Type and press Enter.

Kairouan on pyhä ja paha (ja kuinka huijarille käy huonosti)

Islaminuskoisille on vain kolme Tunisian Kairouania pyhempää kaupunkia: Mekka, Medina ja Jerusalem. Saudeihin ei ole menemistä (ainakaan vielä), ja Jerusalemissa olen käynyt. Usko ja pyhyys eivät kuitenkaan olleet syy Kairouaniin menooni vaan sen paikka Unescon maailmanperintöluettelossa. Halusin tälläkin kertaa nähdä Tunisiasta muutakin kuin rantakohteita.

Tapasin ystävääni Tunisissa, ja Kairouaniin tulo venyi siksi pitkälle iltapäivään. Pimeä tulee aikaisin. Kävin hotellilla absurdin keskustelun:
– Onko minun turvallista lähteä vielä ulos?
– Ei oikein. Aamulla sitten on parempi. Ei ole hyvä kauniille naiselle yksin illalla, tiedäthän, on kaikkea.

Mitä tuohon pitäisi vastata? Ottaa varoitus toki tosissaan. Mutta flirttailiko mies samalla? Testasin.
– Olisiko se turvallisempaa, jos olisin ruma?
– Niin voisi sanoa.
Flirttaili siis. Mutta kivalla tavalla. Kyllä pelisilmää pitää olla.
Istuin siis ulos lämpimään altaan reunalle, join gintonicin, söin illallisen ja elvyin kammottavasta bussimatkasta.

Hotellini oli melkein vanhan kaupungin portilla. Kun lähdin ulos, vähän jännitin, millaisen vastaanoton saan: miten suhtaudutaan pyhässä kaupungissa yksin matkustavaan naiseen? Kun etsin majoitusta Kairouaniin, otin yhteyttä yhteen Airbnb-paikkaan myös. Tämä huone oli varattu, mutta omistaja rauhoitteli kysymyksiini, että no problem, ei mitään ongelmaa. Olkapäät ja polvet verhosin, mutta sen peittävämpään en ryhtynyt. Lämpömittari näytti lähelle kolmeakymmentä. Muu olisi tehnyt olon tukalaksi tottumattomalle.

Kairouan

Kairouan

Kairouan

Kairouan

Basaarialue on kuin mikä vain basaari missä tahansa. Samat kamat ajautuvat kaikkialle. Samoja Tunisia-kameleita oli tullut nähtyä jo muutama. Muutama bonjour kuului sieltä täältä, mutta ei juuri muuta. Jos tuli muuta puhetta, en kuullut (ollut kuulevinani). Lähinnä kehotettiin tulemaan katsomaan myytäviä tavaroita.

Mutta sitten menin vanhanaikaiseen. Tulin kusetetuksi. Oikeastaan kahdesti.

Kävelin koraanikoulun ohi. Herrasmies pyysi sisälle, näytti paikkoja. Pyysi lopuksi pientä lahjoitusta koululle. Kuulosti minusta ihan järkevältä. Onhan noita keräyslippaita vaikka missä, kirkoissa ja muissa. Annoin jostain älyttömästä syystä aika paljon (kolikoita, yli 10 dinaaria eli varmaan jotain vitosen pintaan).  Kun tulimme aulaan takaisin, näin miehen jättävän tiskille vain pienimmät kolikot, joitain kymmeniä senttejä. Kun olimme ulkona, tivasin, miksi piti itse suurimman osan rahoista. Mies tarjosi rahat minulle takaisin, mutta jostain käsittämättömästä syystä en ottanut niitä. Ajattelin varmaan pieniä ympäri Afrikkaa tulevia orpopoikia koraanikoulussa ja jotenkin silti uskoin rahojen päätyvän heille.

Kairouan

Kairouan

Kiertelin medinaa. Vain pieni osa on souk-aluetta eli basaareja. Muualla medina on vanhaa kaupunkia, jossa ihmiset asuvat ja elävät. Paikoin näkyi käsityöläisiä, kuka tekemässä kankaita, kuka nikkaroimassa puuta. Jokunen mies saattoi huudella, että tuolla päin on se ja se, oletko jo käynyt katsomassa jotakin. Ilmankin olisin pärjännyt, mutta ei se pahasti ärsyttävää ollut. Silti tuli tunne, että Kairouan olisi parempi vierailtava herraseurassa. Olin esimerkiksi pikkukaupassa tiskillä maksamassa limupulloa, kun nuorta miestä pyrkii vasemmalta ja oikealta eteeni tiskille, kuin minua ei olisi ollut olemassa. Vaikka Tunisia on arabimaista vapaamielisin ja maallisin, ainakin Kairouanin medinassa eli vanhoillisuus (tai yksinkertaisesti vain huonot tavat).

Kairouan

Untitled

Olin lukenut, että Kairouanin suureen moskeijaan olisi mahdollisuus päästä vierailulle. Pääsymaksu olisi, ja hiukset pitäisi peittää. Kiersin moskeijan muuria mutten löytänyt sisäänkäyntiä. Olin luovutamassa, kun joku mies lyöttäytyi seuraan ja alkoi kuljettaa kohti porttia. Sisällä minut puettiin huiviin ja kaapuun, koska käsivarsien peittämistä pidettiin myös suotavana. Kohta seuraan lyöttäytyjä kulki taas rinnalla ja kuljetti ympäri moskeijan valtavaa piha-aluetta paikasta toiseen ja kertoi moskeijan tarinaa. En ollut pyytänyt opaspalveluja. Näistä tulee aina niin kiusallinen olo, koska kun sightseeing päättyy, oppaat yleensä ojentavat kätensä ja vaativat rahaa.

Moskeijan sisälle en kristittynä päässyt, mutta ovet olivat avoinna, ja valokuvien ottaminen oli luvallista. Kauneimman sisäoven edessä oli imaami antamassa tv-haastattelua. Ei kuulemma olisi ollut kiellettyä ottaa hänestäkään kuvaa, mutta ei oikein tuntunut asialliselta. Harmi, ettei moskeijan sisätiloihin päässyt. Se on todella kaunis.

Kairouan

Kairouan

Kairouan
Pylväät ovat yksilöllisesti koristeltuja. Joissakin on koraanin suuria, kuten tässä.

Kairouan

Ja kun lähdin ulos, kaveri seurasi minua. Halusi näyttää paikan, josta näkisin yli medinan ja moskeijankin yläpuolelta. Sinne me menimme johonkin portaikkoon ja kiipesimme katolle. Ei näköala ihmeellinen ollut, mutta enpä olisi osannut sinnekään itse mennä. Kaveri tarjosi myös tunnin kiertokävelyä. Ei kiitos. Mutta jos kuitenkin. En halua, kiitos. Ei maksa mitään. Haluan vain näyttää paikkoja, olen töissä moskeijalla, mutta siellä hiljaista. En tiedä, mikä oli totta ja mikä ei. Ajatus seuralaisesta kuulosti kuitenkin helpottavalta. Ja jos alkaisi viedä johonkin hämäriin paikkoihin, voisin lähteä pois.

Tyyppi piti lupauksensa. Kiertelimme medinaa. Aika monet paikat olin jo ehtinyt nähdä, mutta vei hän minut uusiinkin, vaikkapa entisen kuvernöörin taloon, jossa nykyään myydään mattoja. Siellä kuvernööri oli asustellut neljän vaimonsa ja yli 20 lapsensa kanssa. Vaikka rouvia oli useita, isännällä oli oma makuuhuone perjantaisin. Silloin hän jakoi makuuhuoneensa vain Allahin kanssa. Talo oli upeasti koristeltu. Kun kysyin uteliaisuuttani käsin tehtyjen mattojen hintoja, olisi tarjolla ollut esittelyä kyllä. Olisi tuntunut kiusalliselta istua eteen levitettyjen mattojen ympäröimänä ilman aikomustakaan ostaa, joten eivät sitten kertoneet hintojakaan.

Kairouan

Kairouan

 Kairouan

Kairouan

Oppaani kertoili paikallisista ruoista, nappasi myyjältä minulle taatelin, kävi leipomosta ostamassa jonkinlaisen pullan tapaisen. Kysyi hän perheensä luo illalliselle, mutta siitä kieltäydyin. En tiedä, oliko kaverilla taka-ajatuksia, mutta eivät ne tämän pidemmälle ainakaan menneet. Opin muuten myös sen, että Tunisian vanhoissa kaupungeissa on eri värisiä ovia, mutta vihreä on varattu moskeijoille. Ja kyllä, jokainen vihreä ovi vei moskeijaan. Niitä oli medinassa lukuisia.

Opaskierros oli päättymässä. Yhden basaarikojun edessä myyjämies näyttää pahoinvoivalta. Painaa päätä käsiinsä. Oppaani menee lähemmäs kysymään, onko jokin hätänä. Ja kas, siinä “koraanikoulun opas” huitoo oppaalleni, että veisi minut äkkiä pois paikalta. Tilanne on absurdi. Kerron aika kovasanaisesti haluavani rahani takaisin. Mies kaivaa taskusta muutaman kolikon. Annoin enemmän, sanon. Ottaa kiltisti toisesta taskusta seteleitä. Otan kympin. Jos olisin ottanut toisenkin, olisin ollut pettäjä vuorostani. Voitolle mies edelleen jäi. Mutta enää ei ottanut minua niin paljon oma tyhmyyteni päähän. Mies oli häpeissään, koska maanmiehensä näki ja kuuli, mitä oli tapahtunut.

Opas ei pyytänyt rahaa kierroksesta, mutta annoin hänelle setelin. Olinhan hänen avullaan saanut lähes omani pois huijarilta. Ja kun lounaan jälkeen kävelen uudelleen koraanikoulun ohi, minua pyytää sisälle tutustumaan joku toinen. Ei kiitos, olen käynyt jo. Mistäköhän tämä kaveri tuli onneaan onkimaan? (Moskeijan kymmenen dinaarin, noin 4 euron, lipulla pääsee viiteen muuhun kohteeseen, joista yksi on juuri koraanikoulu. Vinkiksi siis, jos saat hännystelijöitä perääsi.)

Kairouan

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

2 comments

  1. Hienoja nuo koristeelliset ovet.
    Hyvä että sait lopulta rahaa takaisin, usein noissa huijauksissa käy niin ettei saa koskaan mitään takaisin minulle kävi sillä tavoin Wienissä tosin lomamajoituksen kanssa. Se on kyllä todella ärsyttävää kun jotkut suhtautuvat kaikkiin ulkomaalaisiin vain kävelevinä setelinippuina, mutta uskon että sellaista tapahtuu jokapuolella joka kohteessa. Kaikille ei tietenkään niin käy ja joillekin voi olla jopa vaikea uskoa että kaikenlaisia huijauksia tehtaillaan eri kohteissa

    1. Kaikkein eniten mua harmittaa oma tyhmyys. Miten voin satojen ja taas satojen reissupäivien jälkeen mennä tällaiseen vanhanaikaiseen? Tuleepahan taas terästäydyttyä. Onhan näitä yrittäjiä kuitenkin kaikkialla. Näköjään tunteisiin vetoaminen tehosi tällä kertaa. Hölmö minä.