Type and press Enter.

Julkisilla ajelu Seychellien pääsaarella kysyy hermoja 

Victoria Mahe

Olin lukenut Mahella, Seychellien pääsaarella, olevan kattava bussiverkosto. Koska aivan älyttömästi en kaivannut rattiin vasemmanpuoleisessa liikenteessä, heittäydyin vanhojen ja äänekkäiden häkäpönttöjen vietäväksi. Arvelin, että jos aamulla lähden liikkeelle, ehdin hyvin pääkaupunkiin Victoriaan, parille kolmelle rannalle vilkaisemaan ja vielä rommille Takamaka distilleryyn, eiväthän välimatkat kuitenkaan ole pitkiä. Miten siis ottaa Mahe haltuun bussilla?

Pari empiiristä havaintoa

  • Kertamaksu on alle euron. Iltaseitsemän jälkeen nousee vähän yli euroon.
  • Päätietkin ovat paikoin hyvin kapeita ja kuskit mielestään kuolemattomia arivatasia.
  • Ilmastointi on, milloin auto liikkuu ja ikkunat ovat auki. 
  • Pysäytysnappuloita on. Ne saattavat toimia tai olla toimimatta. Jälkimmäisessä tapauksessa poistumishalukkuus ilmaistaan huutamalla kuskille äänekkäästi, koska hento kuiskaus ei bussin oman mölyn yli kanna. Onneksi ajoin sillä kertaa pääteasemalle. En nimittäin saanut haltuun kreolinkielistä huudahdusta. 
  • Penkit ovat muovia tai tekonahkaa (hiostavat) ja vallan kapeat. Keskivertopylly mahtuu, isompi ei. 
  • Aikataulut saa netistä, ja ne saattavat satunnaisesti toteutua. Pienellä kokemuksellani sanoisin, että nimenomaan saattavat. Satunnaisesti. Parikin vuoroa voi helposti jäädä välistä ja tietyö aiheuttaa sen, että 8 kilometrin matkaan menee 50 minuuttia. Siinä pettää löysempikin aikataulu. Toisaalta bussit voivat myös lähteä aika paljonkin ennen aikataulun mukaista aikaa.

Havaintojen pohjalta pari varteenotettavaa vinkkiä

  • Karsi puolet kohteista, jotka haluat päivässä nähdä. Mieluummin iloinen yllätys kuin karvas pettymys. 
  • Varaa mukaan riittävästi vettä (ja ruokaa nälkäkiukun varalle), jotta voit odotella huoleti tarvittavat ajat.
  • Jos olet sidottu johonkin aikatauluun, lähde (todella) hyvissä ajoin.

Minä siis lähdin aamulla ennen kymmentä retkelleni. Bussi tuli varsin pian, matka oli hikinen mutta muija innoissaan. Ajelin Victoriaan, Seychellien ainoaan kaupunkiin. Ei siellä varsinaista nähtävää ole paljoakaan, mutta tykkäsin sen tunnelmasta. Siellä oli kunnollinen pikkukaupungin meininki. Vaikka turisteja näkyi jonkin verran ja turisteille suunnattuja kauppoja myös, olimme ehdottomasti vain pieni vähemmistö keskellä paikallista elämää. 

Victoria Mahe
Victoria Mahe

Jostain luin Victorian olevan vain parikymmentä katua. Ehkä niin, mutta siinä oli kokoaan enemmän elämää. Katettu Sir Selwyn market näytti kala- ja hedelmätaivaalta. Sen lähikaduilla myydään kojuissa vaatteita ja taloustavaraa, ja sen yläkerta taisi olla vaatekojuja. Kuumuudessa en kiivennyt katsomaan. Taas muuten ihmettelin, miten naiset ostavat rintsikat kadunvarsimyyjältä, mutta epäilemättä niitä ostetaan, kun kerran aina vain näkyy tarjolla.

Victoria Mahe
Victoria Mahe
Victoria Mahe

Hopeisena hohtava kellotorni on aika pieni ja ruuhkaisen liikenneympyrän keskellä aika avuton. Taloista osa on vanhoja ja nättejä, osa varsin moderneja liikerakennuksia. Lyhyellä kävelyllä näin moskeijan ja pari kirkkoa. Dolce Vita -nimisen ravintolan pihassa seisoi Bentley. Pani hymyilyttämään tuo kombo (dolce vita = ihana elämä). Francis Rachel Streetillä ihan kellotornin lähellä on kiva Lansiv Café ja jonkin matkan päässä matkamuistomyymäläkojujen takana hassu pieni kuja, jolla seinämaalauksia ja kaikenlaisesta vanhasta romusta tehtyjä taideteoksia. 

Victoria Mahe
Victoria Mahe
Victoria Mahe

Kyllä Victoriassa olisi pidempäänkin viihtynyt, mutta listallani oli vielä paljon nähtävää. Bussiaseman keskellä on palvelupiste, josta neuvottiin oikealle laiturille ja oikeaan autoon. Tarvitsemaani bussia kulkisi vain muutaman kerran päivässä, ja seuraavaksi lähimmältä on kävelymatkaa pari kilsaa. Mikäs siinä. Laitureilla on muuten jännä jonotussysteemi: kaksi riviä penkkejä, joihin käydään järjestyksessä istumaan. Samassa järjestyksessä noustaan autoon. 

Matkanteko oli tällä kertaa aivan hirveän hidasta. Syylliseksi paljastui tietyö. Alkoi sataa. Olin menossa rannalle. Mutta niin vain on ankeudessa joskus hopeareunus: sade väistyi siinä madellessa, eikä pisaraakaan tullut enää, kun hyppäsin kyydistä ja lähdin kävelemään Anse Intendancelle, kauneimmaksi sanotulle rannalle. Parin kilsan matka oli alamäkeen varsin kiva ja vihreä. Ranta oli puolestaan juuri niin kaunis, kuin olin sen lukenut olevan. Valokuviin sitä ei jostain syystä saa mitenkään vangittua, ja vaikka meri oli turkoosiakin turkoosimpi, se näyttää kuvissa lähinnä vain siniseltä. 

Anse Intendanse Mahe

Olin vähän niin kuin päättänyt, että tällä matkalla otan drinksuja vain uuden vuoden aattona, mutta kun näin kaikkien kornien rantabaarien toistaiseksi vielä kruunaamattoman kuninkaan horisontissa, jalkani vain veivät sitä kohti. Kolmen nuoren miehen pitämä baari vain kertakaikkiaan oli hurmaava. Tuoreista hedelmistä tehty paksu mehu ja loraus paikallista Takamaka-rommia kruunasi tuon ihanan rannan. 

Vältyin kävelemästä samaa paria kilsaa nyt rinnettä ylös, koska viimeinen Intendancen bussi tuli vain kymmenen minuuttia myöhässä – oli toki vielä menossa väärään suuntaan mutta otti minut kyytiin. Ajeltiin pikkupikkumutkatietä, jätettiin muutama matkustaja kyydistä ja käännyttiin takaisin. Ihan siellä 5A-reitin päässä oli muuten myös upean oloinen ranta. Jostain väärinkäsityksestä bussikuski heivasi minut sitten ulos siinä kohdassa, josta olin tullessani lähtenyt laskeutumaan rinnettä alas. En jostain syystä saanut kysyttyä, eikö tosiaan aja sinne, minne olen menossa. Tajusin vasta jälkeenpäin, että luuli minun olevan menossa takaisin Victoriaan, ja hän ei ajanut sinne asti. 

Istuin sitten 1,5 tuntia odottamassa bussia takaisin. Pysäkki alkoi täyttyä. Uusia matkustajia tuli puolen tunnin välein, olihan se aikataulun mukainen vuoroväli. Ensimmäiset alkoivat soitella kyytejä, mutta me, joilla ei ollut ketään, joka tulisi hakemaan, jatkoimme istumista. Nuoriso alkoi kokoontua kylille, musiikki pauhata ja kaljakorit kilistä. Aurinko alkoi laskea. Toiseen suuntaan meni useampikin, mutta sille tielle jäivät. Kun vihdoin olin kyydissä, mietin viime hetkeen asti, ajanko suoraan hotellille vai jäänkö pois Takamaka Distilleryn kohdalla. Rommi voitti. Onneksi perjantaisin on pidennetty aukioloaika, muuten olisi jäänyt näkemättä. Mutta auki oli vain piha, jossa DJ soitti musiikkia, baaritiskille jonotettiin ja muutamissa pöydissä naputeltiin kännykkää. Ei tuntunut omalta. 

Palasin maantielle. Ei ollut järkeä enää jäädä odottamaan, tuleeko illan viimeinen vuoro. Puolikuu ei riittänyt valaisemaan tietäni, kun kävelin viimeiset pari kilometriä kotiin. Oli aika turvaton olo, koska piennartakaan ei oikein ollut, mutta hyvin se meni. Loppumatkasta aloin jo välillä katsoa taivaalle ja ihailla eteläistä tähtitaivasta. 

P.s. Kymmenen tuntia olin liikkeellä. Suunnitelman ja toteutuksen väliin jäi suurehko kuilu. Jossain matkan varrella kirjoitin vähän muistiinpanoja, joita tässä nyt olen muokannut ja joihin lisäillyt yksityiskohtia. Ehkä jätän yhden autenttisen ja sensuroimattoman kommenttini vielä tähän: ”Julkisilla kulkeminen vitun huono idea.” 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

7 comments

  1. Tavallaan jopa yllättävänkin hyvin nuo julkiset tuolla mielestäni kuitenkin tuntuvat toimivan. Toki hermot on varmasti syytä olla kunnossa, mutta niin se taitaa olla kaikissa 3. maailman maissa. Nepalissa oli muuten kaikkein järkyttävimmät bussimatkat, joita missään on ollut. En ole ikinä bussissa samalla tavalla kuin niillä vuorenrinteillä.

    1. Tiet eivät juu ole mitään jyrkänteitä, mutta bussien ajotapa on aivan kauhea. Verkosto on Mahella kattava, että sillä tavalla kyllä toimii varsin hyvin.

  2. Victoria näyttää rauhallisemmalta ja leppoisammalta kuin afrikkalaiskaupungit noin yleensä (ja romutaide ihan mainiota!), mutta tuo bussiliikenne kuulostaa kyllä ihan täydeltä Afrikalta. Harmi. Vasemmanpuoleiseen liikenteeseen en lähtisi itsekään omalla autolla. Mitähän tuolla maksaisi taksi päiväksi? Varmaan turistihinnat.

    Näin jälkikäteen kuvauksesi bussipysäkillä odottelusta ja paikallisten perjantai-illan seuraamisesta kuulostaa oikeastaan aika tunnelmalliselta, mutta siinä tilanteessa, kun pitäisi päästä liikkeelle ja on suunnitelmia päivän varalle, niin ei taatusti ollut kivaa.

    1. Taksi päiväksi voi maksaa ihan mitä tahansa. Puhutaan luultavasti sadoista euroista. 18 kilometrin matka maksoi 85 euroa. Jouduin jäämään saarelle pidemmäksi aikaa kuin oli tarkoitus ja vaihtamaan majapaikkaa. Viiden kilsan matka lentokentältä hotelliin oli 35 euroa.

      Nyt kun olen ajanut Mauritiuksella ja Praslinilla, kyllä minä Mahellakin ajaisin. Halvimmillaan näkynyt vuokra-autoja 40 e/päivä. En enää tulisi tänne ilman autoa.

      Minä oikeastaan nautin pysäkillä ihmisten tarkkailusta, mutta toista tuntia nyt vaan oli liikaa.

  3. Hyvä kirjoitus ja upeat kuvat 🙂

  4. Neljä bussimatkaa nyt takana eli kaksi kertaa Beau Vallonista Victoriaan ja takaisin. Kaksi siksi, että ekalla kerralla olikin pyhäpäivä ja perillä kaikki kiinni. Kyselin vähän, ja paikallistenkin mukaan bussit kulkevat kun tykkäävät, että se niistä aikatauluista… Omat odotusajat vaihteli 6 ja 35 minuutin välillä, ja tämä reittiväli on varmaan yksi saaren vilkkaimpia kuitenkin. Täyttäkin oli yhdellä matkalla niin, että joutui seisomaan tuolla vuoristoteillä. No, mun busseilut oli lyhyitä matkoja, vartti suuntaansa.

    Olisihan tässä kehitettävää, kun muuten tuntuu, että kaikki toimii täällä ällistyttävän hyvin.

    1. Sama fiilis tuli, että kulkevat, miten sattuu. Mutta kuten sanoit, hämmästyttävän hyvin kaikki toimii. Taksipalveluja voisi myös kehittää. Toisaalta koska paikalliset tuskin niitä käyttävät, hinnat voivat jatkaa sikamaisella tasolla.