Aamulla katselimme Crater Lake Lodgella, kun flamingot uiskentelivat usvaisella järvellä. Aamupalan jälkeen reipas 110 portaan nousu parkkipaikalle ja matkaan: kuusi melkoisen lämmintä ja töyssyistä tuntia Masai Maraan, Kenian safarien ykköspaikkaan.
Matkalla oli taas tutuksi käyneitä tienvarsikyliä, käsittämätön määrä lampaita, vuohia ja lehmiä, pieniä kouluun kävelijöitä, päivän alkua odottavia työläisiä (kraaterijärven läheisyydessä oli mm. aivan valtavia kasvihuoneita, joista tulee joulukukkia Eurooppaan). Lähellä luonnonpuistoa ajoimme myös läpi masai-heimon kylien. Siellä näin ensimmäiset asuinkäytössä olevat, savesta (myöhemmin selvisi, että lannasta) rakennetut talot. Taas jouduin toteamaan, että jotain, mistä on aina puhuttu, on oikeasti olemassa – lantamajoja. Osa masai-ihmisistäkin näytti juuri sellaiselta, kuin kuvista on voinut nähdä: värikkäät vaatteet, naisilla paljon koruja, venyneet korvalehdet. Paimenessa olevilla nuorukaisilla näkyi myös ihan tavallisia sortseja. Huomenna pääsemme tutustumaan oikeaan masai-kylään. Meitä tulee hotellilta hakemaan kaksi miestä, joiden kanssa kävelemme kylään. He esittelevät meille masai-kulttuuria. En tiedä, miten aidosta kylästä on kyse, mutta odotan erittäin innolla tätäkin. Eihän mikään seikkailu täällä ole ollut pettymys, päinvastoin!
Pienoinen pettymys oli, ettemme päässeet siihen joenrantahotelliin, josta alunperin oli sovittu. Eläinten vaellusaika näin heinäkuussa tuo Masai Maraan ilmeisesti niin paljon turisteja kuin vain lodgeihin mahtuu. Mara Sopa Lodgeskin on erinomainen paikka, mutta kraaterijärven vähän heikompien patojen äärellä ehdin haaveilla Serena hotellin ruoista, olivathan ne kahdessa aiemmassa Serenassa olleet erinomaiset.
Mutta kun pääsimme ensimmäiselle safarille, kaikki vaivat ja pettymykset oli helppo unohtaa: elefanttilauma rinteellä, elefanttilauma ihan tien vieressä, aikuisten jaloissa ja vanavedessä pieniä elefantteja, äitileijona puskassa kivellä, oho, pieni leijona kohta äidin kimpussa ja leikkimässä, äiti matkalla saalistamaan, pieni leijona yksin kivellä, seuraavaa leijonaporukka. Enpä olisi ikinä uskonut olevani joskus kymmenen metrin päässä leijonasta tai noin 25 metrin päässä pikkuleijonasta. (Kuvia ei ole rajattu eikä muutenkaan käsitelty lainkaan.)
Ihmeellistä oli myös gnuiden määrä. Tiesin, että niitä vaeltaa Tansanian puolelta Serengetistä valtavia määriä, mutta niitä oikeasti oli rinteet mustanaan. Gnu on kuulemma leijonan suurta herkkua, joten buffet on katettuna. Käsittämätön on myös safarituristien määrä. Totuimme Sweetwatersissa ja kraaterijärvellä, että autoja on liikkeellä joitakin, ja jos näkyy mielenkiintoisia eläimiä, paikalle saattaa tulla muutama auto kerrallaan, saavathan kuski-oppaat käsittääkseni jatkuvasti tietoa, mihin kannattaa ajaa. Mutta kun Masai Marassa näkyy leijona tai elefantteja, paikalla on yhtäkkiä kymmeniä autolastillisia huutavia intialaisia ja muita urpoja, jotka eivät ymmärrä, että savanni on eläinten koti ja siellä vierailevalla ihmisellä tulisi olla jonkinlaista kunnioitusta luontoa kohtaan. Minua alkoi suututtaa.
Eivät eläimet näyttäneet ihmisen läsnäolosta häiriintyvän, eikä päivä onneksi ole esimerkiksi leijonan saalistusaikaa. Kyllä jäisi siinä möykässä saalis saamatta. Onneksi Masai Marassa ei ole lupaa yösafareihin. Arvostan sitä, että meidän David-oppaamme ei lähde ajamaan virallisten teiden ulkopuolelle kielletysti, vaikka sillä tavalla voisi päästä lähemmäs. Jos kokonainen norsu ei mahdu valokuvaan, olen mielestäni päässyt riittävän lähelle.
Huomenna on viimeinen safaripäivä. Olemme liikkeellä aamusta iltapäivään. Vielä jos näkisin leopardin, olisi big five nähty. Jos eteen tulisivat krokotiili ja korppikotka, olisi ugly fivekin bongattu. Toisaalta olen nähnyt jo nyt niin paljon eläimiä, että ei haittaa yhtään, vaikka uusia ei enää tulisi. Ehkä sittenkin riemastun enemmän, jos näen pentuja, poikasia vai mitä ne kenelläkin ovat, vauvaeläimiä siis. Vanhemmat niin mielellään piilottelevat jälkikasvuaan, että havaitseminen pusikosta ei ole helppoa. Tähän mennessä minun suosikkejani ovat kuitenkin olleet ne kaikkein pienimmät.
Masai Mara 23.7.2013
