Type and press Enter.

Instagramin ihanimmat – Travellover vastaa haasteeseen

Maailman äärellä blogin Heidi heitti haasteella viimekuun Instagram Travel Thursdayssa. Instagramin ihanimmat kuulostaa niin kivalta, että todellakin tartuin haasteeseen ja aloin kelailla viime vuonna julkaisemiani Instagram-kuvia. Haasteessa annetaan tykkäysten puhua. Tällaisista kuvistani on eri kategorioissa tykkäilty eniten.

Kaikista ihanin (eli vuoden 2015 tykätyin kuva)

2015-10-12_1444675862

Sydämiä alkoi sataa, kun aloin postata kuvia Färsaarilta. (Sinne siis, jos haluat nostetta Instagram-tilillesi.) Kaikki saaret olivat niin ihania. Olen edelleen niiden lumoissa. Miksi juuri tämä kuva keräsi huomiota, on minulle arvoitus (olisihan tarjolla ollut vaikka pipopääselfie mielettömässä ympäristössä – okei, ei sitten). Mutta kuvassa on Gjögv. Suunnilleen koko kylä. Eivät ne paljon suurempia Färsaarilla ole. Matkaoppaasta luin, että sinne kannattaa mennä. Ei se väärässä ollut.

Auringonlasku

2015-06-14_1434275511

Minusta tililläni on aurinhonlasku jos toinenkin, joka on kauniimpi kuin tämä, mutta en kai silti voi sanoa, että väärin tykätty. Tämä on Gili Trawanganilta. Olimme päivällä polkeneet saaren ympäri tandemilla ja löytäneet paikan, johon palata illalla katsomaan, miten aurinko painuu mailleen johonkin Balin kulmille. Ranta ei ollut laskuveden vuoksi samanlainen kuin päivällä, ja yritin eteerisenä myös poseerata rannalla, mutta niistä kuvista ei sen enempää (kammottavia). Kyllä minä noita auingonlaskuja palaisin katsomaan vaikka heti.

Matkalaisen ihana aamu

2015-10-17_1445071626

Arkena olen lähinnä aamusitruuna, mutta reissussa harvemmin. Jos pitää herätä animaalisen varhain, siihen on yleensä jokin hyvä syy, vaikka norsut tai auringonnousu aavikolla. Färsaarilla saatiin herätä viimeiseen aamuun ihan sopiviin aikoihin. Airbnb:n kautta varaamani kämppä oli aika ihanasti aivan rannalla. Sen terassilta aukesi tällainen näkymä. Ei huono.

Kaupunkilomalla

2015-05-03_1430642223

En ennen viime vappua ollut oivaltanut, kuinka mainio kaupunkilomakohde on ihan lähellä, vain noin tunnin lentomatkan päässä. Mutta sitten Kööpenhamina valloitti. Päädyimme sinne pari kertaa vielä saman vuoden aikana meno- ja paluumatkalla Färsaarille. Oma ehdoton suosikkini on Nyhavn, kaiken tanskalaisen hyvinvoinnin ruumiillistuma. Kuva Nyhavnista nousi myös Instagramissa ihanimmaksi kaupunkilomakuvaksi.

Luontomatkailua

2015-10-12_1444675059

Ihanuuksien joukossa on vielä kolmaskin kuva Färsaarilta. Oikeastaan viime vuosi teki minusta vähän entistä enemmän luontomatkailijan. Ehkä sittenkin Taiwan vähän aikaisemmin? Ainakin viime vuosi vahvisti haluani mennä myös luontoon. En minä rinkka selässä ja viikon eväät messissä lähde koskemattomaan luontoon edelleenkään telttailemaan (vaikka salaa toivoisin olevani siihen kykenevä), mutta pieninä annoksina luonto on aika jees. Vai mitä tuumaat näistä maisemista Färsaarilla?

Matkalla kotikaupungissa

2015-11-17_1447768859

Onko silloin matkalla, jos ulkoiluttaa koiraa muutaman sadan metrin päässä kotoa? Jos tärkeintä on matka, ei päämäärä, sopikoon tämäkin kuva joukkoon. Viime syksynä monena aamuna (ja joskus päivälläkin) oli lähipellolla usvaa. Koskaan ei sattunut kameraa mukaan, mutta kännykällä näppäsin tällaisen. (Kännykällä lähes kaikki Insta-kuvani, että ei tässä sikäli poikkeusta.) Kyllä oli silloin Helsinkikin kaunis.

Rantalomalla

2015-12-25_1451014777

Rantalomakohteiden aatelia lienee Malediivit. Edelleen vähän ihmettelen, miten päädyin Canareef Resortiin yksin viime jouluksi. Koska mä voin. En keksi muuta selitystä. Toinen on tietenkin koska se on siellä -selitys. Aika vastaansanomaton sekin. Hiukkaakaan ei valinta harmita. Korkeintaan se, etten viipynyt pidempään. Mutta eikö juhlistakin ole parasta poistua silloin, kun on hauskinta?

Minun harrastukseni

2015-08-30_1440935522

Kaikki reissukuvat ovat kuvia minun harrastuksestani. Ei minulla kovin paljon muita ole. Onhan tämä bloggaaminen ja satunnainen liikunta, teatteri, kirjat. Mutta liitovarjoilusta voisi tulla harrastukseni. Ainakin voisin käydä kaikissa maailman kolkissa leijailemassa tandemina kokeneen hyppääjän kanssa ja katsella maailmaa hetken lintuna. Sen verran olen reipastunut, että saattaisin kyllä uskaltautua leijumaan ihan itseksenikin, mutta sitä odotellessa. Toistaiseksi ainoa kokemukseni oli Réunionilla, ja se oli ihan mielettömän siistiä.

Arkkitehtuurin helmiä

2015-04-04_1428139549

Arkkitehtuuriosaston tykätyin oli Punaisen torin Pyhän Vasilin katedraali Moskovassa. Se on kuin karamelli väreineen, kupoleineen, raitoineen. Varsinaisia arkkitehtuurin helmiä Moskovassa olivat myös metroasemat. Uskomattomia. Kuin taidenäyttelyitä ja palatsien saleja.

Kuva, joka olisi ansainnut enemmän tykkäyksiä

Montakohan kuvaa julkaisin Instassa viime vuonna? Parisataa? Luultavasti paljon enemmän. Tietenkin ne olisivat minusta ansainneet enemmän tykkäyksiä ihan jokainen! Ne ovat minun elämäni helmiä. Kohokohtiani arjen keskellä. Minun rakkaimpiani. En osaa valita yhtä. Laitan siis monta.

PicMonkey Collage 13
Lontoo, Brunei, Färsaaret, George Town

PicMonkey Collage 12
Can Tho (Vietnam), Ubud (Bali), Lago d’Iseo (Italia), Malediivit

Kansikuva on muuten basaarialueelta Kuwaitista. Se on ehdottomasti tykätyin kuvani ikinä. Basaari jakoi kuvan omalla tilillään, ja sillä on satoja tykkäyksiä ja kymmeniä kommentteja. Kommentit ovat arabiaksi, mutta olen saanut niitä käännätettyä. Kommetoijat kertovat kaipaavansa paikkaa, koska se on niin kaunis ja ihana. Lisäksi kysellään, montako ravintolaa on ja moneenko kaupat ovat auki. Aika käytännöllistä.  

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -kampanjaa, jonka ideana on jakaa matkailuinspiraatiota ja hyvää reissufiilistä Instagram-kuvien avulla. Jaa oma Instagram ja matkailu -aiheinen postauksesi alla olevasta linkistä. Instagram Travel Thursdayhin voit osallistua TravelloverbloginRimma+Lauran ja Murumoun kautta. Voit lisätä linkkisi mihin tahansa näistä blogeista, ja se näkyy kaikissa. Muista lisätä postaukseesi linkki vähintään yhteen näistä emoblogeista ja kertoa, että osallistut IGTT-kamppikseen. Tarkempia ohjeita saat tästä linkistä

Instagram Travel Thursdayn kantava ajatus on sosiaalisuus. Muistathan myös lukea toisten juttuja, osallistua keskusteluun, kommentoida ja tykkäillä muiden mukana olevien kuvista Instagramissa sekä jakaa kuviasi #IGTT- tai #IGTravelThursday-tunnisteella. Minut löydät Instasta nimellä @travelloverblogi

IGTT-uutiskirjeen (kerran kuussa, muistuttaa kamppiksesta ja tulevista teemapostauksista) voi tilata tästä linkistä

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

32 comments

  1. Avatar

    Luontomatkailulle iso peukku! Eikä se telttailukaan aina niin kauheaa ole, kannattaa vaan aloittaa pienissä annoksissa. Aika äkkiä sain käännytettyä ystäväni, joka vielä viime kevättalvella empi telttakiinnostustaan, mutta oli lopulta kuukauden mukana telttailemassa pitkin Kalliovuoria ja kyseli minulta taannoin että koska mennään taas telttailemaan, sillä sitä olisi vähän ikävä. 🙂

    Färsaarten kuvat on aivan ihania, mutta niin ovat monet muutkin näistä!

    1. Avatar

      Uskon, että ihminen on oppivainen. Minäkin olen jo mennyt luontoon. Kaikki mahdollisuudet avoinna. 🙂

  2. Avatar

    Mä voisin sit taas mielelläni karata noihin Malediivien maisemiin ja juuri tuon kuvan tunnelmiin tällä hetkellä 🙂 Tosin Färsaaret näyttää kyllä todella kauniilta luontokohteelta! Ja niin samaa mieltä tuosta arkkitehtuurin helmiä kohteesta!

    1. Avatar

      Kyllä vain Malediiveille kelpaisi palata. Ja Färsaarille. Miksei Moskovaankin ainakin syömään. Mielettömiä ravintoloita hyvään hintaan.

  3. Avatar

    Ihania elämän helmiä kaikki. 🙂

    1. Avatar

      Niinhän ne ovat. Minun elämäni. 🙂

  4. Avatar

    Ehkä mun ensi kesän suunnitelmien vaaka alkaa nyt kallistua Färsaarten puolelle, kyllähän sinne nyt kannattaa ihan jo Insta-tykkäystenkin takia lähteä 😉

    1. Avatar

      On sitä oudompiakin sytiä lähteä matkoille. 😉 Mutta Färsaaret on ihana! Ehkä siinäkin yksi ihan kelvollinen syy. 🙂

  5. Avatar

    Mahtavia tunnelmia! Noista tykkäsin itekin juuri Färsaarten kuvista, sillä siinä on kyllä semmoinen paikka mistä iteki vaan haaveilen. Kiva, että sun mukana on päässy virtuaalimatkalle tuonne superkiehtovaan kohteeseen!

    1. Avatar

      Färsaaria en voi liikaa kehua. Tykkäsin ihan hulluna!

  6. Avatar

    Tosi söpö kylä Färsaarilla ja muutenkin luonto sielläpäin näyttää aivan ihanalta! Luontoon kannattaa lähteä ehdottomasti vaikka vähäksikin aikaa, mutta voi olla, että hommaan hurahtaa niin, että saattaa löytää itsensä samoilemassa vähän pidempiäkin matkoja 😉

    1. Avatar

      Minä olen satunnaisluontoilija, ja tällaisena se sopii minulle mainiosti. Ei tunnu omalta lähteä painava rinkka selässä metsään. 🙂

  7. Avatar

    Satunnaisluontoilu kuulostaa just hyvältä (ja tutulta 😉 ). Ihania kuvia! Färsaarikuvista tuli tosi vahvasti mieleeni omat muutamien vuosien takaiset maisemat Nordkappin alueelta, samat mökkien sävyt ja jylhät rantakalliot. Ja Malediivit, joskus vielä päästävä <3

    1. Avatar

      Luonto on kiva sopivissa määrin. Satunnaisesti. 🙂

  8. Avatar

    Nyhavn❤️ Kärsin ennenkokemattomasta koti-ikävästä ja näin loppupuolella reissua kaikki Köpikseen liittyvä saa sydämen hakkaamaan nopeammin ja laskemaan päiviä kotiinpaluuseen. Kerrankin on ihana palata kotiin 🙂 Vau-reaktio tuli rantalomalla-kuvasta: aivan mahtava!!

    1. Avatar

      Tänään minäkin haluan kotiin. Se on reissussa harvinaista, mutta kun varkaat ovat jo käpälöimässä mun kameraa, tulee tunne, etten ole tervetullut tähän kaupunkiin.

  9. Avatar

    Färsaaret alkoi houkuttamaan, kun tykkään pienistä paikoista ja tuonkaltaisista maisemista. Pidän erityisesti luontomatkailua-kuvasta, se tuo mieleen Madeiran ja Irlannin yhtä aikaa.

    1. Avatar

      Sanon taas, kuten niin monesti ennenkin, että Färsaaret oli ihan huippu! Siellä todellakin kaikki on pientä. 🙂

  10. Avatar

    Oi mitä elämän helmiä kaikki! Nyt lähtisin yhtään miettimättä palmujen alle Malediiveille, kesällä voisin suunnata sen kummempia miettimättä Färsaarille!

    1. Avatar

      Minulle noissa kuvissa on pelkästään kokemuksia, jotka haluaisin milloin vain uudelleen. Ihana maailma!

  11. Avatar

    En ihmettele, että kuvat Färsaarilta ovat keränneet tykkäyksiä, ihan huikeita! Ikuisena rantojen ja palmujen rakastajana tykästyin kuitenkin eniten tohon Malediivien kuvaan 🙂

    1. Avatar

      Kaikelle on aikansa. Juuri nyt olisiniiden palmujen aika, mutta keväällä ja kesällä Färsaaret oikein hyvä vaihtoehto. Loppusyksystäkin siinä oli oma viehätyksensä, kun muita turisteja ei juurikaan ollut.

  12. Avatar

    Kaikki kuvat ovat ihania, vaikka juuri nyt kaipaisin eniten palmuja ja valoa, ei liene ihme 🙂 Mäkin otan lähes poikkeuksetta kaikki IG-kuvani kännykällä ja tykkään itsekin katsella muiden kännykkäkuvia, en niinkään teknisesti korkeatasoisia ja viimeisen päälle hiottuja.

    1. Avatar

      Jotenkin olen ajatellut, että Instan ajatus alun perin olisi ollutkin juuri hetkien jakaminen vaikka siinä saman tien. Mutta nyt joillekuille on tullut siitä ihan ammatti. Kuvat niin phoshopattuja, että huh.

  13. Avatar

    Arvaa mitä!? Olen reissannut niin paljon Euroopassa viime vuosina, että kaukokohteet ovat jääneet tosi kaukaisiksi, ja nyt kyllä synnytit kuvillasi aurinkolomakuumeen! 🙂 Kööpenhaminaan ja erityisesti Nyhavniin rakastuin minäkin viime vuoden aikana, oi että. Niin, ja tuossa olisi muuten mainio idea #igtt-postaukseen: kuvat, jotka olisivat ansainneet enemmän tykkäyksiä! 🙂

    1. Avatar

      Koska olen sen verran paljon pyörinyt viime ajat kaukokojteissa, ajattelin tämän vuoden olla noin suunnilleen Euroopassa. En vielä ole ihan vakuuttunut, että se oli hyvä päätös. Toivottavasti Eurooppa antaa parastaan. Vielä näin ei ol ollut.

  14. Avatar

    Täällä toinen aamusitruuna, mut toi sun aamukuva on kyllä ihana! Plus toi Malediivit ja luontokuva ah <3 Mun on pakko päästä Malediiveille, mielellään heti 😀 Harmi etten ehkä ihan just nyt voi, mutta toivottavasti pian.

    1. Avatar

      Mä niin tiedän tuon tunteen, kun johonkin on pakko päästä N-Y-T, ja mikään ei poltteeseen auta. 🙂

  15. Avatar

    Muhun melkein uppoaa parhaiten ihan kotinurkilla otettu Suomi-kuva! Ihana tunnelma tuon sumun keskellä. Ei sen alla oleva rantakaan kyllä huono ole yhtään… Huh miten sä kyllä ehdit viime vuonna reissata paljon!

    1. Avatar

      Suomi-kuva on kyllä aika hauska kaikessa vaalenpunaisuudessaan. 🙂

  16. Avatar

    Upeita kuvia! Färsaarille tekis todellakin mieli mut ensi sijaisesti ei siks että pitäis saada Instatilille nostetta, hah 😀 Mut kelpais, ne maisemat mitä tarjoilit sieltä oli huimia!

    1. Avatar

      En voi kuin kannustaa kaikkia lähtemään Färsaarille. On ihan mieletön paikka!