Aamuöinen herätys ei ollut mukava: maanjäristys. Edellisen (ja sen ainoan aiemman) koimme Padovassa. Silloin en herännyt, vaikka järistys oli saanut hotellin seiniä halkeilemaan ja oli niin voimakas, että oli uutisoitu Suomessa saakka. Tähän havahduimme molemmat, mutta koska talo lakkasi heilumasta aika pian, taisimme molemmat nukahtaa saman tien uudelleen.
Oli taas aika lähteä tien päälle ja Taiwanin länsirannikolle Kaohsiungiin. Syy tänne tuloon on Maolinin alueen luonto ja kuumat lähteet. Olemme niistä varsin kaukana, mutta emme löytäneet lähempää majoitusta. Ajomatka Hualienista oli käsittämättömän pitkä. Reilun 300 kilometrin matkaan meni aikaa kuutisen tuntia. Reitti kiertää vuoristossa, kulkee kylien läpi, ja nopeusrajoitukset ovat käsittämättömän alhaiset. Vasta aivan loppumatkasta oli moottoritietä ja kunnon nopeudet. En tiedä, yritetäänkö täällä saada ihmiset raiteille ja vähentää yksityisautoilua vai kaitsea liikennekäyttäytymistä ja vähentää liikennekuolemia (onhan monissa Aasian-maissa käsittämätön meno maanteillä). Ei matkalla viitsinyt oikein maisemiakaan pysähtyä ihailemaan kuin kerran, ettei tien päällä tarvitsisi olla pimeäntuloon saakka.
Kaohsiung on kaiketi Taiwanin 4. suurin kaupunki ja aivan valtava. Ei voi ajatellakaan, että kaupunkiin varsinaisesti ehtisi tutustua. Otimme taksin entiselle Britannian konsulaatille, joka on kovin suosittu turistipaikka (en kyllä tiedä miksi). Turistit ovat siis lähinnä kiinalaisia ja taiwanilaisia. Yhtään länsinaamaa ei näkynyt. Valtavissa ryhmissä kulkevat ja aivan taukoamatta toisiaan ja itseään kuvaavat ja kaikki kulkureitit tukkivat turistilaumat alkoivat jo käydä hermoille.
Sen sijaan todella mielenkiintoisia (ja turistittomia) olivat seudut konsulaatin ja Wufu-4 roadin välillä. Vanha ratapiha-alue eli uutta elämää: leijan lennätystä ja taidetta, kaupunkilaisten olohuoneen jatke. Sen lähettyvillä alkoi laaja vanhoihin varastorakennuksiin ja niiden väleihin levittäytynyt Pier-2 Art District. En voinut uskoa Taiwanissa olevan mitään tällaista, olihan minulle kerrottu saaren olevan vanhanaikaisempi kuin Manner-Kiinan. Mutta eihän maailmalla paljon muodikkaampaa ja trendikkäämpää olekaan kuin vanhojen varasto- ja satamakortteleiden herättäminen henkiin. Pier-2 Art Districtissä oli ainakin taidetta, kauppoja ja ravintoloita. Johonkin oli valtavat jonot, mutta koska jonottajat olisivat iältään voineet olla lapsiamme, emme jääneet edes kyselemään, mistä jäämme paitsi. Täällä tuntui minusta melkeinpä eurooppalaisemmalta kuin Helsingissä.
Palaillessamme hotellille alkoi kuulua rätinää ja pauketta. Matkailijan turvallisuussääntö numero 1: vältä väkijoukkoja. Säännön numero 1 rikkominen: voit nähdä kaikkea jännää. Talojen yli näkynyt ilotulitus sai hakeutumaan paikalle. Rätinää, torvien pärinää, pauketta ja lisää torvia. Jonkinlainen uskonnollinen seremonia näytti olevan käynnissä. Liikehuoneistolta näyttänyt tila olikin temppeli, ja jonkinlaiset menot olivat käynnissä. Kohta sen edessä paloi tuli pönttöuunissa ja sinne heitettiin poltettavaksi jotain. Melkein yhtä pian kuin kaikki oli alkanut, se myös päättyi. Mielenkiintoista.
2 comments
Hienoja kuvia – taas kerran!
Kiitos paljon!