitkinkään Vilnasta. Kun Vilna on nähty, suosittelen ehdottomasti Kaunasia. Turustahan sinne on suoria lentoja.