Katso autiota hiekkarantaa – parasta São Toméssa

Haluan nähdä tällä matkalla -listalla oli vielä useita kohteita, ja niitä lähdimme etsimään vuokra-autolla. Jos minulta kysytään, ajaminen São Tomélla on rankkaa, mutta mies tuntui nauttivan – ainakin silloin, kun päällyste loppui, tie muuttui lähinnä kammottavaksi väyläksi, jota jotenkin pitää edetä. Mutta pikkuisella neliveto-Suzukilla oli kai kiva leikkiä.

Lähdimme rantatietä kohti saaren eteläkärkeä. Täällä on vihreää, vielä vihreämpää ja erilaisia vihreitä. Ainakin itäpuolelta São Tomé on rehevä. Suuren osan maan pinta-alasta peittää kansallispuisto, johon ei ole autolla edes asiaa, ja keskellä saarta vuoristo toimii jonkinlaisena ilmastonsäätelijänä, nimittäin São Tomén kaupungissa sataa vähän, mutta muualla paljon. Niin satoi tänäänkin.

Vaikka päätie (palmuöljyviljelmille asti, yllätys!) on erinomaisessa kunnossa, liikennettä on varsin vähän. Jossain vaiheessa laskimme, että tunnissa oli tullut vastaan kolme autoa ja kaksi moottoripyörää, ja autoistakin ainakin yksi oli kimppataksi. Kylien kohdalla on muuten vilkasta: erikokoisia ihmisiä, kanoja, koiria, possuja, ehkä vuohi. Samat eläinlajit lehmillä lisättynä samoilevat tien vierustoilla kylien ulkopuolellakin. Juuri kun pääsimme puhumasta vapaista ja onnellisista possuista (joilta pikkupossut pientareella kirmatessaan epäilemättä vaikuttivat), näin hätäännyksissään huutavan sian, jonka kaikki neljä jalkaa oli sidottu yhteen, ja toiselle oltiin tekemässä samaa. Aina välillä tulee muistutus, että tämä paratiisi on Afrikassa.

Jalén ranta on siellä, mihin tie päättyy. Saarta ei pääse ajamaan ympäri. Länsirannikolla pääsee pohjoisesta suunnilleen puoleenväliin. Rannalla on muutaman bungalowin ekolodge ja siihen kuuluva ravintola, jonka henkilökuntaa lukuunottamatta emme nähneet rannalla ketään. Hiekka upotti, palmut huojuivat, meri pauhasi – ja alkoi kaatosade, kun olimme rannan kauimmaisessa kolkassa. Eihän sinne pitkä matka ollut, mutta yritimme pidätellä sadetta palmun alla, eihän meillä tietenkään sateenvarjoja ollut eikä edes banaanipuun lehteä tai sen toisen, jota näin naisten oikeasti käyttävän sateensuojana tien varressa, kun odottivat kyytiä. Banaanin lehdellä oli hyvä suojata moottoripyörän istuin.

Syy tulla Jaléen olivat kilpikonnat, mutta eipä konnista näy päivällä kuin jälkiä hiekassa siellä, mihin aallot eivät yllä. Jäljistä päätellen täällä asustaa kohtuullisen suurikokoisia otuksia.

Praia Piscinalla oli pari autoa meidän lisäksi, ja juuri siellä koin taas tähtihetkiä: liukastuin mutaan matkalla rinnettä parkkipaikalta rannalle. Pääsivät todistamaan suomalaista perkelettä, joka taisi päästä suustani kohtuullisella voimakkuudella. Ei käynyt onneksi pahasti: käsivarsien naarmuilla, järkyttävän likaisilla vaatteilla ja kolhiintuneella egolla selvisin.

Ranta oli kyllä kaunis, melkeinpä jopa kaatumisen arvoinen. Oikeastaan se oli ehkä upein koskaan näkemäni ranta. Tokihan vaikkapa Aruballa hiekka on valkoisempaa ja sitä on kilometrejä, mutta minulle ei ole São Tomén rantoja voittaneita. Täällä ei musiikki pauhaa, kukaan ei myy mitään, naapurin aurinkotuoli ei ole kosketusetäsyydellä (koska ei mitään tuoleja edes ole eikä sen puoleen palvelujakaan). Mutta miksi suosittujen, upeiden paikkojen varjopuolena on aina luontoon jätetyt roskat ja rikotut pullot? Jaléssa ecolodge luultavasti huolehtii ympäristöstä, koska siellä oli täydellisen siistiä, vain luonnon omaa roskaa, palmunlehtiä, kookospähkinän kuoria. 

Näyttäisi olevan täällä sama meininki kuin Keniassa Masai-kylässä: naiset tekevät (koti)työt, miehet hengailevat. Jokien rannoilla naiset pyykkäsivät, miehet istuivat porukoimassa siltojen kaiteilla. Tienvierustoja kulki naisia astiavadit pään päällä tai sylillinen polttopuuta mukanaan. Toki näimme miehiä muun muassa raivaamassa kasvillisuutta teiden pientareilta tai paimenessa. En vielä parissa päivässä ole tottunut tien varressa viidakkoveitset käsissä kulkeviin miehiin. Heissä on jotain uhkaavaa, vaikka oikeasti täällä ei ole viikkoon ollut mitään pelättävää. Saaren turvallisuudesta puhuvat kaikki.

Vain yhtä asiaa olisin toivonut: enemmän aurinkoa. Mutta ehkä São Tomé olisi sitten ollut liian täydellinen.