Ihanat ja aidot Tha Khan kelluvat markkinat

Ei minulla monia must see -paikkoja tälle lomalle ollut, mutta Tha Khan kelluvat markkinat oli niistä yksi. Olin nähnyt kuvia joessa kelluvista myyntiveneistä, joissa naiset punotuissa hatuissaan myyvät vihanneksia. Pakko nähdä!

Lonely Planetin mukaan Tha Kha on kelluvista markkinoista kaikkein aidoin ja vähäturistisin. Samaa mieltä olivat monet jollakin keskustelupalstalla, jota luin. En jaksanut kiinnostua sellaisista, joihin tulee kymmeniä turistibusseja ja myynnissä on matkamuistorihkamaa. Vasta pakko nähdä -tarpeen synnyttyä aloin selvittää, miten sinne pääsee. Ei ollutkaan ihan metrolinjan varrella, vaan matkaa Bangkokista 80 kilometriä. Kyllä muuttuivat hurskasteluksi puheeni julkisten suosimisesta. Ei houkutellut kahden tunnin bussimatka 34 asteessa, kun mistään ei saanut tarkkaa tietoa, kuinka lähelle markkinoita linja-autolla edes pääsee ja lähinnä, ovatko autot ilmastoituja. Hotellilta tinkivät meille taksin varsin kohtuulliseen hintaan.

Lähdimme liikkeelle vasta aamuyhdeksältä. Iloitsimme mahdollisuudesta nähdä myös vähän thaimaalaista maaseutua. Turha toivo. Koko matka oli maantien varsi rakennettua. Oli teollisuutta, tehdasta, varastoa, kauppaa ja muuta yritystä vieri vieressä. Amphavassa kuski pysähteli kysymään, missä markkinat mahtavat olla. Osti myön kukkaköynnöksen roikkumaan taustapeiliinsä. Jos köynnös on onnea tuottava työasioissa, lienee ollut eksyksissä aika usein: sen verran paljon kaikenlaista roikkui peilissä.

Kello läheni yhtätoista, ja aloin olla vähän hermostunut, onko puolilta päivin kiinni menevistä markkinoista mitään enää jäljellä, jos vielä pitkään harhailemme matkalla. Pieni kaupunki vaihtui taas maantieksi, joka vaihtui kapeaksi ja mutkaiseksi palmujen reunustamaksi pikkutieksi, kunnes liikenne seisahtui kokonaan ruuhkaan. Saatoin rentoutua: jotain täytyy vielä olla, jos kerran menijöitä riittää jonoksi asti.

Tha Kha oli juuri sellainen, kuin olin odottanut ja toivonut. Veneitä. Värikkäitä vihanneksia. Paljon thaimaalaisia. Vähän länsituristeja. Kuskimmekin nautti silmin nähden olostaan. Useita pussillisia oli tehnyt ostoksiakin. Alkumatkasta jörön oloinen mies hymyili leveästi aina, kun satuimme vastakkain.

Ehkä tunnelmaa kevensi yhteinen veneretkemme. Tiesin, että markkinoilta pääsee kierroksille läheisiin kanaaleihin. Jotenkin siinä kävi niin, että kuski puhui itsensä kyytiimme. Siellä me sitten menimme, vilkkaasti thai-kieltä puhuvat kuski ja soutajarouva sekä me, hiljaisina maisemista nauttivat suomalaiset. Tuhatta bahtia muuten pyysivät retkestä. Kun epäröimme, putosi heti 500:aan. Eikä siinä ollut kuin melkein kymmenkertainen ylihinta! Luin myöhemmin 20 bahtia henkilöä kohden olevan käypä summa. Mutta en minä kehtaisi maksaa niin vähän! Eihän 500 bahtiakaan ole kuin vähän yli kympin. Rouva kuitenkin souteli reilun puoli tuntia.