Type and press Enter.

Istanbulin tunnetuimmilla nähtävyyksillä ihan James Bondina

Aiemmilla kerroilla olen viehtynyt Sinisestä moskeijasta, ja jotenkin tuntui, että haluan sen taas nähdä. Hotellilta on ratikalle ehkä kilometri, ja sillä pääsee suoraan Sultanahmetin kaupunginosaan, ehkä turistisimmalle alueelle koko kaupungissa. Muualla olen saanut olla jokseenkin rauhassa kaikelta tyrkytysmyymiseltä, mutta eipä tarvinnut astua monta askelta ratikalta, kun johan alkoi kaupustelu. Lähinnä myytiin erilaisia kiertoajeluita.

Moskeija oli rukouksen vuoksi kiinni. Se suljetaan näemmä aika pitkiksi ajoiksi muutaman kerran päivässä. Haikein mielin käännyin takaisin. Yli tunniksi ei ollut mieltä jäädä odottelemaan. Tietenkin aina on mahdollisuus palata, mutta itseni tuntien tiesin olevani moskeijan taas avauduttua turisteille tohkeissani menossa katsomaan ihan muuta ja koko moskeijan melkeinpä unohtuneen.

PAP82810
Sininen moskeija
PAP82721
Sisäpihaa pidemmälle en rukousajan vuoksi päässyt. Kyllä vain on komea sekin.

Maanalainen vesisäiliö ei sanaparina kuulosta todellakaan kovin kiinnostavalta, mutta jos siellä on seikkaillut James Bondkin elokuvassa Salainen agentti 007 Istanbulissa, voi yksi matkailijaseikkailija myös paikalle mennä. The Basilica Cistern (Yerebatan Sarayi) sijaitsee ihan Hagia Sofia vieressä. Seuraamalla ratikkakiskoja löytää perille.

Mitäpä muuta taas voisin sanoa, kuin että vaikuttavahan tuo oli. Paikan historiaa minun ei tässä kannata kerrata, mutta vaikkapa tästä linkistä voit saada lyhyesti kattavan käsityksen satojen pylväiden vesisäiliöstä. Nimen basilica-osuus tuo minulle mieleen kirkon, eikä vaikutelmalta voi välttyä maan allakaan. Pelkästään katon kannatteluun olisi luullut vaatimattomampienkin pylväiden riittäneen.

PAP82733
Tällaisia pylväitä on yli 300.

PAP82741

james

PAP82754
Yllättävän vähän oli kolikoita toivomuskaivossa verrattuna vaikka Fontana di Treviin. Eivät matkailijamäärät toki samanlaiset.
james1
Medusastakin on taustatarina yllä olevassa linkissä.
PAP82779
Pimeässä loistaneet kahvilan valot olivat jotenkin epätodelliset, kuin salakapakan valot (vaikka alkoholitarjoilua ei maan alla ollutkaan).

Hagia Sofian ympärillä on sieviä puutaloja ja suloisia pikkukujia kahviloineen. Samoilla kulmilla on myös museoita ja muita epäilemättä must see -kohteita, mutta koska olen Istanbulissa vain vähän aikaa, päätin suosiolla jättää tunnetuimmat palatsit ja museotkin katsomatta. Niinpä kävelin Topkapin palatsin komean portin ohi, sivuutin mattomuseon (jonka sivuuttaisin luultavasti pidemmälläkin matkalla) ja suuntasin Hagia Sofiaan. Alkujaan 500-luvulla kristilliseksi kirkoksi ja myöhemmin moskeijaksi muutettu Hagia Sofia on nykyään museo mutta minusta ehdottomasti 25 liiran (nykykurssilla melkein kympin) arvoinen. Moskeijoihinhan ei täällä ole turisteillekaan pääsymaksua.

PAP82788

PAP82794

PAP82806

PAP82726
Hagia Sofia

PAP82843

PAP82814
Tämän keskellä kokee helposti osansa aika pieneksi.
james3
Suuruus näkyy ehkä vielä paremmin parvelta.
PAP82846
Poistuessa kannattaa muistaa vielä katsoa taakse. Olisi jäänyt minulta kauneus huomaamatta, jollen olisi ihmetellyt, mitä muut pysähtyivät kuvaamaan.

Olen ollut osallisena keskusteluissa, joissa on verrattu, kumpi on hienompi, Hagia Sofia vai Sininen moskeija. Tähän asti olen ollut keskusteluista ulkona, koska olin nähnyt vain toisen. Suuremman kannatuksen on saanut Hagia Sofia. En ehkä halua valita puolta, koska kovin pidän molemmista.

Kolmesta lomapäivästä puolitoista oli mennyt moskeijoiden parissa. Olin tyytyväinen ja kylläinen. Kun taivas taas repesi ja alkoi sade, siirryin omalle puolelleni kaupunkia nauttimaan pitkää lounasta Taksim-aukion kupeeseen Cajun-ravintolaan. Salaatti, jälkiruoka, kaksi kevytkolaa ja kaksi lasia valkkaria (!) 25 eurolla ja päälle kevyt olo lähteä jatkamaan matkaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.