Inle lake oli minulle kuvia hassusti tasapainoilevista ja merkillisillä häkkyröillä kalastavista vanhanaikaisesti pukeutuneista miehistä. Kuvat heistä olivat niin kiehtovia, että johan sitä taas istuttiin järjettömiä aikoja bussissa. Kun hotellilla varailimme venettä, että pitäisi kalastajia nähdä, tyttö hymyili, että heitähän on ihan pilvin pimein joka paikassa, että sen kun lähdette aamulla veneilemään, niin kyllähän heitä näkee. Ja muuten korvat heiluivat ja nenä kasvoi ja mitä noita nyt on merkkejä valehtelusta.
Inle on Aasian Venetsia. Se ei ole vain järvi. Se on katuverkosto sen rannoilla asuville ja yrittäville ja tietenkin meille turisteille. Kun uskoimme menevämme katsomaan kalastajia ja vähän jotain markkinoita, näimme oikeasti aivan uskomattoman vedenvaraisen ja paalujen varaan rakennetun maailman. Olihan siitä suuri osa vain turisteja varten ylläpidettyjä paikkoja, mutta sanoivat käsityöperinteen olevan alkuperäistä, vaikka enää ei niin käsin tehtäisikään kuin näytösmielessä. Oli lootuksen kukan varren höhtyvästä kankaita kutova, päivänvarjojen tekijä, sikarien käärijä. Hopeapajalla oli valtava myymälätila, mistä jo päätteli, että parin näytösluonteisesti nikkaroivan tuotannosta ei ole kyse – ja samoja tuotteita myytiinkin markkinoilla kojuissa aika toisenlaiseen hintaan. Oudoin kaikista oli pitkäkaulaisten naisten paikka. Siinä heitä istui kaksi. Molemmilla oli renkaita kaulan ympärillä. Niiden avulla sitten oli venytetty pää keikkumaan tavallista korkeammalla.
Markkinat oli taas kiinnostava kokemus, paikallinen supermarket. Veneillä sinne – luonnollisesti – tullaan hoitamaan ruokaostokset. Kapeita, mutaisia käytäviä, vihanneksia, mausteita, vaatteita, mitä nyt elämään tarvitsee. Ja matkalla veneiltä markkinoille matkamuistoja, koska kaikki Inlen turistit kuitenkin markkinoilla käyvät. Paikallisia tuotteita kasvatetaan myös järvessä. Siinä niitä oli tomaatti- ja mitä lie viljelmiä, kun ohi ajeltiin.
Temppelifriikille ihan ehdoton kohokohta oli Nyaung Ohak luostari. Sinne ajettiin aika pitkään jokea vähän kauemmas järven kyliltä. Laiturille ei vielä näkynyt mitään. Lähdimme kävelemään loputtoman pitkältä tuntuvaa käytävää, joka oli täynnä myyntipöytiä ja niin käsittämätöntä tavaraa, että enpä tiennyt olevan olemassa. Toki siis turistikamaa mutta myös vähän kuin kirpparimeininkinä kaikkea, mitä ullakoiden kätköistä löytynyt. Ja sieltähän löytyy. Itse luostaria luin sanottavan pagodametsäksi, mikä oli kyllä erinomainen kiteytys.
Aika moni on vuosisatojen varrella murentunut, mutta se ei vähennä paikan maagisuutta. Kuten jossakin englanninkielisessä blogipostauksessa hyvin kuvattiin, paikka on kuin olisi keskellä satua. Siellä sadussa sitten leikki pari pentuetta pikkukoiria temppelin rauhassa. Yksi jo aikuinen otti nokosia pagodan sisällä. Ja löysipä suloinen pentu kivan järsittävän lelunkin: suustaan löytyi punainen sandaalini, onneksi vielä ihan ehjänä.
Vaikka Myanmar oli tähän asti ollut meille varsinaista temppelimatkailua ja olin nähnyt Mandalayn molenlaisia pyhättöjä ja Baganin valtavan muinaisten raunioiden alueen, tämä yksittäinen luostari onnistui tekemään lähtemättömimmän vaikutuksen. Sen unelias tunnelma lumosi. Sen eläväiset pikkukoirat toivat paikkaan eloa.
Itse Inlen kaupunki ei ole erityisen kiinnostava. Siellä on paljon palveluita, koska on paljon turisteja. Mutta jos ikinä palaan, haluan hotellin järveltä, jotta voisin omalta terassiltani seurata veneiden kulkua. Oma hotellimme, kuten kaupungissa kaikki joenvarren hotellit, sanoi olevansa ”lakeside”. Teknisesti ehkä samaa vettä, mutta ehkä vähän ansiotonta arvonnousua pikku valheella.
Totuus Inlen kalastajista
Mutta siis ne Inle järven kuuluisat kalastajat, että oliko heitä pilvin pimein kaikkialla, sen kun vain lähtee vesille. Ei ollut. Ketään ei näkynyt kalassa missään. Olimme varanneet veneen koko päiväksi, että näkisimme myös auringonlaskun. Kauniin aamun jälkeen päivä oli aika pilvinen, välillä satoi tunnin verran kaatamalla. Auringonlaskun aikaan oli niin pilvistä, että nähtävää ei ollut. Paitsi se yksi sopivasti kohdalle kuin kutsuttuna tullut kalastaja. Juuri kuvienmukaiset vaatteet, airoa jalalla halliten ja häkkyrä käsissä. Hän esiintyi meille. Ehkä muuvit olivat ihan aitoja, ehkä kala oikeasti juuri siinä edessämme järvestä tullut (tai aiemmin markkinoilta ostettu). Ja kymmenen minuutin show’n jälkeen hän lipui lähemmäs ja odotti lipputuloja.
Odottelimme hetken vielä, jos auringonlasku jotenkin kehittyisi kauniimmaksi. Sivusilmällä seurattiin, kun sama kalastusperformanssi aloitettiin uudelleen toisen veneen kohdalla 50 metrin päässä. Tällainen on totuus Inle järven kalastajista (tai kalastajasta, todistetusti tiedämme olevan vain yhden).
Reissukaverinahan minulla oli Inlellä, kuten Myanmarissa muutenkin, Adalmina’s Adventuresin Anna-Katri, jonka Inle-tunnelmia on täällä.
19 comments
Osaatpa välittää jälleen kerran hyvää reissutunnelmaa…täällä voin vain unelmoida parturikäynnistä kylän palveluissa.
Kiitos. Tämä on oma suosikkini Myanmar-jutuista. Mukavaa, jos tunnelma välittyi.
No jopas! Yksi niitä urbaanilegendoja siis matkailussa taas – myth busted niin sanotusti.
Tunnelmalliselta näyttää silti markkinat ja ihmiset, ostaisin noita varjoja kotiin varmaan vaan ihan fiiliksen takia vain todetakseni että eihän ne minnekään sovi. Eikä nuo temppelitkään hassummalta näytä. 🙂
Luin jostain noista pitkäkaulaisista naisista että tuo on ihan terveysriski. Pantoja ei kuulemma voi poistaa, sillä niska ja kaula ei kestä kantaa venytettynä pään painoa. Kauneusideaaleista ei ole koskaan seurannut mitään hyvää missään päin maailmaa. :/
Tuo kaulahomma on ihan järjetön. Okei, jossain katkotaan ja venytetään sääriluut, että saataisiin pari senttiä lisää pituutta. Samaa sarjaa.
Olen varmaan paha tyyppi, kun kerroin totuuden kalastajista – eipä meinaan ole missään, mitä olen lukenut, puhuttua asiasta. Näytetty vain kivoja kuvia.
Viimeksi eilen katselin Luang Prabangissa noita paperivarjoja. Ne on niin kauniita. Mutta kotiin vietynä puuttuu kaikki se, mitä ne ympärilleen vaativat. Tietty voihan kotia muuttaa. Kerran ostin lampun, ja sen ympäriltä pilotin sitten saneerata olohuonetta vähän enemmän. 🙂
Kyllähän oli reissupäivä taas mielenkiintoisella ohjelmalla. Tuollaiset venemarkkinat olisi varmasti hieno kokea paikan päällä, sillä turisteja varmasti vähemmän kuin Bangkokin lähistön vastaavassa. Eipä silti, mukava oli sielläkin käydä ja muistella Bondin kohtausta.
Tuo kalastajaperfomanssi kuulostaa jo aika vedätykseltä, joskin kuvat ovat upeita! Eli yksi hyvä kalastaja riittää 🙂
Itse asiassa markkinat olivat ihan kuivalla maalla, jengi vaan tuli veneillä ympäri järveä. Kelluvat markkinat suunnilleen ehkä tunnin ajomatkan päässä Bangkokista – puhutaankojan samoista – oli kyllä kiva kokemus. Ajeltiin pieni kierros veneellä myös siinä ympäristössä. Tuo kalastajahomma oli kyllä melkoinen hämmennys. Eipä ollut kukaan kertonut olevan pelkkä show enää nykyään.
Jälleen paikka jonne kovasti hotsittaisi lähteä!
Olen muutaman matkadokkarin nähnyt Myanmarista, ja siinä ne ”löysivät” useamman kalastajan jostain kylästä. Tosi tylsää jos kalastajat ovat vain keino saada lisärahoitusta elämälleen, sen verran paljon niitä on hehkutettu.
Ja niinhän se on, että kauneus on katsojan silmässä. Se mikä tuolla on kaunista, kuten renkailla venyteyt kaulat, ei sitten meillä päin olekaan. Ja eihän siitä kauaa ole kun Kiinassakin typistettiin tyttöjen jalkoja, ja vain kauneuden tähden.
Venytetyt kaulat olivat kyllä taas yksi osoitus outoudesta. Miten ikinä kukaan on moista keksinyt! Myanmar on kyllä kiinostava maa ja vielä turistien määrä sen verran vähäinen, että lieveilmiöt vähäisempiä kuin monessa muussa maassa näillä kulmilla. Silti palveluja on hyvin saatavilla.
Älä nyt ole pettynyt, sait nähdä yksityisshown
Maailma.muuttuu ja kalastajat sen mukana. Menisin kuitenkin katsomaan sitä ainoaakin kalastajaa.
Noin ajatellen tietenkin pitäisi olla tyytyväinen edes show’hun, mutta kun kaikkialla olevat lukuisat kalastajat vaihtuvat yhteen esiintyjään, onhan siinä vähän huijattu fiilis.
No voi blääh! Kalastajan show olisi mun mielestä ihan ok, jos se vaan kerrottaisiin suoraan. Upeahan se näyttäisi olevan! Mutta tulee varmasti huijattu olo, kun annetaan ymmärtää jotain ihan muuta. Aitous kaukana…
No jep! Jos kerrottaisiin, että veneretki päättyy sitten auringon laskiessa kalastusshow’hun niin mikäs siinä. Mutta pilvin pimein on kalastajia järvi täynnä ja sitten yksi esittää kaikki parhaat muuvinsa ja ojentaa kätensä. Kyllä siinä vähän fiilis kärsi. 🙂 Mutta kivaltahan se näytti ei siinä mitään. Ja Inle oli kaikkineen näkemisen arvoinen.
Tosi mielenkiintoiselta kuulostaa kaiken kaikkiaan mut toisaalta aika turistimeininkiä. Mä haluaisin myös nähdä niitä kalastajia mut nyt tuli fiilis että onko sen arvoista.
Inle on kyllä näkemisen arvoinen. Turistimeininkiä on, mutta paljon myös aitoa – onhan järvi oikeasti monen monen myanmarilaisen koti.
Inle oli kyllä ihana, onneksi matkattiin sinne! <3 Tuolla olisi kyllä helposti voinut viettää toisenkin päivän järvellä veneillen, niin paljon kiinnostavia paikkoja ja näkemistä siellä oli. Ihan pelkästään vain jo ravintolassa istuminen ja ohi kiitävien veneiden tarkkailu oli mielekästä puuhaa. 🙂
Inle on juuri niitä paikkoja, joissa vain oleminen on ihan riittävää ohjelmaa. Toki olemaan olisi hyvä päästä just tuonne järvelle. Ihan ei itse soutelemalla kuitenkaan. Mutta onneksi edes tuo yksi päivä. Se oli niin täynnä kokemuksia. <3
Mä niin mielelläni uskoisin, että nuo kalastajat ovat oikeita, mutta minkäs teet. Kauniita kuvia silti, ja upeita tarinoita. Temppelifriikki kun olen minäkin, niin tietysti niistä pidän ehkä eniten. ^__^
Kuinka mielelläni olisin minäkin uskonut. Mutta kun show on ohi ja käsi ojentuu lipputulojen toivossa, on pakko viimeistään tunnustaa katsoneensa vain esitystä. Kyllä otti päähän. Myönnän. Mutta tuo pagodametsä. Sen ajatteleminen jotenkin herkistää. Se oli kun ihana. No ihan vähän myös naurattaa kaikki se sälä, mitä käytävässä matkalla myytiin. 😀
[…] – hieno temppelien kaupunkiBagan on temppelifriikin taivasInle lake ja kuuluisat kalastajatHauska nähdä taas, […]